Nojaten yhtä tuollaista harjannetta vastaan näimme ihmeellisen näyn. Kaukana viljavan tasangon keskellä näkyi kylä, josta olimme poistuneet, ja sen taakse laski aurinko. Näytti siltä kuin myrsky olisi raivonnut siellä, vaikka taivas yläpuolellamme oli kirkas ja sininen. Ainakin kohosi kylän edessä kaksi mahtavaa pilvipatsasta maasta taivaaseen asti aivan kuin jonkun suuren portin pylväät. Toinen noista pylväistä näytti siltä kuin se olisi ollut tehty mustasta marmorista ja toinen kuin valetusta kullasta. Niitten välissä kulki valovirta, joka päättyi sädekehään, ja sen sädekehän keskellä Raan pyöreä pää, aurinko, paloi kuin Jumalan silmä. Näky oli yhtä peloittava kuin se oli kauniskin.
"Oletteko koskaan nähnyt Egyptissä tuollaista taivasta, prinssi?" kysyin.
"En milloinkaan", vastasi hän ja vaikka hän puhui hiljaisella äänellä, kuulosti se minusta tässä suuressa hiljaisuudessa huudolta.
Katselimme vielä hetken, kunnes aurinko äkkiä laski ja ainoastaan kirkkaus, joka oli sen ympärillä ja yläpuolella, jäi jäljelle. Siitä muodostui taivaan kaupungin kaltaisia palatseja ja temppeleitä, tuon kaukaisen kaupungin, jota ei kukaan kuolevainen voi nähdä muuten kuin unessa.
"En tiedä miksi, Ana", sanoi Seti, "mutta tunnen pelkoa ensimmäisen kerran mieheksi tultuani. Minusta tuntuu, että täällä on enteitä ilmassa, enkä voi selittää niitä. Olisipa Kii täällä selittämässä meille, mitä merkitsee tuo musta pylväs oikealla ja tulipylväs vasemmalla puolella, ja millä jumalalla on kotinsa tuossa kirkkaassa kaupungissa, ja miten ihminen voi kulkea tuota valoisaa tietä myöten, joka vie sen kultaisille kaduille. Sanon teille, että olen peloissani. Tuntuu kuin kuolema olisi hyvin lähellä minua ja kaikki sen ihmeet avoinna kuolevaiselle katseelleni."
"Minäkin pelkään", kuiskasin. "Katsokaa! Pylväät liikkuvat. Tuo tulinen menee edellä ja tuo musta pilvi seuraa jäljessä. Niiden välissä näen minä liikkuvan suunnattoman joukon kansaa loppumattomissa ryhmissä. Katsokaa, miten valo välkkyy heidän aseistaan. Varmasti hebrealaisten Jumala on liikkeellä."
"Hän, tai joku toinen jumala, tai ei mikään jumala, kuka sen tietää?
Tulkaa, Ana, lähtekäämme, jos haluamme ehtiä leiriin ennen pimeätä."
Laskeuduimme alas harjanteelta, palasimme vaunuihin ja ajoimme edelleen tuota vuorensolaa pitkin. Tämä sola oli hyvin ahdas, muutamin paikoin vain 4 askelta leveä, ja kummallakin puolen tietä oli sinne vierineitä suuria kiviä, joiden välissä kasvoi erämaan kasveja ja tulvan uurtamia rotkoja, joiden takana kohosivat vuoren rinteet. Hevoset kulkivat hiljakseen polun mutkaa kohden, josta maa jälleen alkoi aleta.
Kun olimme noin puolen keihäänheiton päässä tuosta tienmutkasta, kuulin äkkiä ääntä, ja katsoessani oikealle, näin naisen juoksevan vuoren rinnettä alas meitä kohden. Ajaja huomasi hänet myös, pysähdytti hevoset, ja nuo kaksi vartijaa kääntyivät ja vetivät miekkansa esille. Vähemmässä kuin puolessa minuutissa saavutti nainen meidät tullen esiin varjosta niin, että valo lankesi hänen kasvoilleen.
"Merapi!" huudahdimme prinssi ja minä aivankuin yhdestä suusta.