Nyt he olivat saapuneet luoksemme, koko joukko, kolmekymmentä tai neljäkymmentä miestä. Ensimmäinen tulija lävisti miekallaan pelästyneet hevoset, jotka sätkytellen jalkojaan kaatuivat maahan. Hebrealaiset kiipesivät vaunuihin yrittäen tulla luoksemme ja me teimme vastarintaa parhaamme mukaan. Viitat tempasimme yltämme, heitimme ne vasemman käsivarren ympärille ja käytimme niitä kilpinä.
Oi, minkälainen taistelu se oli! Avonaisella paikalla tai jollei meitä olisi varoitettu, olisi meidät hetipaikalla lyöty kuoliaiksi. Mutta edullinen paikka ja vaunujen suoja tekivät tilanteemme vähän paremmaksi. Tie oli niin kapea ja seinät sen ympärillä olivat niin jyrkkiä kiivettäviksi, ettei enempää kuin neljä hebrealaista voinut kerrallaan taistella kanssamme, ja niiden neljänkin oli ensin kuljettava vaunujen tai vielä elävien hevosten yli.
Mutta meitäkin oli neljä, ja kiitos Usertin, kahdella meistä oli rautapaita pukumme alla — neljä vahvaa miestä taistellen henkensä edestä. Meitä vastaan tuli neljä hebrealaista. Yksi hyppäsi vaunuista suoraan Setin kimppuun, joka tervehti tätä rautamiekkansa kärjellä, jolloin kuulin kahvan kolahtavan hänen rintaluutaan vasten. Se oli tuo sama mainio rautamiekka, mikä tänä päivänä lepää kantajansa kanssa haudassa.
Mies putosi alas kuolleena kaataen prinssin maahan ruumiinsa painolla. Hebrealainen, joka ahdisti minua, kompastui vaunujen reunaan ja horjahti eteenpäin, jolloin minä tapoin hänet helposti antamalla iskun päähän. Siten minulle jäi aikaa vetää prinssi jälleen jaloilleen, ennen kuin uusia hyökkäsi. Myöskin nuo kaksi vartijaa, molemmat kovia tappelijoita, tappoivat tai kuolettavasti haavoittivat miehensä. Mutta toisia hyökkäsi niiden jälkeen niin paljon ja nopeasti, etten voinut huomata kaikkea, mitä jälkeenpäin tapahtui.
Äkkiä näin toisen vartijan kaatuvan Labanin lyönnistä. Miekan isku rintaani sai minut hoipertelemaan takaperin. Jollei tuota rautapaitaa olisi ollut, olisin ollut kuoleman oma. Toinen vartija surmasi sen, joka aikoi minut tappaa, ja samassa hyökkäsi kaksi tämän kimppuun surmaten hänet.
Nyt olimme ainoastaan prinssi ja minä jäljellä taistellen selkä selkää vasten. Hän sattui yhteen erään hyvin suuren mieslurjuksen kanssa ja haavoitti tätä käteen niin, ettei hän voinut pidellä miekkaa. Mies tarttui silloin häntä vyötäisiin ja he pyöriskelivät yhdessä maassa. Laban ilmestyi ja iski prinssiä selkään, mutta käyrä veitsi, jota hän käytti, taittui syrialaista rautapaitaa vastaan. Minä löin Labania haavoittaen häntä päähän, jolloin hän hoiperteli taaksepäin ja kaatui vaunujen päälle. Jälleen hyökkäsi muita kimppuuni ja ilman Usertin antamaa varustusta olisin ollut ainakin kolme tuntia sitten kuolleena. Taistellen mielettömästi hoipertelin erään kivilohkareen luo nojaten siihen ja odotellessani uutta hyökkäystä näin, että Seti, jota Laban oli iskullaan haavoittanut, oli nyt tuon suuren hebrealaisen alla, joka oli tarttunut häntä kurkkuun ja aikoi kuristaa hänet kuoliaaksi.
Näin vielä jotakin muutakin — näin naisen, joka molemmin käsin piteli miekkaa ja työnsi sitä alaspäin, jolloin hebrealaisen ote heltisi Setin kurkusta.
"Petturi!" huusi eräs ja iski naista niin, että hän haavoittuneena horjui taaksepäin. Silloin kun kaikki näytti olevan lopussa ja olin kadottamaisillani tajuntani verenvuodon tähden, kuulin hevosten kavioiden kapsetta ja sotilaiden huudon: "Egypti! Egypti!" Näin sokaistuilla silmilläni aseitten välkkyvän, ja sotahuudon kaikuessa korvissani näytin vaipuvan uneen juuri kuin päivänvalo sammui.