"Niin hän onkin, Ana, varsinkin jos tuo surmaaja on todellinen mies. Kirjuri luo uutta, mutta murhaaja tappaa, ja kuoleman hallitsemassa maailmassa kunnioitetaan sitä, joka tappaa, enemmän kuin sitä, joka saa aikaan uutta. Kuulkaa, nyt he huutavat teidän nimeänne. Sentähdenkö, että olette sepittänyt joitakin kirjoituksia? Sanon teille, ei. Vaan siksi, että tapoitte kolme miestä tuolla matkalla. Jos tahdotte tulla kuuluisaksi ja rakastetuksi, Ana, lopettakaa kirjojen sepittäminen ja ruvetkaa kauloja katkomaan."
"Mutta kirjailija elää vielä sittenkin, kun hän on kuollut."
"Oho!" nauroi Bakenkhonsu, "te olette paljon tyhmempi kuin luulin. Mitä etua ihmisellä on siitä, mitä on hänen kuolemansa jälkeen? Niin, tänään tuo sokea, ruikuttava kerjäläinen temppelin portailla merkitsee enemmän Egyptille kuin kaikki faraoitten muumiot. Ottakaa, mitä elämä voi teille antaa, Ana, älkääkä vaivatko itseänne ajattelemalla niitä, jotka on pantu hautoihin murenemaan."
"Se on huonoa uskontoa, Bakenkhonsu."
"Hyvin huonoa, Ana, niinkuin kaikki muukin, mistä me voimme puhella ja mihin kosketella. Huono uskonto soveltuu huonoihin sydämiin, jollaisia ovat kaikki muut paitsi yksi joka tuhannesta. Niin, jos tahdotte menestyä, seuratkaa sitä, ja kun olette kuollut, tulen minä ja nauran haudallanne ja sanon: 'Tässä makaa eräs, josta olin toivonut enemmän kuin toivoin herrastanne.'"
"Eikä turhaan, Bakenkhonsu, mitä tahansa tapahtuneekin palvelijalle!"
"Senhän saamme ennen pitkää nähdä, luulen minä. Ihmettelen, kuka tahtoo kulkea hänen vierellään ennen kuin Niili seuraavan kerran tulvii. Kenties hän haluaa vaihtaa faraon kultaiset vaunut härkävaunuihin ja te ajatte härkiä ja keskustelette hänen kanssaan tähdistä — tai kenties kuusta. No, te mahdatte kumpikin tulla siten onnellisemmiksi ja hän, tuo kuu, on kateellinen jumalatar, joka pitää siitä, että häntä palvellaan. Hoh-ho-o! Tässä ovat palatsin portaat. Auttakaa minut alas, Kuun neidin pappi."
Me astuimme sisälle palatsiin, jossa meidät johdettiin läpi suuren salin pienempään huoneeseen, jossa farao ilman virkapukua odotti meitä istuen seetripuisessa tuolissa. Silmätessäni häneen näin, että hänen kasvonsa olivat synkät ja levottomat, ja minusta tuntui kuin olisi hän tullut vanhemmaksi. Prinssi ja prinsessa tervehtivät häntä, kuten me muutkin, mutta hän ei vastannut. Kun kaikki olivat läsnä ja ovet oli suljettu, sanoi farao:
"Olen lukenut, poikani Seti, kertomuksesi, joka koskettelee vierailuasi israelilaisten keskuudessa ja kaikkea, mitä siellä tapahtui sinulle; ja myöskin teidän, sisarenpoikani Amenmeses, ja teidän, upseerit, jotka seurasitte Egyptin prinssiä. Ennen kuin puhun niistä, astukoon kirjuri Ana, joka oli hänen korkeutensa kanssa vaunuissa silloin, kun hebrealaiset hyökkäsivät hänen päällensä, esille ja kertokoon minulle kaiken, mitä tapahtui."
Silloin astuin esille ja pää kumarruksissa toistin tuon kertomuksen ainoastaan niin paljon kuin mahdollista jättäen kertomatta itsestäni. Kun olin lopettanut, sanoi farao: