Usertikin lähti sanomatta sanaakaan.
"Oi, ystävä! Mitä olen tehnyt?" sanoi Seti. "Onko jumalia ollenkaan?
Sanokaa minulle, onko jumalia?"
"Kenties ensi yönä saamme tietää sen, prinssi", vastasin minä. "Ainakin Merapi luulee, että on Jumala, ja epäilemättä on hänen uskonsa määrätty pantavaksi koetukselle. Tämä, niin uskon, on se tervehdys, jonka setänsä Jabez toi hänelle."
* * * * *
Oli yön pimein hetki. Seisoimme Amon-Raan vanhan temppelin pyhäkössä, jota monet lamput valaisivat. Se oli kauhea paikka. Molemmin puolin kannattivat suuret pylväät raskasta kattoa. Pyhäkön päässä oli Amon-Raan kuvapatsas, neljä kertaa miehen kokoinen. Hänen otsallaan, kruunun alapuolella, oli kaksi pientä kivistä hiuskiehkuraa, ja kädessään hän piti valtikkaa voiman ja ikuisuuden merkkinä. Lampunvalo välkkyi hänen kovilla, hirveillä kasvoillaan, jotka oli käännetty itäänpäin. Hänen päässään oli Egyptin kaksinkertainen kruunu ja kädessään reiällinen risti, joka oli merkkinä elämän ikuisuudesta. Amon-Raan vasemmalla puolella oli puolikuu, joka muuttui täydeksi kuuksi. Hänkin piti oikeassa kädessään reiällistä ristiä, ikuisen elämän merkkiä, ja vasemmassa voiman valtikkaa. Sellainen oli tämä mahtava kolminaisuus, mutta suurin näistä kaikista oli Amon-Raa, jolle pyhäkkö oli vihitty. Peloittavilta ne näyttivät kohoten yläpuolelle meitä takana olevaa pimeyttä vastaan.
Sinne olivat saapuneet prinssi Seti valkeassa papin puvussa, päässään liinainen päähine, mutta ilman koristuksia, ja prinsessa Userti, Hathorin, rakkauden ja luonnon jumalattaren ylimmäinen papitar. Hänellä oli Hathorin korppikotka-päähine ja siinä hopeinen täysikuu. Ylipappi Roi oli myöskin läsnä puettuna papilliseen pukuunsa. Hän oli vanha, laiha mies, jonka kasvot olivat julmat ja ankarat. Sitäpaitsi olivat siellä Kii, uhripappi ja tietäjä, vanha Bakenkhonsu, minä ja joukko Amon-Raan, Mutin ja Khonsun pappeja. Patsaitten takaa kuului juhlallista laulua, vaikka emme voineet nähdä, kuka lauloi.
Äkkiä ilmestyi tuolta pimeästä, johon lampun valo ei enää ylettynyt, nainen kiedottuna pitkään viittaan kahden naispapin saattamana. Nämä toivat hänet avonaiselle paikalle Amonin patsaan eteen, ottivat viitan hänen yltään ja poistuivat, heittäen häneen vielä kerran vihaisen ja pelokkaan silmäyksen. Tuossa edessämme seisoi Merapi valkeassa puvussa ja päässään valkea huntu, joka oli kiinnitetty leuan alle tuolla kovakuoriaisneulalla, jonka Seti oli antanut hänelle Goshenissa. Hän ei katsonut oikealle eikä vasemmalle. Ainoastaan kerran hän vilkaisi yläpuolella olevaan, vihaisen näköiseen jumalan kuvapatsaaseen, ja sitten vähän vavahtaen kiinnitti katseensa lattian kuvioihin.
"Mitä hän muistuttaa?" kuiskasi Bakenkhonsu minulle. "Ruumista, mikä on valmiina balsamoitavaksi", vastasin. Hän pudisti suurta päätään.
"Tai morsianta, joka on valmistettu puolisolleen." Taas hän pudisti päätään.
"No, sitten papitarta, joka tutkii salaperäisyyden kirjaa."