Oli määrätty päivä ja tunti. Prinssin käskystä ajoin minä hänen kanssaan faraon linnaan, koska hänen korkeutensa prinsessa kieltäytyi tulemasta hänen seuraansa. Ensimmäistä kertaa keskustelimme nyt siitä, mitä tapahtui temppelissä.
"Oletteko nähnyt Merapia?" kysyi hän minulta.
Vastasin, etten ollut häntä nähnyt. Minulle oli kerrottu, että hän pysytteli sisällä ja oli vuoteessa tuntien suurta väsymystä, vai oliko se muusta syystä, en tiennyt.
"Hän tekee hyvin pysyessään sisällä", sanoi Seti, "sillä luulen, että jos hän tulisi ulos, nuo papit surmaisivat hänet, jos vain voisivat. Onpa vielä muitakin", ja hän viittasi takana tuleviin vaunuihin, joissa Userti ajoi kaikessa komeudessaan. "Sanokaas, Ana, voitteko selittää tuon asian?"
"En osaa, prinssi. Minä luulin, että kenties teidän korkeutenne,
Amonin ylipappi, voisi valaista minulle tuota asiaa."
"Amonin ylipappi kulkee suuressa pimeydessä. Kii ja muut vannovat, että tämä israeliitta on noita, joka on keksinyt heidän taikakeinonsa. Mutta minusta näyttää paljon yksinkertaisemmalta uskoa se, mitä hän itse sanoo, että hänen Jumalansa on suurempi kuin Amon."
"Ja jos niin on, prinssi, mitä on silloin meidän tehtävä, jotka olemme vannoneet valan Egyptin jumalille?"
"Painettava päämme alas ja kukistuttava heidän kanssaan, luulen minä,
Ana, sillä kunniamme ei salli meidän peräytyä."
"Vaikkako he olisivat vääriäkin, prinssi?"
"En luule, että he ovat vääriä, Ana, vaikka kenties he ovat vähemmän uskottavia. Ainakin he ovat egyptiläisten jumalia ja me olemme egyptiläisiä." Hän pysähtyi ja katseli katuja, jotka olivat täynnä kansaa, ja lisäsi: "Katsokaa, kun kuljin kolme päivää sitten tätä tietä, otti kansa minut vastaan tervetuliaishuudoin. Nyt he ovat ääneti jokainen."