Kello yhdeksän seuraavana aamuna tuli Job, joka oli vieläkin pelästyneen ja säikähtyneen näköinen, herättämään minua ja ilmaisi samalla suuren mielihyvänsä sen johdosta, että hän tapasi meidät elävinä, mitä hän ei ollut todellakaan tohtinut toivoa. Kerrottuani hänelle Ustanen kamalasta kuolemasta hän sanoi olevansa vieläkin kiitollisempi nähdessään meidät hengissä ja tytön surullinen kohtalo järkytti häntä myöskin kovin, vaikka he eivät olleetkaan paraimpia ystäviä. Tyttö oli sanonut häntä murteellisella arabiallaan "porsaaksi", minkä Job oli korvannut haukkumalla häntä hyvällä englannin kielellä "lutkaksi", mutta kaikki nämä vihollisuudet unhottuivat, kun Job kuuli, miten Ustane-raukan oli käynyt kuningattaren luona.
"Minä en tahtoisi sanoa mitään sopimatonta, herra", sanoi Job kuunneltuaan suu selällään ihmeellistä kertomustani, jota hän oli säestänyt lukemattomilla hämmästyksen huudahduksilla, "mutta minun mielipiteeni on, ettei tämä 'Hän-jota-täytyy-totella' ole kukaan muu kuin itse vanha kehno tahi sen eukko, jommoinen sillä varmasti täytyy olla, sillä eihän se muutoin osaisi olla sellainen julmettu. Endorin noita ei ollut tähän verraten vielä mitään, herra. Hän ei kykene enää loihtimaan ainoatakaan raamatun profeettaa haudastaan enempää kuin minä osaisin tehdä ihmisiä olkilyhteistä ja vanhasta flanellista. Olemme kuin olemmekin joutuneet paholaisten maahan ja tämä kuningatar onkin juuri se päämestari. Kotiin emme varmastikaan enää milloinkaan pääse, sillä luuletteko te, herra, tuon noidan olevan niin hullun, että hän laskisi Leo-herran kaltaisen kauniin nuorukaisen kynsistään."
"Leon hengen hän joka tapauksessa pelasti", huomautin minä.
"Niinpä kyllä, mutta sen hyvän saa Leo-herra sielullaan maksaa. Kuningatar tekee hänestä itsensä kaltaisen noidan, saadaanpa vain nähdä. On niin kovin vaarallista joutua tekemisiin tuommoisten ihmisten kanssa, heistä saa aina jotakin pitämistä. Viime yönä makasin valveillani, herra, ja luin pienestä raamatusta, jonka olen saanut vanhalta äitimuoriltani, kylmien väreiden karmiessa ruumistani, miten noitien ja kaikkien heidän kaltaistensa viimein käy. Kylläpä äiti vanhan silmät suurenisivat, jos hän tietäisi, minne hänen poikansa on joutunut."
"Niin, onhan tämä kylläkin omituinen maa", vastasin minä huoaten, sillä viime päivien yliluonnolliset tapahtumat olivat järkyttäneet hermoni, vaikka en ollut muutoin lainkaan taikauskoinen.
"Olette oikeassa, herra", vastasi Job, "ja jos suvaitsette, niin minä tahtoisin sanoa teille jotakin Leo-herran poissaollessa" — Leo oli noussut varhain ja lähtenyt aamukävelylle. "Minä tiedän varmasti, etten enää milloinkaan näe armasta kotiamme. Vanha isäni ilmestyi minulle viime yönä unissani ja hänellä oli yllään jonkinlainen yöpaitaa muistuttava valkoinen vaatekappale, melkein samanlainen kuin muutamilla tämän maan asukkailla, jotka haluavat olla jotakuinkin ihmisiksi puetut. Kädessään hänellä oli kimppu luolan suulla kasvavia kauniita kukkia, joita hän oli luultavasti poiminut ohi kulkeissaan. 'Job', lausui hän juhlallisesti ja oli tyytyväisen näköinen kuin jokin metodistipastori, joka on onnistunut petkuttamaan naapuriaan hevoskaupassa, 'päiväsi ovat luetut. Enpä olisi milloinkaan uskonut, että minun piti vanhalla iälläni hakea sinua tämmöisistä paikoista ja nähdä semmoinen hirmuinen vaiva, ennenkuin löysin sinut, poika! Oli hyvin rumaa juoksuttaa tällä tavoin vanhaa isääsi enkä olisi sinua luultavasti löytänytkään, ellen olisi sattumalta kuullut hirveää rähinää täältä Kôrista, joka on vain pahojen ihmisten tyyssija!'"
"Sait siis sanalla sanoen kiinteän ojennuksen", murahdin minä.
"Aivan niin, herra — ojennuksenpa tietenkin, mutta samalla myös varoituksen. Hän sanoi, että 'korvennettavaksihan nämä tällaiset roistot joutuvat, jos mitkään' ja minä olen aivan samaa mieltä ajatellessani heidän ruukkujuhliaan ja muita konnuuksiaan", sanoi Job masentuneesti. "Joka tapauksessa hän sanoi olevansa varma, että minun maallinen vaellukseni loppuisi hyvin lyhyeen. Olisin mielelläni halunnut hiukan yksityiskohtaisempia tietoja asiasta, mutta hänellä oli kiire muille markkinoille. Hän lisäsi vain, että kylläpähän saat aikanaan nähdä, sillä me saamme pian olla yhdessä enemmän kuin olisi väliäkään. Minä luulen isäukon muistelleen menneitä aikoja, jolloin ehdimme kolmessa päivässä peräti kyllästyä toisiimme, ja tohdinpa melkein panna pääni pantiksi, että niin käy nytkin, kun jälleen joudumme yksiin leipiin."
"Luulet nyt varmaankin", sanoi minä, "kuolevasi sentähden, että näit unta vanhasta isästäsi. Jos nyt isävainajasta uneksiminen todellakin tietäisi kuolemaa, niin mitä mahtaisi tapahtua miehelle, joka sattumalta näkisi unissaan äitinsä?"
"Te nauratte minulle, herra", sanoi Job, "mutta näettekös, te ette tunteneetkaan isävainajaani. Jos minulle ilmestynyt henkilö olisi ollut joku toinen — vaikkapa Mary tätini, joka ei koskaan pitänyt itsestään suurta ääntä — niin en olisi unestani paljoakaan välittänyt, mutta kun tulija oli niin laiska kuin isäni, vaikka hän olikin seitsemäntoista lapsen isä, ei hän olisi ikinä vaivautunut tänne saakka, ellei tässä olisi tosi kysymyksessä. Ei, herra, minä tunnen ukon ja tiedän hänen tarkoittaneen täyttä totta. Minkäpä sille nyt sitten mahtaa. Jokaisenhan täältä on aikoinaan lähdettävä, mutta tuntuu niin julmalta kuolla tässä kamalassa paikassa, jossa ei voi hinnalla eikä millään saada kristillistä hautausta. Olen koettanut elää kunnollisesti, herra, ja täyttää velvollisuuteni tunnollisesti ja ellei isäukko olisi viime yönä luonani pistäytyessään antanut minun ymmärtää, ettei hänellä ollut kovinkaan häävit ajatukset suosituksistani, niin minä olisin nyt kaikesta huolimatta sangen keveällä mielellä. Mutta omatuntoni on puhdas ja uskollisesti minä olen palvellut teitä ja Leo-herraa, Jumala häntä siunatkoon. Välistä minusta tuntuu kuin hän olisi vielä pieni poika, jota taluttelin kotikaupunkini kaduilla, ja jos kerran onnistutte pääsemään täältä, herra, mikä voi olla hyvinkin mahdollista, sillä isäni ei puhunut teistä mitään, niin muistelkaa rakkaudella vaalenneita luitani älkääkä enää milloinkaan puuttuko kukkaruukuille töherrettyihin kreikkalaisiin kirjoituksiin. Suokaa anteeksi rohkeat sanani, herra."