"Kyllä", sanoin minä, "meillä on tyrannimme."
"Nuo tyrannit voimme joka tapauksessa tuhota", sanoi hän rauhallisesti, "ja Kallikrates on hallitseva maata."
Minä selitin heti Ayeshalle, ettei "tuhoaminen" kävisi Englannissa lainkaan päinsä, vaan jokainen sellainen yrityskin olisi lain rikkomista ja johtaisi todennäköisesti lopulta mestauslavalle.
"Lain rikkomista", toisti hän ivallisesti nauraen — "lain rikkomista! Etkö käsitä, oi Holly, että minä olen kaikkien tuommoisten lakien yläpuolella ja niin on myös Kallikrateksenikin oleva? Inhimillisistä laeista me olemme yhtä riippumattomat kuin vuoret pohjatuulesta. Saako tuuli vuoren taipumaan vai vuori tuulen? Jätä minut nyt, oi Holly, minä pyydän sinua, ja sinä myös, minun oma Kallikratekseni, sillä minun pitää laittaa kaikki valmiiksi matkaamme varten. Tehkää tekin ja palvelijanne samaten, mutta älkää varustako paljoakaan mukaanne, sillä minä luulen meidän viipyvän matkallamme vain kolme päivää. Palattuamme tänne minä teen suunnitelman, miten voimme sanoa ainiaaksi hyvästit näille Kôrin hautakammioille. — Kyllä, Hollyseni, minun luvallani saat suudella kättäni."
Me poistuimme siis ja minä vaivuin heti syviin mietteisiin tulevaisuuteen nähden, joka näyttäytyi meille nyt aivan eri valossa. Tuo peloittava ja salaperäinen Ayesha oli selvästi päättänyt tulla mukanamme Englantiin ja minua alkoi värisyttää ajatellessani, mitä hän voisi siellä aikaansaada. Minä tunsin hänen voimansa ja olin varma, ettei hän ollenkaan arkailisi käyttää sitä suunnitelmiaan toteuttamaan. Onnistuisimme ehkä lyhyemmän ajan pitämään häntä aisoissa, mutta hänen ylpeä ja kunnianhimoinen henkensä murtaisi kahleensa ennenpitkää ja korvaisi keinolla millä hyvänsä vuosisatoja kestäneen yksinäisyytensä. Ellei hän saavuttaisi päämaaliaan kauneudellaan ja viisaudellaan, niin hän hävittäisi voimallaan tieltään kaikki vastukset, ja koska hän ei voinut kuolla ja mikäli minä tiedän häntä ei voitu surmatakaan, niin miten olisi ollut mahdollista saada hänen suunnitelmansa raukeamaan? Lopulta olisi Englanti kaikkine alusmaineen oleva hänen vallassaan — ehkäpä koko maailmakin — ja minä olen varma, että maastamme olisi pian sukeutuva loistavin ja mahtavin valtakunta mitä maailmassa on milloinkaan ollut, mutta tämä ei kävisi ilman lukemattomia uhreja.
Kaikki mitä olin täällä kuullut ja nähnyt, oli mielestäni kuin ihmeellistä unta tahi kuin jonkun mietiskelijän kiihoittuneen mielikuvituksen esiinloihtimia satumaisia haavekuvia, ja kuitenkin oli kaikki totta, minkä koko maailma tulisi pian tuntemaan. Mitähän tämä kaikki mahtoi tarkoittaa? Tein vihdoin sen johtopäätöksen, että tämä ihmeellinen olento, joka oli intohimojensa kahlehtimana elänyt vuosituhansia tässä tuntemattomassa paikassa, ilmestyisi nyt kohtalon valitsemana muuttamaan koko maailmanjärjestyksen. Voimallaan hän tukahduttaisi kaikki kapinat ja sodat pakottaen siten kansat elämään rauhassa ja sovussa, mikä olisi todellakin suurenmoinen muutos parempaan päin.
IX.
TOTUUDEN TEMPPELI.
Olimme pian valmiit. Minulla oli repussani vaatekerta ja kenkäpari mieheen ja kaiken varalta oli jokaisella revolveri ja keveä makasiinikivääri sekä laukussaan runsaasti ampumavaroja, mitä varovaisuustoimenpidettä me saimmekin myöhemmin useat kerrat kiittää, että selvisimme hengissä seikkailusta.
Paria minuuttia ennen sovittua aikaa me menimme Ayeshan luo ja tapasimme hänet kaikin puolin valmiina odottaen meitä tumma kaapu yllään.