"Huonosti, Kallikratekseni, huonosti", vastasi hän huoaten. "Kaameat ja kummalliset unet ovat kiusanneet minua tänä yönä enkä ymmärrä, mitä ne mahtanevat merkitä. Tuntuu aivan kuin jokin vaara uhkaisi minua — minua, jota ei voi mikään onnettomuus kohdata. Jos niin kävisi, oi Kallikrates", hänen äänensä soinnahti sanomattoman hellästi, "että minä nukahtaisin pitkään uneen jättäen sinut valvomaan, niin muistelisitko minua ystävällisesti? Mahtaisitkohan, Kallikratekseni, odottaa paluutani yhtä kauan ja yhtä uskollisesti kuin minä sinua?"
Vastausta odottamatta hän jatkoi:
"Tule, lähtekäämme taipaleelle, sillä matka on pitkä ja meidän on oltava perillä ennen huomispäivän koittoa."
Pian olimme jälleen matkalla aution kaupungin halki, jonka rauniot häämöttivät hämärässä ennen aamun sarastusta. Juuri kun nousevan auringon ensimmäiset säteet kultaisten nuolien lailla singahtivat vuorenharjanteen takaa valaisten hävitystä ympärillämme, me saavuimme ympärysmuurin toiselle pääportille ja katsahdettuamme vielä kerran (paitsi Job, joka ei ylimalkaan välittänyt raunioista) taaksemme harmaaseen ja valtavaan pilaristoon, jonka läpi olimme kulkeneet, me kapusimme huoaten vallihaudan yli ja olimme pian tasangolla jälleen. Olimme hyvin pahoillamme, kun emme ehtineet tutkia raunioita sen tarkempaan.
Auringon mukana palasi Ayeshankin hilpeys ja aamiaisen aikana hän oli jo aivan entisellään ja selitti nauraen, että paikka, jossa hän oli yönsä nukkunut, oli luultavasti aiheuttanut hänen alakuloisuutensa.
"Nämä raakalaiset sanovat, että Kôr on aaveiden asuinsija ja minä uskon heidän olevan totisesti oikeassa, sillä vain kerran ennen olen viettänyt samanlaisen yön ja se oli silloin kuin sinä, minun Kallikratekseni, makasit hengetönnä jalkaini juuressa tuossa samassa paikassa, jossa yömme vietimme. En käy siellä enää milloinkaan, sillä tuo temppeli on pahojen enteiden paikka."
Aamiaisen hätäisesti haukattuamme me jatkoimme matkaamme niin reippaasti, että olimme kahden tienoilla iltapäivällä tasankoa ympäröivän vuoriharjanteen juurella. Siinä pysähdyimme, mikä olikin mielestäni aivan välttämätöntä, sillä vuorenseinämä kohosi edessämme äkkijyrkästi ainakin parintuhannen jalan korkeuteen, joten eteenpäin pääsy oli mielestäni aivan mahdotonta.
"Nyt työmme vasta alkaakin", virkkoi Ayesha nousten kantotuolistaan, "sillä tässä meidän on erottava palvelijoistamme ja tultava tästä lähtein omin neuvoin toimeen", ja kääntyen Billaliin päin hän lisäsi: "Sinä ja orjat jäätte tänne meitä odottamaan. Huomenna puolipäivän aikana me palaamme, mutta ellei meitä ala silloin kuulua, niin odotatte kunnes tulemme."
Billali kumarsi nöyrästi ja sanoi, että kuningatar oli löytävä heidät samasta paikasta, vaikka heidän pitäisi odottaa kuolemaansa saakka.
"On myöskin parasta, oi Holly", sanoi Ayesha viitaten Jobiin, "että tuo mies jää tänne. Hänelle voi käydä pahoin, jos hänen rohkeutensa pettää, ja paikka, johon menemme, ei ole sitäpaitsi aiottu kaikkien nähtäväksi."