Valaanpyyntivene oli vartavasten meitä varten tehty Dundeen veistämöllä Skottlannissa. Olimme ottaneet sen mukaamme, koska tiesimme, että tällä rannikolla oli lukemattomia lahtia ja jokia, joita meidän ehkä täytyisi lähemmin tutkia. Vene oli neljänkymmenen jalan pituinen ja erinomaisen hyvästi tehty. Siinä oli liikkuva köli siltä varalta, että tahtoisimme purjehtia ja pohja oli kauttaaltaan päällystetty kuparilevyllä. Vedenpitäviä osastoja oli myöskin runsaasti. Aluksemme kapteeni oli sanonut meille, että saavuttuamme kallion kohdalle, jonka hän tunsi ja joka näytti olevan sama, mistä ruukunpalasen kertomuksessa ja Leon isän kirjeessä puhuttiin, hän ei luultavasti pääsisi maihin hyökyaallokon ja ankarain rantatyrskyjen takia. Sentähden olimmekin samana aamuna tuulen kokonaan tyynnyttyä auringon noustessa muuttaneet suurimman osan tavaroitamme valaanpyyntiveneeseen. Sijoitettuamme pyssyt, ampuma-aseet ja elintarpeet vartavasten niitä varten valmistettuihin vedenpitäviin arkkuihin meidän tarvitsi saavuttuamme tuon merkillisen kallion näkyviin vain mennä veneeseen ja laskea rannalle. Toinen syy, minkä takia olimme ryhtyneet tähän varovaisuustoimenpiteeseen, oli, että arabialaiset laivurit helposti sivuuttavat määräpaikan, johon heidän on ohjattava. Mahtaneeko tämä johtua välinpitämättömyydestä, vai siitä; etteivät he tunne kyllin tarkoin näitä rannikoita. Ja kuten purjehtijat kyllä tietävät, on aluksen, joka on rakennettu purjehtimaan vain myötätuuleen, aivan mahdoton palata takaisin vastatuuleen. Sentähden olimme laittaneet veneemme aivan valmiiksi soutaaksemme maihin heti päästyämme kallion näkyviin.
"Taitaapa olla parasta tehdä niin, Job", sanoin minä. "Veneessä on kyllin makuuhuopia, mutta varo nukkumasta kuutamossa, sillä se voi tehdä sinut joko kaistapäiseksi tahi sokeaksi."
"Jumala varjelkoon, herra! Luultavasti en siitä paljoakaan välittäisi, sillä näiden saastaisten murjaanein ja heidän salakavalasti hiipivän käytöksensä näkeminen on saattanut pääni kyllin pyörälle. Lantatunkiolle he olisivat omiansa, sillä he haisevatkin niin vietävästi."
Kuten huomattaneen ei Job ollut tummaihoisten veljiemme ihailija.
Me kiskoimme siis veneen aivan laivanperän alle ja Job hypätä mätkäytti siihen putoavan perunasäkin kaikella sulavuudella. Sitten istahdimme jälleen kannelle ja annoimme ajan kulua poltellen ja jutellen. Yö oli niin hurmaavan kaunis ja meidän mielemme oli niin selittämättömän jännittynyt, ettemme tunteneet vähintäkään halua mennä levolle. Tunnin verran istuimme noin, kunnes me molemmat luullakseni nukahdimme. Muistan ainakin heikosti Leon uneliaasti selittäneen, että oli parasta ampua puhvelia päähän, jos varmasti tiesi osaavansa juuri sarvien väliin, tahi laukaista panos suoraan sen kurkkuun. Jotain sentapaista hölynpölyä muistelen Leon puhuneen.
Sitten luulen meidän molempien vaipuneen horroksiin, kunnes äkkiä hirvittävä myrskyn pauhina, unestaan heränneen miehistön kauhunhuuto ja ankarasti pieksävän sateen kohina havahduttivat minut. Muutamat riensivät hellittämään nuoria saadakseen purjeen alas, mutta raakapuu tarttui johonkin ja yritys ei onnistunut. Hyppäsin ylös ja tartuin molemmin käsin erääseen köyteen. Takanamme oli taivas sysimusta, mutta edessämme valaisi kuu vielä kirkkaasti. Sen valossa näin suunnattoman valkoharjaisen hyökyaallon, joka oli ainakin kahdenkymmenen jalan korkuinen, syöksyvän meitä kohti. Tuon hirvittävän vihurin kiidättämänä se ilmestyi takanamme vallitsevasta sysimustasta pimeydestä ja sen murtumaisillaan oleva vaahtoava harja kimalteli kuutamossa. Samassa silmänräpäyksessä näin valaanpyyntiveneemme mustan varjon lailla paiskautuvan korkealle ilmaan ja kokonainen vuori vettä ja kuohuvaa vaahtoa huuhtoi ylitseni minun koettaessa henkeni edestä pysytellä kiinni vantissa, josta minut kuitenkin riuhtaistiin irti kuin lippu tangostaan.
Samassa oli aalto mennyt menojaan. Sekunnit, jotka olin ollut veden alla, tuntuivat minusta minuuteilta. Katsahdin keulaan. Tuulispää oli kiskaissut irti ison purjeen, joka suunnattoman haavoittuneen linnun lailla katosi pimeyteen. Jonkun hetken oli verrattain tyyntä ja minä kuulin Jobin huutavan hurjasti:
"Tulkaa tänne veneeseen!"
Niin pyörällä päästäni ja veden melkein tukehduttamana kuin olinkin, minä ymmärsin kuitenkin syöksyä perään. Tunsin laivan vajoavan — se oli vettä täynnä. Perän alla näin valaanpyyntiveneen riuhtoilevan sinne tänne ja samassa näin Mohammedin, joka oli ohjannut laivaa, hyppäävän siihen. Kiskaisin kaikin voimin vetoköydestä saadakseni veneen lähemmäksi ja hyppäsin laidan yli. Job sai lujan otteen käsivarrestani ja minä vierähdin veneen pohjalle. Juuri kun laiva upposi, sieppasi Mohammed käyräteräisen puukkonsa ja sivalsi poikki nuoran, jolla vene oli kiinnitetty laivaan. Samassa kiidimme myrskyn ajamina paikan yli, jossa laivamme oli juuri aalloilla kiikkunut.
"Suuri Jumala!" parahdin minä. "Missä on Leo? Leo! Leo!"