Henkäisin syvään, sillä odotin joka hetki näkeväni Leon keihään lävistämänä, ja Job huudahti närkästyneestä "Katsohan tuota letukkaa!" Leo oli ensin hiukan hämmästynyt, mutta huomattuaan, että olimme joutuneet maahan, jossa ilmeisesti vielä noudatettiin ensimmäisten kristittyjen tapoja, hän vastasi tyynesti syleilyyn.

Hengähdin jälleen ajatellen, että jotakin täytyisi tapahtua, mutta suureksi hämmästyksekseni vanhemmat naiset ja muutamat miehetkin vain hymyilivät joidenkin nuorempien naisten väistyessä harmistuneen näköisinä loitommaksi. Opittuamme ymmärtämään tämän kummallisen kansan tapoja selveni tämäkin arvoitus. Asian laita oli nimittäin siten, että Amahagger-kansan keskuudessa on nainen täysin miehen vertainen, josta hän ei ole mitenkään riippuvainen. Suku ja polveutuminen luetaan äidin puolelta ja kukaan ei ole isäänsä tuntevinaankaan, olipa tämä kuinka tunnettu henkilö hyvänsä. Jokaisessa heimossa tahi niinkuin he sanovat "taloudessa" on vain yksi mies, josta välitetään hiukan; hän on heidän valitsemansa lähin päällikkö ja häntä kunnioitetaan arvonimellä "isä". Tämän "talouden", johon kuului noin seitsemäntuhatta henkeä, päällikkö oli Billali eikä ketään toista puhuteltu nimellä "isä". Jos joku nainen tahtoi ilmaista mieltymyksensä johonkin mieheen, niin hän syleili ja suuteli tätä julkisesti kaikkien nähden kuten tuo kaunis nuori tyttö, jonka nimi oli Ustane, oli tehnyt Leolle. Jos mies vastasi suudelmalla, niin se merkitsi, että hän hyväksyi tarjouksen ja siitä lähtien he olivat mies ja vaimo, kunnes jompikumpi kyllästyi ja lähti muille markkinoille. Minun täytyy kuitenkin sanoa, että miesten vaihto oli harvinaisempaa kuin olisi voinut odottaa. Ja kun sattui, että vaimo mielistyi toiseen ja hylkäsi miehensä, niin siitä ei sukeutunut milloinkaan riitaa ja toraa, vaan miehet suhtautuivat sellaiseen aivan tyynesti kuin johonkin päivänselvään asiaan, joka ei kuulunut keneenkään toiseen ja jonka kuitenkin katsottiin lopulta koituvan yhteiskunnan parhaaksi. Meistä tämä katsantokanta oli luonnollisesti hyvin vastenmielinen ja se selitti tämän kummallisen kansan erikoisen yhteiskuntajärjestyksen.

Muuten on omituista panna merkille, miten eri maiden ja kansojen siveyskäsitteet muuttuvat aivan leveysasteiden mukaan. Toisessa paikassa pidetään hyvänä ja oikeana sitä, mitä toisessa pidetään aivan järjettömänä ja vääränä. Mutta kun ajatellaan, että kaikissa sivistyneissä maissa pidetään julkista ja juhlallista uskollisuuden vannomista toisilleen kaiken avioelämän perustuksena ja pohjana, niin täytyy myöntää näiden amahagger-naisten ja -miesten käyttäytyvän aivan yhtä oikein. Heidän syleilyn ja suutelon vaihtonsa vastaa meidän vihillä käyntiä, joka ei useinkaan ole sen sitovampi.

VII.

USTANEN LAULU.

Suutelotoimituksen päätyttyä — minun nuo nuoret neitoset antoivat olla rauhassa, mutta Jobin vaiheilla näkyi eräs sulotar luovivan kunnon palvelijamme katsellessa hätääntyneenä ympärilleen — vanha Billali käski meitä arvokkaalla kädenliikkeellä astumaan luolaan, minkä teimmekin Ustanen seuratessa mukanamme välittämättä vihjauksistani, että halusimme olla yksin.

Ennenkuin olimme kulkeneet viittä askelta, huomasin hämmästyksekseni, ettei luola ollutkaan luonnon työtä, vaan ihmisten tekemä. Mikäli saatoimme päättää se oli noin sadan jalan pituinen ja viidenkymmenen jalan levyinen sekä hyvin ilmava ja korkea, muistuttaen paljon kirkon sivulaivaa. Aina noin viidentoista jalan päässä toisistaan lähti tästä luolasta kaitaisia käytäviä, joiden luulen johtaneen ympärille hakattuihin pienempiin huoneisiin. Luolan sisäänkäytävästä noin viidentoista jalan päässä, johon päivänvalo ei enää kyennyt oikein valaisemaan, paloi suuri tuli. Billali seisahtui sen ääreen ja käski meidän istua antaen samassa miehilleen määräyksen tuoda meille ruokaa. Me istahdimme meille varatuille pehmeille nahoille ja odotettuamme hetkisen ilmestyi nuoria tyttöjä, jotka toivat meille keitettyä vuohen lihaa, tuoretta maitoa saviruukuissa ja paahdettua maissia. Olimme melkein nälkään kuolemaisillamme enkä muista milloinkaan syöneeni suuremmalla nautinnolla. Lopetimme syömisemme sitten vasta, kun meille tarjotusta ruoasta ei ollut muruakaan jäljellä.

Kun aterian tähteet oli korjattu pois, nousi Billali, meidän jotensakin vieraanvarainen isäntämme, joka oli äänetönnä katsellut suunnatonta ruokahaluamme, ja sanoi jotakin hyvin ihmeellistä tapahtuneen. Ei oltu milloinkaan kuultu eikä kukaan voinut muistaa, että valkoisia muukalaisia olisi konsanaan saapunut maahan, jossa Amahagger- eli Kalliokansa asusti. Välistä, vaikkakin aniharvoin, oli mustia miehiä eksynyt heidän maahansa ja nämä olivat kertoneet hänelle, että maailmassa oli ihmisiä, jotka olivat paljon valkoisemmat kuin hän ja jotka purjehtivat suurilla laivoilla, mutta hän ei ollut milloinkaan kuullut heidän käyneen hänen maassaan. Meidät oli kuitenkin nähty vetävän venettämme kanavaa myöten ja hän sanoi peittelemättä antaneensa määräyksen, että meidät oli heti surmattava, sillä muukalaisten tunkeutuminen maahan oli vastoin kaikkia lakeja ja asetuksia. Mutta silloin hän oli saanut käskyn 'Häneltä-jota-täytyy-totella', että henkemme oli säästettävä ja meidät tuotava tänne.

"Suo anteeksi, isäni, että keskeytän", sanoin minä, "mutta ymmärtääkseni 'Hän-jota-täytyy-totella' asuu vieläkin kauempana. Miten saattoi hän tietää meidän olevan tulossa?"

Billali kääntyi ja nähtyään meidän olevan yksin — sillä Ustane, tuo nuori neitonen, oli siirtynyt etäämmälle hänen alkaessaan puhua — sanoi omituisesti naurahtaen: