Katsoimme sinnepäin ja näimme, että kysymyksessä oleva nainen oli todellakin mennyt Mohammedin luokse ja pyysi säikähtynyttä palvelijaamme tulemaan esiin loukostaan, jossa tämä istui aivan kauhun lamauttamana huutaen Allahia avukseen. Hän noudatti kehoitusta hyvin vastenmielisesti, sillä sekin herätti jo hänen epäluulojaan, että hänelle nyt suotiin kunnia aterioida toisten seurassa, kun hän siihen saakka oli syönyt aina muista erillään. Huomasin hänen olevan melkein suunniltaan kauhusta, sillä hänen vapisevat jalkansa tuskin jaksoivat kannattaa hänen jättiläismäistä vartaloaan ja luulen hänen suostuneen lähtemään nurkastaan naisen mukaan vain sentähden, että eräs kookas amahagger suurine keihäineen astui hänen luoksensa ja talutti hänet kädestä tulen ääreen.
"Tämä ei oikein miellytä minua, pojat", sanoin toisille, "mutta luulen, että meidän on oltava alallamme. Onko kaikilla revolverit mukanaan? On parasta tarkastaa nyt, ovatko ne ladatut ja käyttökunnossa?"
"Minulla on kyllä, herra", sanoi Job taputtaen tukevaa kolttiaan, "mutta Leo-herralla on vain metsästyspuukkonsa, joka on kylläkin peloittavan suuri."
Koska ei näyttänyt olevan aikaa odottaa, kunnes tuo puuttuva ase olisi noudettu, me astuimme rohkeasti esiin ja istuimme tulen ääreen yhteen riviin nojaten selkämme luolan seinään.
Heti kun olimme istuneet paikoillemme, pantiin jollakin alkoholipitoisella nesteellä täytetty savimaljakko kiertämään kädestä käteen. Juoma ei ollut suinkaan pahanmakuista, vaikka sitä oudokseltaan oli hyvin vastenmielistä maistaa. Sitä valmistettiin pienistä ruskeista jyvistä, jotka muistuttivat hyvin paljon Etelä-Afrikassa kafferi-ohran nimellä tunnettua viljalajia. Maljakko, josta juomaa tarjoiltiin, oli sangen merkillinen ja harvinainen, ja koska sen kaltaisia maljakoita oli useita satoja ehkäpä tuhansiakin käytännössä amahaggerien keskuudessa, lienee paikallaan kuvata sitä hiukan tarkemmin. Maljakot ovat hyvin vanhoilta ajoilta ja niitä on kaikenkokoisia. Amahaggerien maassa ei ole sellaisia varmastikaan valmistettu satoihin eikä tuhansiinkaan vuosiin, vaan ne ovat kotoisin kallioluolien suurista hautaholveista, joita aikanaan kyllä tarkemmin kuvaan, ja minä uskon, että maan muinaiset, historiantakaiset asukkaat olivat egyptiläisten tavoin, mikä kansa saattoi olla täällä hyvinkin tunnettu, asettaneet astiat hautoihin vainajien varalle. Leo vertasi amahaggerien maljakkoja etruskilaishaudoista löytyneisiin. Ne olivat tavallisesti kaksikorvaisia ja kaikenkokoisia, alkaen noin kolmen jalan korkuisista aina parin tuuman korkuisiin saakka. Muoto oli vaihteleva, mutta kaikki olivat siitä huolimatta erittäin kauniita ja miellyttävän näköisiä. Valmistukseen oli käytetty kiillotonta, mutta tavattoman hienoa mustaa savea, jonka pinta oli jäänyt valettaessa hieman karheaksi. Maljakot oli koristettu kuvilla, joiden vertaisia en ole nähnyt missään maailman suurimmissakaan muinaisaikojen esineiden kokoelmissa. Muutamat esittivät lemmenkohtauksia lapsellisen vapaasti, toiset tanssivia tyttöjä, ja muutamissa maljakoissa näimme jännittäviä metsästysseikkailuja esittäviä piirroksia. Maljakkoa, joka juuri kierteli miehestä mieheen, koristi mitä taiteellisin maalaus, joka esitti miesjoukkoa ahdistamassa suunnattoman suurta raivostunutta elefanttia. Toisella puolen oli kuva, jossa nähtiin valkoihoisen miehen ampuneen nuolensa kaunismuotoisen ja sulavaliikkeisen keihäsantiloopin kylkeen.
Tämän esitykseni takia minä tosin olen keskeyttänyt kertomukseni juhlan vietosta sangen jännittävällä hetkellä, mutta jos selostukseni maljakoista on tuntunut pitkältä, niin juhlan alku oli sitäkin pitempi. Maljakko kierteli kädestä käteen juhlallisen äänettömyyden vallitessa; silloin tällöin lisäsi joku puita roihuavaan nuotioon, mutta mitään muuta liikettä tahi toimintaa ei voinut huomata kokonaiseen tuntiin. Me istuimme kaikki synkkinä ja totisina tuijottaen edessämme hehkuvaan hiilokseen pienten seiniin kiinnitettyjen lamppujen lepattavien liekkien luodessa häilyviä, alati muotoaan muuttelevia jättiläisvarjoja luolan jylhille seinille. (Ohimennen huomautan, että nuo lamput olivat amahaggerien tekemät eivätkä luolista löydetyt.) Meidän ja nuotion välissä oli suuri puinen kaukalo, jossa oli neljä kädensijaa ja sen vieressä suuret rautaiset pihdit. Nuotion toisella puolen huomasin samanlaiset pihdit. En pitänyt noista esineistä, ne herättivät mielessäni selittämätöntä kammoa. Katsellessani niitä ja tulen ympärillä äänettömänä istuvien miesten synkkiä ja äreitä kasvoja alkoi tilanne tuntua minusta kamalalta. Olimmehan auttamattomasti noiden hirveiden ihmisten vallassa, joita minä ainakin pelkäsin senkin tähden, ettei kenelläkään meistä ollut aavistustakaan, minkälainen heidän todellinen luonteensa oli. Saattoivathan he olla parempiakin kuin mitä luulin, mutta yhtä hyvin he saattoivat olla pahempiakin. Tämä viimeinen otaksumani olikin oikea, he olivat suoraan sanoen pahoja henkiä. Minun mielestäni oli tämä meidän kunniaksemme toimeenpantu juhlakin sangen kummallinen, sillä olin tottunut siihen, että tämmöisissä tilaisuuksissa on moninaisten ja maukkaiden ruokien maisteleminen pääasia, mutta nyt en suureksi ihmeekseni nähnyt mitään syötävää.
Olin juuri vaipumaisillani horroksiin, kun äkillinen liike nuotion toisella puolen havahdutti minut. Eräs mies oli hypähtänyt seisoalleen ja huusi kaikuvalla äänellä:
"Missä on syötäväksemme aiottu liha?"
Silloin ojensivat kaikki nuotion ympärillä istujat oikean kätensä tulta kohti ja vastasivat matalasti:
"Liha on ilmestyvä."