Olin silloin juuri täyttänyt kaksikymmentä. Siten seisoin kauan tuijottaen kuvastimeen ja muistelin menneitä asioita. Sisimmässäni tunsin jonkinlaista julmaa tyydytystä ajatellessani omaa yksinäisyyttäni, sillä minulla ei ollut isää eikä äitiä, ei veljiä eikä sisaria. Samassa koputettiin ovelle.
Kuuntelin hetkisen ennenkuin avasin oven, sillä kello oli pian kaksitoista ja mielentilani oli sitäpaitsi sellainen, etten halunnut luokseni vierasta. Tovereideni keskuudessa ja luultavasti koko maailmassa oli minulla vain yksi ystävä — mahtoikohan sisäänpyrkijä olla hän?
Samassa oveni ulkopuolella oleva henkilö rykäisi ja minä kiiruhdin heti avaamaan, sillä olin tuntenut äänen.
Kookas, noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen mies, jonka olemuksessa saattoi huomata jälkiä harvinaisesta kauneudesta, horjui kiireesti sisään raahaten mukanaan painavaa, tukevan näköistä rautaista lipasta, jossa oli vahva kädensija. Hän nosti lippaan pöydälle ja samassa hänet tapasi vaikea yskänkohtaus. Hän yski henkimenokseen, kunnes hänen kasvonsa kävivät aivan purppuranpunaisiksi ja hän alkoi sylkeä verta. Minä kaadoin viskyä pikariin ja ojensin juoman hänelle. Juotuaan sen hän näytti voivan paremmin, mutta hänen tilansa näkyi olevan niin toivottoman huono, että kohtaus saattoi milloin hyvänsä uudistua.
"Miksi seisotit minua tuolla kylmässä eteisessä?" kysyi hän äreästi.
"Tiedäthän, että veto on minulle kuolemaksi."
"Minä en tiennyt, kuka oven takana oli", vastasin. "Sinä olet myöhäinen vieras."
"Niin olen, ja luulen todellakin, että tämä vierailu onkin minun viimeiseni", vastasi hän hymyillen aavemaisesti. "Tätä olen odottanutkin, Holly. Elämäni lähenee loppuaan. Minä luulen, etten enää näe huomispäivää!"
"Mitä joutavia!" sanoin minä. "Nyt menen hakemaan lääkäriä." Hän viittasi käskevästi vaatien minua pysähtymään.
"Puhun aivan vakavasti", sanoi hän. "En tarvitse lääkäriä. Olen itse lukenut ja tutkinut lääketiedettä, joten tiedän tilani. Lääkärit eivät voi minua enää auttaa. Hetkeni on tullut! On suuri ihme, että olen pysynyt hengissä tämän vuoden. Kuuntele nyt tarkoin mitä puhun, sillä sinulla ei ole tilaisuutta kuulla sanojani toistamiseen. Olemme olleet hyviä ystäviä kahden vuoden ajan. Sanopas nyt, mitä tiedät minusta?"
"Minä tiedän, että olet rikas ja tulit yliopistoon iässä, jolloin useimmat ovat jo kauan olleet sieltä poissa. Sinä olet ollut naimisissa ja vaimosi on kuollut, ja sinä olet ollut parhain ja tähän saakka melkeinpä ainoa ystäväni."