KÔR'IN TASANKO.
Tunsin rajatonta kiitollisuutta, kun me tuntia ennen auringon laskua pääsimme pengermittäin kohoavan ylängön reunaan. Olimme jättäneet suot kauas taaksemme, kun vihdoin leiriydyimme korkealle harjanteelle. Ensi työkseni menin Leon luo, jonka tila oli aamusta saakka vain huonontunut. Kuume oli noussut eikä laskeutunut koko yönä ja minä valvoin päivän koittoon saakka autellen Ustanea, joka oli mitä erinomaisin ja väsymättömin sairaanhoitajatar, hoitamaan sekä Leoa että Jobia. Täällä ylhäällä oli ilma lämmin ja miellyttävä olematta silti kuuma, ja täällä eivät moskiitotkaan meitä sanottavasti vaivanneet. Samalla olimme myöskin soista uhkuvan sumukerroksen yläpuolella, joka lainehti allamme kuin sankka savupilvi suuren kaupungin päällä. Siellä täällä, missä sumupeite oli ohuempi, näin häilyvän virvatulen hyppelevän suon heiluvilla mättäillä.
Aamun sarastaessa Leo alkoi hourailla ja luuli, että hänet oli hakattu kahtia. Olin kovin murheellinen ja pelko sydämessäni minä aloin ajatella, miten kohtaus mahtaisi päättyäkään. Minulle oli kyllä kerrottu ja olin monta kertaa lukenutkin tieteellisistä teoksista, miten tällaiset kohtaukset tavallisesti loppuivat. Istuin Leon viereen surun ja tuskan murtamana. Samassa tuli Billali luokseni ja tarkasteltuaan hetkisen Leoa käski meidän valmistautua heti jatkamaan matkaa. Hän sanoi Leon tilan olevan niin arveluttavan, että ellei nuorukainen jo tänään pääsisi paikkaan, jossa hän saisi olla rauhassa ja jossa häntä voitaisiin huolellisesti hoitaa, hän varmasti heittäisi henkensä parin päivän kuluttua. Minä myönnyin heti hänen tahtoonsa ja nostettuamme Leon kantotuoliinsa me lähdimme taipaleelle. Ustane käveli hänen vieressään karkoittaen pois pilvinä parveilevat kärpäset ja valvoi samalla, ettei Leo pudonnut kantotuolistaan kuumehoureissaan heittelehtiessään.
Noin puoli tuntia kuljettuamme auringon nousun jälkeen me saavuimme ylängön korkeimmalle penkereelle ja eteemme aukeni ihanin näköala mitä kuvitella voi. Näimme hedelmällisen, mehevää ruohoa kasvavan tasangon, jossa siellä täällä kasvoi ihania kukkia, puita ja pensaita. Taampana, minun arveluni mukaan noin kahdeksantoista penikulman päässä paikasta, jossa nyt olimme, oli keskellä tasankoa suunnaton, omituisen näköinen vuori, jonka perustana näytti olevan ruohoinen, noin viidensadan jalan korkuinen viettävä rinne. Kuten myöhemmin näin kohosi vuoren hirvittävän äkkijyrkkä seinämä tältä alustalta ainakin noin tuhannenkahdensadan jalan korkeuteen. Tämä vuori, jonka huippu oli säännöllisen pyöreä, oli epäilemättä jonkun maanjäristyksen tahi tulivuoren purkauksen luoma, ja sen pohjan pinta-ala oli kuten myöhemmin huomasin noin viisikymmentä neliöpenikulmaa. Tuon pilviä piirtelevän, luonnon muovaileman suunnattoman linnoituksen mahtavuus teki suurenmoisen vaikutuksen tuon aution tasangon yksinäisyydessä.
Mykkänä hämmästyksestä katselin tuota ihmeellistä vuorta, jonka pyöreä huippu välistä häipyi taivaalla purjehtivien pilvien peittoon, ja Billali oli luultavasti nähnyt ihmettelevän katseeni, sillä samassa ilmestyi hänen kantotuolinsa minun viereeni.
"Katsele palatsia, jossa 'Hän-jota-täytyy-totella' asuu", virkkoi vanhus juhlallisesti. "Onko kellään kuningattarella ollut milloinkaan tuollaista valtaistuinta?"
"Kuningattarenne asunto on varmasti ainoa laatuaan ja suuruudessa ja mahtavuudessa valtijansa vertainen", vastasin minä kunnioittavasti. "Mutta miten pääsemme sisään, isäni? Onhan mahdotonta kiivetä noita äkkijyrkkiä seiniä myöten ylös."
"Sittenpähän näet, ystäväni. Mutta katselehan tasankoa edessämme ja koska sinä olet viisas mies, niin sanopas nyt minulle, mitä luulet siellä näkeväsi?"
Tarkastelin edessäni olevaa maisemaa ja hämmästyksekseni näin leveän kivitetyn tien, joka johti suoraan vuoren juurelle. Se oli paikkapaikoin aivan turpeiden peitossa ja sitä reunusti molemmin puolin korkea, muutamista kohdin sortunut yhtenäinen vallitus, jonka tarkoitusta en voinut ymmärtää. Mitä varten oli rakennettu tuommoinen äkkijyrkkä ja korkea vallitus maantien molemmin puolin?
"Tuo on luultavasti tie, jota myöten pääsemme vuoren luo", vastasin minä. "Näyttää siltä kuin se olisi jokin vanha joen uoma tahi kanava."