"Kyllä, oi kuningatar, ja hiukan hebreaakin, mutta en puhu niitä hyvin. Ne ovat kaikki kuolleita kieliä nykyään."
Hän taputti käsiään lapsellisen ihastuneesti.
"On totta, oi Holly", sanoi hän, "että sinä olet ruma puu, mutta sinä kannat viisauden ihania hedelmiä. Noita juutalaisia minä vihasin, sillä he haukkuivat minua pakanaksi, kun tahdoin opettaa heille viisauttani. Tuliko heidän Messiaansa ja hallitseeko hän nyt maailmaa?"
"Heidän Messiaansa tuli", vastasin minä hartaudella, "mutta hän tuli köyhänä ja halpana eivätkä he tunteneet häntä. He ruoskivat häntä ja ristiinnaulitsivat hänet, mutta hänen oppinsa ja tekonsa elävät vielä, sillä hän oli Jumalan poika, ja nyt hän todellakin hallitsee puolta maailmaa, vaikkakaan ei maallisella valtikalla."
"Ah, noita raatelevaisia susia!" huudahti hän, "noita elostelijoita ja epäjumalain palvelijoita — noita mammonan orjia ja riitaisia houkkioita! Minä voin vieläkin nähdä heidän mustanpuhuvat kasvonsa. Vai Messiaansa he ristiinnaulitsivat? Voin sen kyllä uskoakin. Heille ei merkinnyt mitään, että hän oli Jumalan tahi kaiken elämän antajan poika — keskustelemme myöhemmin, oliko hän se todellakin. Heille ei kelvannut Jumala, joka ei saapunut heidän luokseen loistossa ja kunniassa. Heillekö, valitulle kansalle, Jehovan palvelijoille, jotka samalla kumarsivat Baalia, Astarethia ja kaikkia Egyptin jumalia — miten se olisi ollut mahdollista. Kuinka korskea ja äärimmäisen itsekäs kansa! Vai sentähden he ristiinnaulitsivat Messiaansa, että hän tuli orjan muodossa heidän luoksensa — ja nyt he ovat hajaantuneet ympäri maailmaa. Ellen väärin muista, niin eräs heidän profeettansa ennusti niin käyvän. Mutta se oli oikein noille juutalaisille, jotka mursivat minunkin sydämeni ja pakottivat minut piiloutumaan tähän erämaahan, jossa asui heitä vanhempi kansa. En voinut enää elää muiden ihmisten joukossa, sillä nuo juutalaiset opettivat minut ajattelemaan pahaa kaikista ja vihaamaan maailmaa. Kun olisin opettanut heille viisauttani Jerusalemissa, niin he kivittivät minua, niin, juuri templinportilla nuo tekopyhät ja valkopartaiset rabbit yllyttivät kansaa kimppuuni. Katso, arvet näkyvät vielä tänäkin päivänä!" ja äkillisellä liikkeellä hän paljasti pyöreän käsivartensa, jonka maidonvalkeassa hipiässä näkyi selvästi punainen arpi.
Kavahdin kauhuissani loitommaksi.
"Anna anteeksi, oi kuningatar", sammalsin minä, "mutta nyt en oikein ymmärrä, mitä tarkoitat. Melkein kaksituhatta vuotta on kulunut siitä, kun juutalaisten Messias riippui ristillään Golgatalla. Miten olisit sinä voinut opettaa viisauttasi juutalaisille ennen hänen syntymäänsä? Sinähän olet nainen, ihminen, etkä henki. Eihän kukaan voi elää kahtatuhatta vuotta. Miksi pidät minua narrinasi, oi kuningatar?"
Hän nojasi taaksepäin ja minä tunsin jälleen hänen läpitunkevan katseensa tutkistelevan sydämeni salaisimmatkin kätköt.
"Oi ihminen!" sanoi hän vihdoin viivytellen ja harkitusti, "maailmassa näyttää vielä olevan paljon asioita, joista sinä et tiedä mitään. Uskotko sinäkin, niinkuin nuo juutalaiset, että kaikki elävät olennot kuolevat ja katoavat iäksi? Minä sanon sinulle, ettei mikään kuole iankaikkisesti. Kuolemaa ei ole, vaan olotilan muutos. Katsohan tänne", lisäsi hän viitaten muutamiin veistoksiin kallioseinässä. "Siitä on nyt kulunut kolme kertaa kaksituhatta vuotta, kun tuo mahtava kansa, jonka taiteilijat ovat muovailleet nämä korkokuvat, kuoli ruttoon niin tarkoin, ettei yhtään jäänyt henkiin. Mutta he elävät kuitenkin vieläkin; ehkä heidän henkensä ovat juuri nyt meidän ympärillämme. Minusta tuntuu välistä aivan kuin näkisin heidät", lopetti hän silmäillen ympärilleen.
"Niinpä kyllä, mutta tälle maailmalle he ovat kuolleet."