II.
KÔRIN HAUTAKAMMIOT.
Kun vangit oli viety pois, viittasi Ayesha kädellään, jolloin kuulijakunta kääntyi ympäri ja alkoi ryömiä kiireesti matkoihinsa. Joukko muistutti säikähtynyttä lammaslaumaa. Jonkun matkan päässä korokkeesta he nousivat kuitenkin seisoalleen ja kiiruhtivat tiehensä jättäen kuningattaren ja minut kahdenkesken mykkien palvelijoiden ja muutamien henkivartijoiden seuraan. Suurin osa henkivartiostoa oli mennyt tuomituita saattelemaan. Ajatellen sopivan hetken tulleen minä pyysin Ayeshaa tulemaan Leon luo ja kerroin hänelle, kuinka arveluttavan huono Leo oli. Mutta hän ei suostunut pyyntööni, vaan sanoi, ettei sairas kuolisi ennen iltaa. Tämäntapaiseen kuumeeseen sairastuneet henkilöt eivät kuolleet milloinkaan muulloin kuin myöhään illalla ja aamun sarastaessa. Hän selitti myöskin, että oli paljon parempi antaa taudin kehittyä aivan huippuunsa ennenkuin hän murtaisi sen voiman. Sentähden nousin ja aioin poistua, mutta hän pyysi minua jäämään, sillä hän tahtoi puhella kanssani ja näyttää minulle luolien ihmeitä.
Kun olin täydelleen hänen viehätysvoimansa lumoissa, en voinut kieltäytyä vaikka olisin tahtonutkin. Hän nousi tuolistaan ja laskeutui korokkeelta tehden muutamia merkkejä mykille palvelijoilleen. Kaksi tyttöä asettui eteemme ja kaksi taaksemme, mutta muut palvelijat ja jäljellä olevat henkivartijat poistuivat kumarrettuaan syvään.
"Nyt tahtonet nähdä muutamia tämän paikan ihmeitä, oi Holly?" kysyi hän sitten. "Katselehan tätä luolaa. Oletko milloinkaan nähnyt sen kaltaista? Ja kuitenkin se on ihmisten tekemä. Tuo sukupuuttoon kuollut kansa, joka hämärimmässä muinaisuudessa asui kaupungissa, jonka rauniot näkyvät vieläkin tasangolla, on hakannut tämän luolan ja monta muuta samanlaista. Suuri ja ihmeellinen on tämän Kôrin kansan täytynyt olla, mutta muinaisten egyptiläisten lailla he ajattelivat enemmän kuolleitaan kuin eläviä. Kuinka suuren joukon työmiehiä luulet olleen tekemässä tätä luolaa ja kuinka monta vuotta arvelet kuluneen ennenkuin työ valmistui?"
"Kymmeniätuhansia", vastasin minä.
"Niinkö, oi Holly. Tämä kansa oli jo hyvin vanha ennenkuin egyptiläisistä tiedettiin mitään. Osaan hiukan lukea heidän kirjoituksiaan — olen vähitellen saanut selvän kielestä — ja tämä luola on heidän viimeisiltä ajoiltaan. Katsohan tänne", ja viitaten kallioseinään takanaan hän antoi merkin tytöille nostaa lamput korkealle. Seinässä korokkeen yläpuolella oli vanhaa, tuolilla istuvaa miestä esittävä korkokuva. Hänellä oli lyhyt norsunluinen sauva kädessään ja minun mielestäni hän muistutti suuresti vanhusta, jonka kuolema, balsamoiminen ja hautaus oli kuvattu ruokailuhuoneemme seinälle. Tuoli, jolla hän istui, oli aivan samanlainen kuin korokkeella oleva tuoli, jolla Ayesha oli istunut tottelemattomia alamaisiaan tuomitessaan. Kuvan alla oli noilla ennen mainitsemillani kummallisilla kirjaimilla kirjoitettu lyhyt kirjoitus. Muistaakseni en ole tarkemmin kuvannut näitä kirjaimia, joiden kaltaisia en ole missään muualla nähnyt. Voin sanoa tuntevani melkein kaikkien maailman kielien kirjoitustavat ja seinässä näkyvä kirjoitus oli minun mielestäni aivan kiinankielen näköistä. Ayesha luki kirjoituksen hieman vaivalloisesti ja käänsi sen minulle. Kirjoitus kuului:
"Vuonna neljätuhatta kaksisataa viisikymmentä ja yhdeksän Kôrin keisarikunnan pääkaupungin perustamisen jälkeen valmistui tämä luola eli hautauspaikka Kôrin mahtavan keisarin, Tisnon, hallituksen aikana. Kansa orjineen työskenteli täällä kolmen sukupolven ajan ja tämä luola määrättiin jälkeentulevaisten ylhäisten kansalaisten viimeiseksi leposijaksi. Taivas siunatkoon heidän työnsä ja antakoon Tisnon, meidän jalon keisarimme, nukkua rauhallisesti heräämisen päivään saakka. Samoin levätkööt rauhassa hänen palvelijansa ja hänen jälkeläisensä, jotka tuodaan tänne viimeistä untaan nukkumaan."
"Tästä näet, oi Holly", sanoi hän lopetettuaan lukunsa, "että noin neljätuhatta vuotta ennen tämän luolan valmistumista oli kaupunki perustettu, jonka rauniot näkyvät vieläkin tasangolla. Kun minä parituhatta vuotta sitten ensi kerran katselin luolaa, oli se aivan samanlainen kuin nytkin. Ajattele siis, kuinka vanha tuon kaupungin on täytynyt olla! Seuraa nyt minua, niin näytän sinulle, miten tämä mahtava kansa hävisi olemattomiin, kun sen häviön aika oli tullut", ja hän meni luolan keskustaan ja osoitti minulle sileäksi hakattua kallionlohkaretta, joka oli tarkoin sovitettu luolan lattiassa olevaan pyöreään aukkoon. "Katsele, muukalainen", sanoi hän. "Voitko aavistaa, mitä tuo kivi ja aukko tietäisivät kertoa?"
"En, oi kuningatar", vastasin minä. Ayesha kääntyi vasemmalle luolan periltä katsoen ja pysähtyi seinän viereen viitaten palvelijoita tulemaan sinne lamppuineen. Seinässä näkyi jollakin punaisella väriaineella piirretty kirjoitus, jonka kirjaimet olivat aivan samanlaiset kuin Kôrin keisari Tisnoa esittävän kuvan alla olevassa kirjoituksessa. Väriaine oli vielä niin kirkas, että kaikki kirjaimet näkyivät selvästi, ja Ayesha alkoi lukea ja kääntää minulle kirjoitusta, joka kuului: —