"Sitten ei ole vielä mitään hätää", vastasi hän rauhoittavasti. "Ellei hän ole vielä vaipunut viimeiseen, pitkään uneensa, niin minä voin kyllä palauttaa hänet henkiin. Onko tuo mies palvelijasi ja noinko sinun maassasi palvelijat tervehtivät vieraita?"
"Hän pelkää sinua päästä jalkoihin ulottuvan huntusi takia — joka tekee hieman aavemaisen vaikutuksen", vastasin minä.
Ayesha naurahti.
"Entä tyttö? Kas tuossahan hän onkin ja nähtävästi juuri sama, josta minulle kerroit. Käske molempien poistua ja sitten minä tahdon katsoa, miten tämä leijonasi jaksaa. Minusta on vastenmielistä näyttää taitoani palvelijoiden läsnäollessa."
Sanoin siis Ustanelle arabian- ja Jobille englanninkielellä, että he poistuisivat huoneesta, mitä käskyä viimemainittu kiireimmiten ja suuresti iloiten noudattikin, sillä hän ei voinut vähääkään rauhoittua. Ustanen laita oli toisin.
"Mitä 'Hän-jota-täytyy-totella' tahtoo?" kuiskasi hän pelon ja tuskan vallassa tahtomatta jättää Leoa. "Täytyyhän vaimon saada olla herransa ja miehensä luona, joka on kuolemaisillaan. Ei, minä en mene, herra."
"Minkätähden tuo nainen ei poistu, Hollyseni?" kysyi Ayesha toiselta puolen huonetta, jossa hän huolettomasti tarkasteli muutamia seinään veistettyjä korkokuvia.
"Hän ei tahdo jättää Leoa", vastasin minä tietämättä oikein mitä olisi pitänyt sanoa. Ayesha kääntyi ja viitaten ovelle hän sanoi vain yhden sanan, mutta äänenpainolla, joka ei sietänyt vastaväitteitä.
"Mene!"
Silloin Ustane ryömi hänen ohitsensa ja katosi äänettömästi käytävään.