"Halloo, Ustane, miksi olet kietonut päähäsi tuommoisen kääreen? Pakottaako hammastasi?" Sitten hän lisäsi englanninkielellä: "Minulla on hirmuinen nälkä. Kuule, Job, sinä vanha juupeli, mihin riivatun paikkaan olemme nyt joutuneet — häh?"
"Toivoisin voivani vastata teille, Leo-herra", sanoi Job kyräten epäluuloisesti Ayeshaa, jota hän vieläkin katseli kauhusta vavisten, sillä hän uskoi järkkymättömästi ja auttamattomasti, että olimme joutuneet tekemisiin jonkun elävän ruumiin kanssa. "Älkää puhuko nyt enempää, Leo-herra, te olette ollut hyvin sairas ja tuottanut meille paljon huolta. Jos tuo neiti", ja hän vilkaisi Ayeshaan, "olisi niin hyvä ja siirtyisi hieman, niin minä antaisin teille lautasellisen lihalientä."
Leon huomio keskittyi nyt kokonaan "neitiin", joka seisoi vuoteen vieressä aivan äänetönnä. "Tuo ei olekaan Ustane — missä hän on?"
Silloin Ayesha puhutteli häntä ensi kerran ja valhetteli heti ensimmäisissä sanoissaan. "Hän meni jonnekin vierailemaan, mutta minä olen täällä hänen sijassaan sinua palvelemassa."
Ayeshan hopeankirkas ja sointuva ääni ja hänen vainajia muistuttava vaatetuksensa näyttivät hämmästyttävän Leoakin, joka makasi vielä melkein horroksissa. Mutta hän ei sanonut sillä kerralla mitään, vaan söi sukkelaan liemiannoksensa ja nukkui sitten iltaan saakka. Herättyään toisen kerran hän näki minut ja alkoi kiihkeästi tiedustella, mitä oli tapahtunut hänen sairautensa aikana, mutta minä koetin saada hänet rauhoittumaan miten parhaiten taisin huomiseen saakka, jolloin hän oli herätessään ihmeellisesti parempi. Kerroin hänelle hiukan hänen sairaudestaan ja omista askareistani, mutta kun Ayesha oli luonamme, en voinut paljoakaan puhua; mainitsin vain, että hän oli maan kuningatar, joka oli meitä kohtaan hyvin suosiollinen ja joka mielellään piti kasvonsa peitossa. Vaikka keskustelimmekin englanninkielellä, pelkäsin kuitenkin hänen ymmärtävän puheemme kasvojemme ilmeistä ja sitäpaitsi minä muistin varoituksen.
Seuraavana aamuna Leo nousi tautivuoteeltaan melkein entiselleen toipuneena. Haava hänen kyljessään oli parantunut ja hänen luonnostaan vahva ruumiinrakenteensa oli Ayeshan ihmeellisen lääkkeen avulla karistanut yltään tuon kauhean kuumeen aiheuttaman uupumuksen ihmeteltävän nopeasti. Sairaus oli myös ollut niin lyhytaikainen, ettei se ollut ehtinytkään viedä kaikkia hänen voimiaan. Tervehtymisen ohella palautui hänen muistinsakin ja hän muisti vähitellen kaikki seikkailumme siihen saakka kun hän menetti tajuntansa soiden poikki pyrkiessämme. Hän kaipasi Ustanea, johon hän näytti suuresti kiintyneen. Tuhkatiheään hän kyseli minulta tyttö- parkaa, mutta minä en tohtinut sanoa mitään, sillä Leon herättyä ensimmäisen kerran Ayesha oli kutsuttanut minut luoksensa ja varoittanut minua juhlallisesti sanallakaan ilmaisemasta, miten asian laita todellakin oli, samalla hienotunteisesti vihjaisten, mikä minua odotti, ellen totellut häntä. Hän muistutti myös, etten saanut kertoa Leolle hänestä mitään muuta kuin aivan välttämättömintä, sillä hän tahtoi itse ilmaista itsensä Leolle kun hetki oli tullut.
Ayeshan koko käytös oli muuttunut. Siitä päättäen, mitä olin ennemmin nähnyt, luulin hänen ensimmäisen sopivan tilaisuuden sattuessa koettavan hurmata Leon, jota hän luuli rakastetukseen muinaisilta ajoilta, mutta jostakin käsittämättömästä syystä hän ei tehnyt sitä. Hän valvoi hiljaa ja kärsivällisesti, ettei sairaalta saanut mitään puuttua, ja hänen käytöksensä oli sanomattoman rauhallinen, melkeinpä nöyräkin, mikä oli aivan päinvastaista hänen aikaisemmalle kuninkaallisen ylpeälle ryhdilleen. Leoa hän puhutteli aina syvällä kunnioituksella ja piti häntä luonaan niin paljon kuin mahdollista. Leo oli luonnollisesti yhtä utelias kuin minäkin olin ollut näkemään tuon salaperäisen naisen kasvot, joita olin ohimennen sanoen ylistänyt yhtä kauniiksi kuin hänen vartalonsa ja äänensäkin olivat. Siinähän oli kylliksi kiihoittamaan nuoren miehen kärsimättömyyden aivan huippuunsa ja ellei hän olisi ollut vielä heikonlainen sairautensa jälkeen ja muistellut ikävöiden Ustanea, jonka rakkaudesta ja urhoollisuudesta hän puhui liikuttavin sanoin, niin olen varma, että Ayesha olisi piankin kietonut hänet verkkoonsa tarvitsematta näyttäytyäkään hänelle kaikessa häikäisevässä ihanuudessaan. Nyt hän oli vain hirveän utelias ja samalla peloissaankin. Vaikka kukaan ei ollut sanallakaan viitannut Ayeshan satumaiseen ikään, oli Leo kuitenkin ymmärrettävistä syistä alkanut epäillä, että Ayesha oli kuin olikin tuo ruukunpalasen kertomuksessa mainittu salaperäinen nainen. Kun hän kolmannen päivän aamuna oli pukeutuessaan saattanut minut aivan umpikujaan kysymyksillään Ustanesta, pyysin minä häntä kääntymään Ayeshan puoleen, ja sanoin niinkuin tosi oli, etten tiennyt, mihin Ustane oli mennyt. Leon syötyä tukevan aamiaisen, me lähdimme Hänen luoksensa, sillä mykät palvelijat olivat saaneet käskyn laskea meidät sisään milloin hyvänsä.
Ayesha oli kuten tavallisesti huoneessa, jota me paremman puutteessa sanoimme hänen arkihuoneekseen, ja kun verhot oli vedetty sivulle, nousi hän leposohvaltaan tervehtimään meitä tahi oikeammin vain Leoa, jolle hän ojensi molemmat kätensä, sillä minut oli kuten voitaneen kuvitellakin kokonaan syrjäytetty. Oli todellakin kaunis näky, kun tuo hunnun verhoama ihana olento ja minun ryhdikäs Leoni kohtasivat toisensa. Vaikka Leon äiti olikin kreikkalainen, on hän hiuksiaan lukuunottamatta minun mielestäni tyypillisimpiä englantilaisia. Hänellä ei ole nykyajan kreikkalaisen pyöreähköä vartaloa eikä tämän liukasta käytöstä, vaikka minä luulen hänen perineen poikkeuksellisen kauneutensa äitivainajaltaan, jonka muotokuvaa hän paljonkin muistuttaa. Hän on kookas, leveärintainen ja ruumiiltaan täysin sopusuhtainen ja pitää päänsä ylpeästi pystyssä, mikä ilmeneekin amahaggerien hänelle antamasta nimestä "Leijona."
"Minä tervehdin sinua, nuori muukalainen vieraani", sanoi Ayesha suloisimmalla äänellään. "Iloisten nähdessäni sinut jalkeilla. Usko minua, ellen olisi pelastanut sinua aivan viime tingassa, niin et seisoisi nyt tässä minun edessäni. Mutta vaara voitettiin ja minä olen huolehtiva" — sanat lausuttiin erikoisella painolla — "ettei se konsanaan uudistu."
Leo kumarsi ja lausui kauneimmalla arabiallaan kiitokset kaikesta hänelle, tuntemattomalle muukalaiselle, osoitetusta ystävällisyydestä ja hellästä huolenpidosta.