"Niin, kuolemankin valtiaaksi ehkä."
"Sehän sinä olet jo, oi Elefantti", vastasin minä katsahtaen edessämme lepäävään äänettömään joukkoon ja Balekan kylmenneeseen ruumiiseen.
Chaka värisi jälleen. "Tule, menkäämme, Mopo", sanoi hän; "olen nyt saanut tuntea, mitä on olla peloissaan."
"Pelko on vieras, joka tervehtii ennemmin tahi myöhemmin kaikkia, kuninkaitakin, oi maan vapisuttaja!" vastasin minä.
Tämän yön jälkeen Chaka sitten levitti huhun, että Gibamaxegu oli noiduttu kuten koko Zulu-maakin, koska hän ei voinut enää nukkua rauhallisesti, vaan havahtui tämäntästä pelosta huutaen ja Balekan nimeä mutisten. Sentähden hän muutti vihdoin kauas koko paikasta ja rakensi tänne Nataliin tuon suuren Duguza-nimisen kaupungin.
Katsohan tuonne, isäni! Siellä on kaukana tasangolla kaupunki, jossa valkoiset miehet asuvat — nimeltään Stanger. Valkoisten miesten kaupunki on juuri siinä, missä Duguza muinoin oli. Silmäni ovat pimeät, joten minä en voi nähdä, mutta sinä voit. Portin kohdalla on nyt suuri talo, jossa valkoinen mies jakaa oikeutta, portin, jonka läpi oikeus ei ennen milloinkaan päässyt. Takana on toinen talo, jossa ne, jotka ovat syntiä tehneet, rukoilevat taivaan kuninkaalta anteeksiantoa; sillä paikalla olen nähnyt niin monen, joka ei ollut mitään pahaa tehnyt, rukoilevan maalliselta kuninkaalta armoa, mutta en ole milloinkaan nähnyt kenenkään sitä saavan. Ou! Chakan sanat ovat toteutuneet, isäni. Valkoinen mies vallitsee maata, hän työskentelee rauhan toimissa siellä, jossa muinoin soturit syöksyivät verileikkiin, hänen lapsensa ilakoivat ja taittelevat kukkia paikalta, jossa miehiä sortui veriinsä tuhansittain, he kylpevät Imbozamon laineissa, jonka krokodiilejä kerran ruokittiin joka päivä ihmislihalla, ja häitä vietetään siellä, jossa tytöt saivat ennen suudella keihäänterää. Kaikki on muuttunut, mikään ei ole entisellään, ja Chakasta ovat vain jäljellä hauta ja hänen nimensä julma maine.
Tultuaan Duguzaan Chaka eli jonkun aikaa rauhassa, mutta sitten hänen verenhimonsa jälleen heräsi. Hän lähetti soturinsa pondos-heimoa vastaan, joka tuhottiin kokonaan ja jonka karja joutui voittajan saaliiksi. Ja kun tältä retkeltä oli palattu, lähetettiin kymmentuhantinen armeija, impi, Sotyangana-päällikköä vastaan, joka asusti heimoineen Limpopon pohjoispuolella. Soturit lähtivät laulaen matkalle kuninkaan editse kulkien, joka käski heidän joko palata voittajina tahi ei ollenkaan, ja heitä oli niin paljon, että kun he päivän koittaessa alkoivat solua portista ulos kuin suunnaton karjalauma, loppui jono vasta sitten kun aurinko oli korkealla taivaalla.
Eiväthän he tienneet, ettei voitto hymyillytkään heille enää; heitä kuoli tuhansittain nälkään ja Limpopon soiden kuumeeseen, ja ne, jotka palasivat, tulivat ilman kilpeä. Kilvetkin oli syöty nälän kanssa kamppaillessa! Mutta mitäpä heistä! He eivät merkinneet mitään. Tomu oli erään Sotyanganaa vastaan lähetetyn suuren rykmentin nimi, ja tomua se olikin — tomuhiukkanen, jonka Chakan, zulujen leijonan, yksi hengähdys lennätti kuolemaan.
Melkein kaikki miehet olivat lähteneet sotaan, joten Duguzassa olivat vain vaimot ja vanhukset jäljellä. Dingaan ja Umhlangana, kuninkaan veljet, olivat myös siellä, sillä Chaka ei ollut sallinut heidän lähteä peläten heidän rupeavan vehkeilemään häntä vastaan. Hän katsoi heihin aina tuimasti, niin että he pelkäsivät henkeään, tohtimatta kuitenkaan näyttää pelkoaan. Mutta minä arvasin heidän ajatuksensa, ja kuin käärme minä luikertelin heidän sisimpäänsä. Puhelin paljon heidän kanssaan, ja usein rajoittui keskustelumme vain hämäriin sanoihin ja viittauksiin. Mutta siitä enemmän tuonnempana,, isäni, sillä ensin minun täytyy kertoa Masilosta, joka oli aikonut naida Zinitan, ja jonka Umslopogaas Tappaja oli karkoittanut kirveskansan asuinsijoilta.
Armeijan lähdön jälkeisenä päivänä Masilo sitten saapui Duguzaan pyytäen päästä kuninkaan puheille. Chaka istui majansa edustalla kuninkaallisten veljiensä Dingaanin ja Umhlanganan keralla, ja minä olin myös läsnä samoinkuin muutamia neuvonantajia. Chaka oli väsynyt nukuttuaan huonosti, kuten aina siihen aikaan. Senpätähden, kun ilmoitettiin, että joku matkamies pyysi päästä hänen puheilleen, hän ei käskenyt heti surmata tätä, vaan käski tuoda miehen eteensä.