"Jos petän sinut, petän itsenikin, oi kuningas, sillä näen kaikesta, että henkeni ja elämäni ovat nyt sen varassa, miten onnistumme."
"Tuo on totta, vaikka kaikki muut puheesi olisivatkin valetta", lausui Chaka synkästi. "Ja paina mieleesi, palvelijani, ettet kuole kuten tavallisesti kuollaan, jos asiamme onnistumisessa on hipenenkään toivomisen varaa. Mene!"
"Käskysi täytän, oi kuningas", vastasin minä ja poistuin.
Tiesin aivan hyvin, isäni, että Chaka oli tuominnut minut kuolemaan, vaikka hän tahtoi ensin raivata prinssit tieltään minun avullani. Mutta minä en pelännyt, sillä tiesinhän, että Chakan hetki oli vihdoin tullut.
Menin majaani pohtimaan asiaa ja odottamaan, kunnes kaikki olivat vaipuneet unen helmoihin; sitten hiivin hiljaa kuin käärme Dingaan-prinssin majalle ja raapaisin oveen sovitulla tavalla. Ovi aukeni heti, ja minä ryömin sisään sulkien oven visusti. Majassa paloi heikko valkea, jonka himmeässä valossa minä näin prinssien istuvan huovat ympärillään ja osaksi peitetyin kasvoin.
"Ken olet?" kysyi prinssi Dingaan. Kohotin peitteen lievettä, niin että kasvoni näkyivät, jolloin hekin paljastivat kasvonsa.
"Terve teille, prinssit", lausuin minä, "jotka olette huomenna vain tomua ja tuhkaa! Terve teille, Senzangaconan pojat, jotka huomenna astutte varjojen maahan —" Ja minä ojensin kuihtuneen käteni heitä kohti.
Prinssit vavahtivat ja värisivät pelosta.
"Mitä sinä tarkoitat, koira, kun puhut meille noin pahaaennustavasti?" sanoi Dingaan matalalla äänellä.
"Miksi osoitat meitä tuolla valkealla ja kuihtuneella kädelläsi, noita?" sähähti Umhlangana.