"Enkö ole sanonut teille, oi prinssit, että teidän täytyy joko iskeä tahi kuolla? Mutta teillä ei ole ollut rohkeutta. Nyt kuulkaa! Chaka on nähnyt jälleen unen, ja nyt se on Chaka, joka iskee, ja te olette jo kuolleet, te Senzangaconan lapset."
"Jos tappajat ovat jo ovella, niin sinä kuolet ensin, petturi!" kirahti
Dingaan siepaten keihään huopansa laskoksista.
"Kuule ensin, mitä kuningas uneksi, oi prinssi", vastasin minä; "sitten voit tappaa minut, jos tahdot, ja kuolla. Chaka nukkui ja näki unta, että hän oli kuollut, ja toinen teistä, oi prinssit, kantoi hänen kuninkaallista vaippaansa."
"Kumpi?" kysyi Dingaan kiihkeästi ja molemmat katsoivat minuun vastausta odottaen.
"Prinssi Umhlangana kantoi sitä — Chaka uneksi niin — oi Dingaan, sinä kuninkaallisen puun jalo vesa", vastasin minä viivytellen ja otin hyppysellisen nuuskaa tarkaten heitä nuuskarasiani yli.
Dingaan loi Umhlanganaan vihaisen silmäyksen, mutta Umhlanganan kasvot säteilivät kuin aamurusko.
"Chaka uneksi myös", jatkoin minä, "että toisella teistä oli hänen kuninkaallinen keihäänsä kädessään."
"Kummalla?" kysyi Umhlangana.
"Prinssi Dingaanilla — Chaka uneksi niin — oi Umhlangana, sinä kuningasten jälkeläinen! — ja siitä tipahteli verta."
Umhlanganan kasvot synkkenivät kuin yö, mutta Dingaanin kirkastuivat kuin nouseva päivä.