"Chaka uneksi vielä, että minä, Mopo, teidän koiranne, joka en ole senkään nimen arvoinen, tulin luoksenne huudahtaen bayéte! joten tervehditään vain kuninkaita."
"Kummalle oli tervehdyksesi tarkoitettu, oi Mopo Makedaman poika?" kysyivät molemmat prinssit aivan yhteen ääneen.
"Teille molemmille, oi te aamunkoiton kirkkaat kaksoistähdet — Chaka uneksi, että tervehdin siten teitä molempia."
Prinssit eivät oikein tienneet, mitä sanoa, sillä he vihasivat toisiaan, vaikka pelko ja vaaranalainen asema olivat nyt liittäneet heidät yhteen.
"Mutta mitäpä hyödyttää puhella näistä", jatkoin minä, "kun te molemmat, oi maailman herrat, olette jo kuin kuolleet. Parhaimmatkin joutuvat täällä korppikotkien ruoaksi, jotka ovat nälkäiset sekä tänään että huomenna. Chaka-kuningas on nyt unien selittäjä, ja hänellä on tepsivät keinot tehdä tämmöiset unet tyhjäksi."
Veljekset istuivat vaiti tuijottaen synkästi eteensä, sillä he käsittivät, että heidän kohtalonsa oli päätetty. "Näin kuuluivat Chaka-kuninkaan sanat, oi te paimenta johtavat härät! Kaikki ovat saaneet tuomionsa, te molemmat, minä ja monet, jotka meitä rakastavat. Joen toisella puolella majailee eräs rykmentti; se on saanut käskyn saapua — ja sitten — hyvää yötä! Tahdotteko jättää jonkun tervehdyksen jälkeenjääville? Ehkä minun sallitaan elää vielä hetkinen teidän mentyänne, niin että voin saattaa terveisenne perille."
"Emmekö voi heti karata Chakan kimppuun?" kysyi Dingaan.
"Emme. Kuninkaalla on vahva vartiosto."
"Ehdota jotakin, Mopo", valitti Umhlangana. "Ehkä tiedät jonkun pelastuskeinon?"
"Entäpä jos tiedänkin, prinssit", vastasin minä. "Mitä saan palkinnoksi? Vähään en tyydy, sillä olen kyllästynyt elämään, enkä jakele tietojani halvalla hinnalla."