Miehen kasvot muuttuivat tuhkanharmaiksi ja hänen äänensä vavahti hieman, kun hän vastasi: "Kuninkaan tahto on hänen palvelijansakin tahto; lapsi tuotakoon."
Katsahdin Chakaan ja näin suurten kyynelten vierivän hänen poskilleen; hän oli tahtonut koetella miehen uskollisuutta viimeiseen saakka.
"Saat mennä", sanoi kuningas, "ja kumppanisi myös."
He lähtivät ilo sydämessään ja kuningasta ylistäen.
Tällä tapauksella ei ole mitään tekemistä kertomukseni kanssa, isäni, mutta minä kerroin sen sentähden, että vain sen ainoan kerran näin Chakan armahtavan jonkun kuolemaantuomitun.
Miesten mentyä kuiskattiin kuninkaalle, että eräs muukalainen tahtoi päästä hänen puheilleen. Mies sai luvan tulla ja lähestyi polvillaan ryömien. Tunsin heti tulijan, joka ei ollut kukaan muu kuin Masilo, jonka Chaka oli lähettänyt viemään viestiä kirveskansan päällikölle Bulaliolle eli Tappajalle. Masilohan se todellakin oli, mutta ei enää yhtä lihavana kuin ennen; pitkä matka oli laihduttanut hänet. Hänen selkänsä oli sitäpaitsi kirjavanaan tuskin paranneita raipanjälkiä.
"Ken olet?" kysyi Chaka.
"Masilo, kirveskansan heimoa, joka lähetettiin sanansaattajana heidän päällikkönsä Bulalion luo ja käskettiin palata kolmantenakymmenentenä päivänä. Katso, oi kuningas, olen palannut, vaikka säälittävässä tilassa!"
"Siltäpä näyttää", sanoi kuningas nauraa hohottaen. "Niin, nythän muistan. Kerrohan, Masilo Laiheliini, ennen Masilo Lihakas, mitä Tappajalle kuuluu? Saapuuko hän heimoineen luovuttamaan Itkuntekijä-tapparan käteeni?"
"Ei, oi kuningas, ei hän tule. Tyly oli vastaanottokin, ja vihamiehinä erosimme. Ja mikä vielä pahempi: poistuessani jouduin Zinitan palvelijoiden rääkättäväksi, tytön, jota kosiskelin. Nuo roistot painoivat minut suulleni maahan ja pieksivät minua julmasti Zinitan seisoessa vieressä iskuja lukien."