Niin astui siis Chaka-kuningas, jonka vertaista mahtavuudessa ja kauheudessa Zulu-maa ei ole toista nähnyt, minun auttamanani noihin Inkosazanan majoihin, joissa ei unta ole. Vereen hän sortui, niinkuin hän oli veressä elänytkin, sillä kiipijä suistuu vihdoin puun mukana ja virta nielee lopulta uimarin. Nyt hän asteli polkua, jonka ne lukemattomat, jotka hän oli murhannut — niitä on kuin ruohoa vuoren rinteellä — olivat hänelle sileäksi tallanneet; mutta valehdellaan, jos sanotaan, että hän kuoli pelkurin lailla armoa kerjäten. Chaka kuoli kuten oli elänyt, urhoollisena loppuun saakka. Oh! isäni, minä tiedän sen, sillä nämä silmät näkivät silloin ja tämä käsi vapautti hänen henkensä.
Hän oli kuollut ja mehiläisrykmentti läheni minun tietämättä, miten sen soturit suhtautuisivat asiaan, sillä vaikka Umhlangana oli heidän päällikkönsä, rakastivat kaikki soturit kuningasta, jolla ei ollut vertaistaan taistelussa ja joka antoi auliilla kädellä silloin kuin hän antoi. Katsahdin ympärilleni. Prinssit seisoivat tyhmistyneinä, tyttö oli paennut, Umzamama oli kuollut samoinkuin Masilokin, ja tuo vanha päällikkö Inguazonca, joka oli tappanut Masilon, seisoi ymmällä haavaansa pidellen. Muita ei näkynyt.
"Joutuin nyt, kuninkaat", huusin minä veljeksille, "soturit ovat portilla. Iskekää tuo kuoliaaksi!" — minä viittasin Inguazoncaan — "ja jättäkää loput minun huolekseni."
Dingaan karkasi hänen kimppuunsa ja murskasi hänen päänsä yhdellä iskulla, niin että hän vaipui maahan ääntä päästämättä. Sitten seisoivat veljekset jälleen vaiti ja tyrmistyneinä.
"Tuo ei puhu ainakaan mitään", huudahdin minä kaatuneeseen viitaten.
Taposta oli jo tieto levinnyt naisten keskuuteen, jotka olivat kuulleet huutoja ja nähneet keihäiden välähtelevän aitauksen takaa, ja he olivat toimittaneet sanan mehiläisrykmentille, joka lähestyi laulaen. Laulu vaikeni äkkiä, ja soturit hyökkäsivät majaa kohti, jonka edustalla seisoimme.
Minä riensin heitä vastaan valittaen korkealla äänellä ja pitäen kädessäni tuota pientä assegaita, joka punoitti vielä kuninkaan verestä, ja lausuin päälliköille:
"Valittakaa, te päälliköt ja soturit, itkekää ja valittakaa, sillä teillä ei ole enää isää! Hän, joka ruokki meitä, on poissa! Kuningas on kuollut! Ja nyt sortuvat sekä taivas että maa, sillä kuningas on kuollut."
"Kuinka niin, Mopo?" kysyi eräs päällikkö. "Miten voi olla mahdollista, että isämme on kuollut?"
"Eräs Masilo-niminen kulkuriroisto tappoi hänet. Kuningas oli tuominnut hänet kuolemaan, ja tuo hylkiö sieppasi keihään kuninkaan kädestä iskien sen suoraan kuninkaan sydämeen, ja ennenkuin me kolme, prinssit ja minä, ehdimme mennä väliin, tappoi hän Inguazoncan ja Umuxamamankin. Tulkaa lähemmäksi ja katsokaa häntä, joka oli kuninkaanne. Kuninkaat Dingaan ja Umhlangana käskevät teidän tulla katsomaan häntä, joka oli kuningas, niin että tieto hänen kuolemastaan Masilon käden kautta leviäisi kaikkialle."