"Ah, veljeni, mitä nyt teemme?" huohotti Baleka.

"Muuta valittavaa ei ole kuin joko sortua heimolaistemme keihäisiin, tahi koettaa päästä joen yli", vastasin minä.

"On helpompi hukkua kuin kuolla keihäisiin", sanoi Baleka.

"Hyvä on. Osaammehan ainakin uida ja tulkoot isäimme henget avuksemme."

Vein hänet suvannon yläpäähän ja heitettyämme rannalle peitteet ja kaikki tavaramme — paitsi keihästäni, jonka otin hampaideni väliin — me syöksyimme veteen ja kahlasimme niin kauas kuin voimme. Vesi ulottui pian rintaan saakka ja astuttuamme pari askelta vielä me aloimme uida toista ranta kohti Koos edellämme.

Samassa ilmestyivät soturitkin törmälle.

"Ah, te veitikat!" huusi eräs, "lähdittekö uimaan! Uikaa vain, mutta te hukutte varmasti, ja ellette huku, niin me tapamme teidät, sillä me tiedämme kahlaamon, ja otamme teidät kiinni! Nitistämme teidät, vaikka meidän täytyisi juosta perässänne maailman ääriin." Ja hän sinkautti meitä kohti keihäänsä, joka sujahti väliimme välähtäen kuin salama.

Uimme koko ajan voimakkain vedoin ja pääsimme virtaan. Se kiidätti meitä alaspäin, mutta me etenimme yhä, sillä olimme molemmat hyviä uimareita. Jos pääsisimme rannalle, ennenkuin kantautuisimme koskeen, olisimme turvassa, ellemme — niin hyvää yötä sitten!

Olimme jo, lähellä rantaa, mutta vaahtohyrskyt olivat myös lähellä. Ponnistelimme ja taistelimme henkemme edestä. Baleka oli rohkea tyttö ja ui urhoollisesti, mutta virta painoi hänet alapuolelleni enkä minä voinut häntä mitenkään auttaa. Nojasin jalkani erästä kalliota vasten ja silmäsin ympärilleni. Tuolla hän oli kahdeksan askeleen päässä kohisevista pyörteistä. En voinut tehdä mitään. Olin liian voimaton ja minusta näytti, että hänen täytyi tuhoutua. Mutta silloin tuli Koos apuun.

Se ui hänen luokseen ja kääntyi sitten vasten virtaa haukahtaen pari kertaa, ja Baleka tarttui oikealla kädellään sen häntään. Hän käytteli jalkojaan ja vasenta kättään ja molemmat lähenivät hitaasti — hyvin hitaasti. Ojensin keihääni varren heitä kohti ja Baleka tarttui siihen vasemmalla kädellään. Hänen jalkansa olivat vielä kuohuissa, mutta minä vedin ja Koos veti ja vihdoin saimme hänet rantaveteen ja siitä kuivalle maalle, johon hän vaipui huohottaen henkimenokseen.