Hän pakeni ja asettui asumaan tuohon kummitusnotkoon ja hänen hulluutensa ilmeni siten, että milloin hän vain näki lapsia, varsinkin tyttölapsia, hänet valtasi vastustamaton himo tappaa nuo lapset kuten hänen omat lapsensa oli tapettu. Usein hän tekikin semmoisia tekoja, sillä täyden kuun aikana, kun hänen hulluutensa oli huipussaan, saattoi hän kulkea pitkät matkat lapsia etsien ja siepaten niitä majoista kuin hyeena. Mutta kukaan ei tahtonut kuitenkaan koskea häneen hänessä asustavan hengen tähden, eivät nekään, joiden lapsia hän oli murhannut.
Umslopogaas ja Nada saapuivat sitten notkoon, jossa tuo lastenmurhaaja asusti, ja istahtivat vesilammikon reunalle luolan lähelle palmikoimaan kukkakiehkuraa. Hetkisen kuluttua poistui Umslopogaas Nadan luota etsiäkseen kallioliljoja, joista hän piti, ja huhuili palatessaan Nadalle herättäen siten naisen, joka nukkui luolassaan, sillä tämä liikkui ulkona vain öisin kuten sakaali. Nainen syöksähti ulos keihäs kädessä vainuten verta ja keksi heti Nadan, joka istui nurmikolla kukkasia sitoen, ja alkoi hiipiä lähemmäksi. Samassa tunsi Nada — lapsi kertoi minulle niin — kylmän tuulahduksen ja pelästyi suuresti, vaikka hän ei nähnytkään naista, joka aikoi murhata hänet. Hän pudotti kukat maahan ja katsahti lammikkoon, jonka kalvossa hän näki ylhäältä häntä kohti hiipivän lastensurmaajan inhottavat kasvot, tukka valuen silmille ja silmät kiiluen kuin leijonan silmät.
Nada hypähti huudahtaen ylös ja pakeni polkua pitkin sinnepäin, johon Umslopogaas oli mennyt, mielipuoli kintereillään. Umslopogaas kuuli huudon ja kääntyi syöksyen kukkulan harjanteen yli, ja katso, raivotar oli aivan hänen edessään. Tämä oli jo tarttunut Nadan tukkaan ja keihäs oli jo koholla surmaniskuun. Umslopogaasilla ei ollut keihästä, pienoinen kepakko vain, mutta siitä huolimatta hän hyökkäsi naisen kimppuun iskien tätä niin tuimasti käsivarteen, että nainen hellitti kätensä tytön tukasta ja kääntyi kiljahtaen poikaa kohti aikoen lävistää tämän keihäällään, jolloin Umslopogaas hypähti syrjään. Iskua seurasi heti toinen, mutta Umslopogaas väisti senkin hypäten korkealle ilmaan. Kolmannella iskulla keihäs sattui hänen olkapäähänsä, vaikka hän heittäytyikin pitkälleen maahan, mutta samalla hänen ruumiinsa paino väänsi aseen mielipuolen kädestä, ja ennenkuin tämä ehti tarttua häneen, oli hän jo kauempana keihäs vielä olkapäässä kiinni.
Silloin nainen kääntyi ja syöksyi raivosta ulvoen Nadaa kohti aikoen surmata tämän käsin. Mutta Umslopogaas oli hammasta purren kiskaissut keihään haavasta ja hyökkäsi samassa karjahtaen mielipuolen kimppuun, joka sieppasi suuren kiven ja sinkautti sen poikaa kohti sellaisella voimalla, että se murskautui pirstoiksi iskiessään kallioon pojan takana. Mutta Umslopogaas ei säikähtänyt, vaan hyökkäsi päin, ja hänen iskunsa oli niin tuima, että keihäänkärki tunkeutui naisen selästä ulos, ja nainen kaatui kuolleena maahan. Sitten Nada sitoi Umslopogaasin haavan, joka oli hyvin syvä, ja ankaria tuskia kärsien poika vihdoin pääsi kotiin ja kertoi minulle seikkailunsa.
Silloin alkoivat muutamat rähistä ja vaativat, että pojan täytyi kuolla, koska hän oli tappanut hengen riivaaman henkilön. Mutta minä kielsin. Poikaan ei kosketa. Hän oli tappanut naisen omaa ja sisarensa henkeä puolustaessaan, ja jokaisella oli oikeus tappaa itsepuolustuksekseen, paitsi ei kuningasta ja hänen käskyläistään. Sitäpaitsi, sanoin minä, oli tuossa naisessa asustanut henki ollut paha, sillä eiväthän hyvät henget vaadi lapsia surmattavaksi, vaan pikemminkin karjaa, sillä meillä ei ole tapana uhrata hengillemme ihmisiä, ei sotavankejakaan, vaikka nuo basutu-koirat tekevätkin niin. Mutta rähinä vain yltyi, sillä taikurit olivat saaneet päähänsä, että pojan täytyi kuolla. Hän oli tappanut henkilön, joka oli ollut hengen riivaama, ja siitä koituisi paljon pahaa, jos pojan sallittaisiin elää. Vihdoin sai kuningaskin kuulla asiasta. Hän kutsutti minut ja pojan luoksensa ja käski taikurienkin olla saapuvilla.
Taikurit selittivät ensin mielipiteensä ja vaativat, että pojan oli kuoltava, ja Chaka kysyi heiltä, mitä tapahtuisi, jos pojan sallittaisiin elää. He vastasivat, että murhatun naisen henki tekisi paljon pahaa kuninkaalliselle huoneelle. Chaka kysyi, tapahtuisiko mitään kuninkaalle itselleen. He tiedustelivat asiaa hengeltään ja vastasivat sitten kieltävästi; ei hänelle itselleen, mutta jollekin hänen seuraajalleen. Chaka sanoi siihen, ettei hän välittänyt rahtuakaan siitä, mitä jollekin hänen seuraajalleen tapahtuisi, olipa se sitten hyvää tahi pahaa. Sitten hän puhui Umslopogaasille, joka katsoi häntä rohkeasti silmiin kuten vertainen vertaistaan.
"Poika", sanoi hän, "onko sinulla jotakin sanottavaa, minkätähden sinua ei tapettaisi näiden miesten vaatimuksen mukaan?"
"On, oi Musta", vastasi Umslopogaas. "Tapoin naisen puolustaessani henkeäni."
"Ei muuta asiaa", sanoi Chaka. "Jos minä, kuningas, tahtoisin tappaa sinut, tappaisitko sinä minut tahi käskyläiseni? Naisessa ollut henki oli kuningashenki, joka käski tappaa sinut; sentähden olisi sinun pitänyt alistua kohtaloosi. Eikö sinulla ole muita syitä?"
"On, Elefantti", vastasi Umslopogaas. "Nainen olisi murhannut sisareni, jota rakastan enemmän kuin omaa elämääni."