"Ei muuta asiaa", sanoi Chaka. "Jos minä käskisin tappaa sinut jostakin syystä, enkö samalla käskisi tappaa kaikkia omaisiasikin? Eikö kuningashenki menettelisi aivan samoin? Ellei sinulla ole muuta sanomista, niin sinun täytyy kuolla."
Nyt pelästyin, sillä pelkäsin Chakan antavan käskyn surmata taikurien vaatimuksesta pojan, jota sanottiin minun pojakseni. Mutta Umslopogaas katsahti ylös ja vastasi rohkeasti kuten mies, joka ei rukoile armoa, vaan vaatii oikeuttaan.
"Sanon sinulle tämän, oi vihollisten surma, ja ellei se riitä, niin heretkäämme juttelemasta ja minut tapettakoon. Sinä, kuningas, olit käskenyt tappaa tuon naisen, mutta käskyläisesi jättivät hänet rauhaan, koska he luulivat häntä hulluksi. Olen täyttänyt kuninkaan käskyn; olen surmannut naisen, olipa hän hullu tahi viisas, jonka kuningas oli käskenyt surmata enkä ole ansainnut kuolemaa, vaan palkkion."
"Hyvin puhuttu, Umslopogaas!" vastasi Chaka. "Kymmenen härkää annettakoon tälle pojalle, jolla on miehen sydän; hänen isänsä vaalikoon eläimiä poikansa lukuun. Oletkos nyt tyytyväinen, Umslopogaas?"
"Otan, mikä minulle on tulevaa ja kiitän kuningasta, koska hänen ei tarvitse maksaa minulle, ellei hän tahdo", vastasi Umslopogaas.
Chaka tuijotti poikaan hetkisen ja näytti jo vihastuvan, mutta purskahti sitten nauruun.
"Kas vain", sanoi hän, "kauan sitten oli Senzangaconan majassa vasikka, joka oli aivan tämän kaltainen. Poika on aivan samanlainen kuin minä olin. Jatka, kuten olet alkanutkin, poikaseni, ja matkasi päässä sinua ehkä tervehditään bayéte-huudolla. Mutta minun tielleni älä tule, sillä kahden samanlaisen on mahdotonta sopia. Ja nyt poistu!"
Lähdimme heti, mutta mennessämme huomasin taikureiden supisevan keskenään, sillä he olivat närkästyneet ja ennustelivat onnettomuuksia. He kadehtivat minua ja olivat toivoneet voivansa iskeä minua suoraan sydämeen, saattamalla pojan, jota sanottiin lapsekseni, turmioon.