Siten päättyi Chakan suuri ingomboco, suurin, mitä milloinkaan on pidetty Zulu-maassa.
IX.
UMSLOPOGAASIN KATOAMINEN.
Tämän jälkeen alkoi Chaka vahtia äitiänsä Unandia ja vaimoaan Balekaa, minun sisartani, ja vahdit ilmoittivat hänelle, että nuo molemmat naiset tulivat salaa hiipien! majaan, jossa he suutelivat ja hyväilivät erästä minun lastani — erästä poikaa. Silloin Chaka muisti Nobelan ennustuksen ja mitä synkimmät epäluulot alkoivat raadella hänen sydäntään. Mutta minulle hän ei virkkanut asiasta sanaakaan, vaan kohteli minua kuten ennenkin. Hän ei pelännyt eikä uskonutkaan, että minä, hänen koiransa, vehkeilisin häntä vastaan. Tekipä hän vielä sitenkin, oliko se sitten sattumalta vai tarkoituksella, en tiedä, että hän käski minun lähteä erään heimon luo, joka asusti kaukana Amaswazi-maan rajoilla, laskemaan karjaa, jonka hän oli uskonut tuon heimon hoitoon, ja ilmoittamaan hänelle, miten paljon karja oli lisääntynyt. Kumarsin käskyn kuultuani ja sanoin juoksevani kuin koira, ja hän antoi minulle joukon sotureita saattueeksi.
Palasin majaani sanomaan jäähyväiset lapsilleni ja vaimoilleni, ja sain kuulla, että vaimoni Anadi, poikani Moosan äiti, oli sairastunut erääseen kulkutautiin. Hän puheli kummia asioita ja väitti, että joku viholliseni oli noitunut huoneeni, mitä en epäillytkään.
Mutta minun täytyi lähteä kuninkaan asioille, minkä sanoinkin vaimolleni Macrophalle, Nadan ja kuten luultiin Umslopogaasin, Chakan pojan, äidille. Hän purskahti itkuun ja takertui kiinni minuun. Kysyin, miksi hän itki, ja hän vastasi, että pahat aavistukset täyttivät hänen sydämensä. Hän oli varma, että jos poistuisin kotoa, en enää tapaisi elossa häntä, en tytärtäni Nadaa enkä Umslopogaasia, jota sanottiin pojakseni ja jota rakastin kuin omaa poikaani. Koetin lohduttaa häntä, mutta hän itki sitä katkerammin sanoen, että hän kyllä tiesi kaiken käyvän kuten hän oli sanonut.
Kysyin häneltä, mitä olisi paras tehdä, sillä hänen kyyneleensä liikuttivat minua, ja hänen pelkonsa hiipi sydämeeni kuin laakson varjot hiipivät vuoren rinteille.
Hän vastasi: "Ota minut mukaasi, oi herrani, että pääsen pois tästä maasta, jossa pilvetkin satavat verta, ja anna minun levätä rauhassa heimoni luona, kunnes Chakan kauhunpäivät ovat menneet."
"Miten se voisi käydä päinsä?" sanoin minä. "Kukaan ei saa poistua kuninkaan luota hänen luvattaan."
"Mies saanee toki viedä vaimonsa mukanaan", vastasi hän. "Kuningas ei voi tunkeutua miehen ja vaimon väliin. Sano hänelle, herrani, ettet enää rakasta minua, koska en voi enää synnyttää sinulle lapsia, minkätähden sinä lähetät minut takaisin sinne, josta tulinkin. Aikojen kuluttua yhdymme jälleen, jos vain saamme elää."