"Sinä olet järjiltäsi", sanoin minä; "päästä heti penikka!" Ja minä syöksyin häntä kohti riistääkseni penikan häneltä, mutta hän hyppäsi syrjään.
"En luovu milloinkaan saaliista, jonka olen saanut", sanoin hän, "en ainakaan elävästä!" Ja samassa hän väänsi penikalta niskat nurin ja heitti sen maahan jalkojeni juureen lisäten: "Katso, olen täyttänyt käskysi, isäni!"
Hänen vielä puhuessaan kuului luolasta kallion laelta kamala karjaisu. Leijonat olivat palanneet ja huomasivat ilkityön. Toinen penikka oli tapettu ja toinen oli kadonnut.
"Aitaukseen — takaisin aitaukseen!" huusin minä ja me hyppäsimme pensasvarustuksen yli toisten luo, jotka olivat tarttuneet keihäisiinsä väristen sekä pelosta että yökylmästä. Katsahdimme ylös ja näimme leijonain tulevan rinnettä alas pitkin loikkauksin penikanryöstäjän hajun opastamina. Uros tuli edellä ärjyen raivoisasti, ja naaras seurasi kintereillä, mutta oli aivan vaiti, sillä se kantoi suussaan penikkaa, jonka Umslopogaas oli tappanut luolassa keihäällään. Eläimet lähestyivät nopeasti liehuvin harjoin ja pieksivät kylkiään pitkillä hännillään raivosta suunniltaan.
"Kirous ja kuolema sinulle, Mopon poika!" ärjäisi eräs soturi Umslopogaasille; "tästä kepposesta minä pehmitän sinut niin, että veresi pitää roiskuman!"
"Pehmitä ensin leijonat ja sitten minut, jos kykenet", vastasi poika, "ja kiroa sitten kun olet suorittanut molemmat."
Leijonat olivat nyt aivan lähellämme ja yhdyttivät kuolleen penikan, joka oli aitauksen ulkopuolella. Uros pysähtyi ja nuuski ruumista. Sitten se karjui — karjui niin että maa vavahteli. Ja emo päästi suustaan kuolleen pentunsa ja otti toisen, sillä se ei voinut kantaa molempia.
"Painaudu selkäni taakse, Nada!" huusi Umslopogaas heristäen keihästään, "uros valmistautuu hyppyyn.."
Samassa tuo peloittavan suuri eläin painautui maahan ja ponnahti sitten ilmaan kuin lintu syöksyen nuolena meitä kohti.
"Seivästäkää se keihäisiin!" huusi Umslopogaas ja me noudatimme luonnollisesti pojan kehoitusta. Paneutuen yhteen me suuntasimme keihäät niin, että leijona hyppäsi suoraan niiden kärkiin, jotka upposivat syvälle sen ruumiiseen. Mutta hyökkäyksen sysäys kaatoi meidät maahan, ja peto putosi suoraan päällemme iskeillen meitä ja keihäitä voimakkailla käpälillään ja ärjyen kivusta ja raivosta. Samassa se nousi takajaloilleen ja koetti tapailla hampaillaan rintaansa uponneita keihäitä. Silloin Umslopogaas, joka oli astunut sivulle hyökkäystä odottamatta, karjaisi minkä keuhkoista lähti, ja iski keihäänsä leijonan selkään lapojen väliin, niin että eläin tupertui valittavasti voihkaisten kuolleena tanterelle.