"Mikä on hänen nimensä?" kysyttiin tuolla hiljaisella ja kaamealla äänellä.
"Chaka, zulujen kuningas", vastasi Unandi. "Chaka, minun poikani."
"Monet ovat jo vaatineet tuota päätä", vastasi Taivaan kuningatar, "ja vielä useammat tulevat sitä vaatimaan. Älä pelkää, Unandi, hänen päänsä on vaipuva. Älkää pelätkö, Anadi ja te Mopon vaimot ja lapset, se on vaipuva, sanon minä. Keihäs, joka lävisti rintasi, Unandi, on lävistävä myös Chakan rinnan, ja kuulkaa te Mopon vaimot ja lapset, käsi, joka survaisee keihään, on oleva Mopon käsi. Minä johdan häntä ja hän on tekevä, mitä minä tahdon. Hän on oleva kostoni välikappale maan päällä! Astukaa sisään, kansani lapset, valoon ja kirkkauteen, sillä Chakan tuomio on kirjoitettu."
Näin uneksin, isäni. Tämä oli näky, joka lähetettiin minulle lohdutukseksi maatessani tuskissani ja epätoivossa rakkaideni luiden keskellä kotini tuhassa. Siten minun suotiin nähdä taivaan Inkosazana sellaisena kuin hän on todellisuudessa. Näin hänet vielä kahdesti, mutta täällä maan päällä ja valveilla ollessani. Niin, kolmesti on minun suotu nähdä nuo kasvot, joita en saa nähdä enää ennen kuolemaani, sillä kukaan ei voi nähdä neljättä kertaa Inkosazanaa ja elää. Sano, olenko järjiltäni, isäni, ja ovatko nuo näyt vain pimenneen järkeni hulluja houreita? En tiedä, mutta totta on, että olin näkevinäni ne.
Heräsin taivaan alkaessa vaaleta nousevan päivän edellä; palaneen käteni polte havahdutti minut unestani tahi tainnoksista. Ravistin tuhan päältäni ja menin joelle peseytymään. Palattuani istahdin kuninkaan vaimojen asunnon, emposenin, portille, odottamaan, kunnes nämä tapansa mukaan tulisivat vettä noutamaan. Vihdoin he tulivat ja peittäen kasvoni minä odotin Balekaa. Näin hänet pian, hän oli surullisen näköinen ja käveli hitaasti vesiastia kädessään. Kuiskasin hänen nimensä ja hän pujahti syrjään erään aloe-pensaan taakse sanoen toisille jonkun terävän piikin tunkeutuneen jalkaansa ja viivytteli siten, kunnes toiset olivat menneet. Sitten hän tuli luokseni ja me tervehdimme katsellen murheen murtamina toisiamme silmiin.
"Oli onneton päivä, kun kuuntelin sinua, Baleka", sanoin minä, "sinua ja Taivaiden äitiä, ja pelastin lapsesi. Katso nyt, mihin kurjuuteen se on meidät saattanut! Kaikki omaiseni ovat kuolleet — Taivaiden äiti on kuollut — ja minä itse olen saanut kestää mitä julmimman tulikidutuksen." Ja minä näytin hänelle palaneen käteni.
"Niin, Mopo veljeni", vastasi hän, "mutta oma liha on jokaista lähinnä, enkä minä välittäisi tästä paljoakaan, ellei poikani Umslopogaas olisi myös kuollut, kuten äsken kuulin."
"Puhut kuin nainen ainakin, Baleka", sanoin minä. "Etkö sitten välitä rahtuakaan siitä, että minä — sinun veljesi — olen menettänyt kaikki, mitä rakastin?"
"Sinulle, veljeni, voi vielä uusi vilja versoa, mutta minulla ei ole enää mitään toivoa, sillä kuningas ei katsahdakaan enää puoleeni. Suren tähtesi, mutta minulla oli vain tämä ainoa, ja oma liha on jokaista lähinnä. Luuletko minun pelastuvan? Ei, veljeni. Säästyin joksikin ajaksi, mutta sitten menen sinne, jonne toisetkin ovat menneet. Chaka on jo merkinnyt minut, jonkun ajan saan ehkä elää vielä, mutta sitten minun täytyy kuolla. Hän leikkii vain kanssani kuten leopardi haavoittuneen kauriin kanssa. Mutta siitä en välitä, suren vain poikaa, sillä sellaista poikaa ei ollut toista. Oi, jos saisin kuolla pian ja pääsisin etsimään häntä!"
"Jospa poika ei olekaan kuollut, Baleka, entä sitten?"