"'Onnellinen kuolema ja nopea myös!' sanoin minä ja tuumin asiaa vanhuksen tarkatessa minua koko ajan. Vihdoin hän nousi pilkallisesti naurahtaen. 'Eipä näy Vartija olevan tätä varten', sanoi hän minua osoittaen. 'Tämähän on vain lapsi, minun on etsittävä oikea mies.'
"'Eipä hätäillä, vanhus', virkoin minä. 'Tahdotko lainata minulle nuijan aseeksi, kun lähden hakemaan poikasi luita kummitusväen luota?'
"'Lainatako Vartijan sinulle, poika? Ei, ei! Sittenpä en taitaisi nähdä enää vilaukseltakaan sinua enkä tätä kelpo nuijaakaan.'
"'En ole mikään varas', vastasin minä. 'Jos aaveet tappavat minut, niin ette näe minua enää ettekä nuijaa, mutta jos elän, niin tuon luut teille, tahi ellen löydä niitä, niin tuon ainakin nuijan takaisin. Ellette lainaa minulle nuijaa, en minäkään lähde tuonne aaveiden temmellyspaikalle.'
"'Poika, silmäsi ovat rehelliset', sanoi vaimo katsellen minua tutkivasti. 'Kas, tuossa nuija, mene etsimään poikani luita. Jos kuolet, tuhoutukoon nuija kerallasi; jollei tehtäväsi onnistu, tuo se takaisin, mutta jos saat luut haltuusi, niin on nuija sinun ja on tuottava sinulle mainetta ja kunniaa ja sinä olet kuoleva miehen lailla kohottaen sitä viimeiseen saakka korkealle kaatuneiden vastustajaisi yläpuolelle!'
"Seuraavana päivänä aamun sarastaessa minä sitten otin nuijan käteeni ja keveän kilven toiseen ja valmistauduin matkalle. Vanhus antoi minulle siunauksensa jäähyväisiä sanoessamme, mutta kylän muu väki pilkkasi minua lausuillen: 'Niin piskuinen mies ja suuri nuija! Varo vain, pienokainen, etteivät aaveet koettele nuijaasi omaan kalloosi!'
"He sanoivat niin, mutta eräs tyttö — vanhuksen pojantytär — vei minut hiukan sivulle ja pyyteli, etten menisi, sillä Kummitusvuoren metsällä oli hyvin paha maine; kukaan ei tohtinut sinne tunkeutua, sillä aivan varmasti tiedettiin sen olevan täynnä pahoja henkiä, jotka ulvoivat kuin sudet. Kiitin tyttöä, mutta toisille en virkkanut mitään; kysyinhän vain tietä Kummitusvuorelle.
"Jos jaksat sinne, muukalainen, niin tule luolan suulle katsomaan näköalaa, sillä kuu on noussut."
Umslopogaas nousi heti ja ryömi ulos ahtaasta suuaukosta. Siellä kohosi hänen yläpuolellaan korkealle mahtava, harmaja vuorenhuippu, joka ääriviivoiltaan muistutti etukumarassa istuvaa naisellista olentoa. Paikka, jossa luola sijaitsi, oli niin ollen ikäänkuin tuon istuvan naisen sylissä. Hiukan alempana oli pienten pensaiden peittämä jyrkästi viettävä rinne, alempana häipyen laajaan ja tiheään viidakkoon, joka ulottui kaukana siintävän vuorenharjanteen jyrkänteille saakka. Tuon vuorenharjanteen juurella virtaavan joen toisella puolella levisivät silmänkantamattomiin Zulu-maan aukeat aavikot.
"Tuolla, muukalainen", sanoi Galazi viitaten Kahlaamon aavikolle, "on kylä, jossa tuo vanha vaimo elelee. Tuolla kohoaa tasangolta vuorenrinne, jota ylös minun oli kiivettävä; tuolla on viidakko, jossa amatongo, kummitusväki, asustaa, tuolla metsän tällä puolella menee luolaan vievä polku ja tässä on luola. Katsopas tätä kivilohkaretta tässä luolan suulla; se kääntyy — näin ja sulkee luolansuun. Vaikka se on noin suuri, voi pieni lapsikin vääntää sen paikoilleen, sillä se liikkuu tasapainossa terävän kallionkulman kärkeen nojaten. Mutta pane merkille tämä: lohkaretta ei saa kiertää liian paljon, sillä katsohan: jos se koskettaa tähän", ja hän osoitti erästä piirtoa kalliossa luolan suulla, "ei tarvitse olla vahvakaan kyetäkseen vääntämään sen takaisin; olen tehnyt sen monta kertaa enkä ole vielä täysikasvuinen; mutta jos se sivuuttaa tämän piirron, niin se solahtaa paikaltaan sisälle luolan suuaukkoon tukkien sen kuin pyöreä piikivi kapean ruukun kaulan, ja minä luulen, ettei kaksikaan miestä, toinen sisäpuolelta työntäen ja toinen ulkopuolelta raastaen saisi sitä hievahtamaankaan. Katsos nyt: minä käännän kiven asentoon kuten iltaisin on tapanani, näin" — ja tarttuen lohkareeseen hän kiepautti sen ympäri kuin oven, joka kääntyy kiertonastojensa varassa. "Noin se saa olla ja sen voi pyörtää takaisin vain yhdellä käden sysäyksellä, mutta kukaan ei voisi arvata, että tässä on jokin luola, paitsi ne, jotka tietävät salaisuuden. Mutta nyt kyllin kivestä. Astu sisään jälleen, matkamies, että saan jatkaa kertomustani, joka on pitkä ja kummallinen.