"Missä hän sitten on, tuo Nada-sisaresi?" kysyi Galazi.
"Hän lepää oman kansasi luolassa, Galazi; hän on halakazien luona."
"Maltapas, Umslopogaas, maltapas mielesi ja jää luokseni, kunnes vartumme miehiksi!" huudahti Galazi. "Sitten lähdemme yhdessä etsimään sisartasi halakazien luolista."
Tämän susielämän viehätys oli tunkeutunut Umslopogaasin sydämeen, ja hän myöntyi ehdotukseen. Seuraavana aamuna he sitten tekivät koko susilauman edessä veriveljeyden liiton, vannoen toisilleen uskollisuutta kuolemaan saakka, ja sudet ulvoivat tuntiessaan ihmisveren hajun sieraimissaan. Valoin vannotuin he juhlallisesti lupasivat pysyä aina yhdessä, mitä yllätyksiä kohtalo heille sitten valmistaneekin, ja kummitussudet kuulivat heidän sanansa. Ja monena kuutamoiltana he metsästivät yhdessä sutten keralla ravintoa hankkien. Välistä he menivät joenkin yli ja metsästivät aavikoilla, sillä vuoristossa oli niukasti riistaa, ja kuullessaan sutten ilmojatärisyttävän ulvonnan saattoivat kylän asukkaat tulla ulos joutuen parhaiksi näkemään lauman kiitävän aavikon poikki mies tahi kaksi etunenässä. Silloin he sanoivat, että aaveet olivat liikkeellä ja hiipivät pelosta vavisten majoihinsa jälleen. Mutta Susi-veikot ja heidän laumansa eivät tappaneet ihmisiä, vaan ainoastaan metsän riistaa tahi, kuten välistä sattui, elefantteja ja leijoniakin.
Kun Umslopogaas oli viettänyt Kummitusvuorella muutamia kuukausia, näki hän eräänä yönä unta Nadasta, ja herättyään pälkähti hänen päähänsä, että hän ehkä saisi kuulla jotakin omaisistaan, miten minun ja hänen äitinsä, tahi sen, jota hän luuli äidikseen, sekä Nadan ja muiden veljien ja sisarten oli käynyt. Hän koetti jotenkin peittää alastomuuttaan ja jätti Galazin kiiruhtaen alas kylään, jossa tuo vanha vaimo oli elellyt, ja sanoen olevansa erään kaukana asuvan päällikön poika matkalla vaimoa etsimään.
Kylän väki otti hänet vastaan, vaikkakin hän oli heidän mielestään oudon hurjan ja tulisen näköinen, ja eräs kysyikin suoraan, oliko hän tuo noita Susi-Galazi. Mutta toiset sanoivat, ettei tämä ollut Galazi, jonka he kyllä tunsivat. Umslopogaas sanoi taas, ettei hän tiennyt mitään Galazista ja tämän susilaumasta, ja katso, siinä heidän puhellessaan marssi viisikymmentä soturia kylään. Umslopogaas tarkkaili joukon johtajia, ja tunsikin nämä Chakan miehiksi. Ensin hän aikoi puhutella heitä, mutta hänen suojelushenkensä, ehlosénsa, varoitti häntä olemaan vaiti, minkä tähden hän istui äänetönnä suurimman majan nurkassa ja kuunteli. Kylän päällikkö, joka vapisi pelosta, että joukko oli lähetetty tuhoamaan hänet ja kaikki, mitä hänellä oli, kysyi vihdoin, mitä miehillä oli asiaa.
"Eipä juuri mitään", vastasi joukon johtaja. "Joutavanpäiväinen juttu. Kuningas lähetti meidät etsimään erästä Umslopogaas nimistä nuorukaista, kuninkaan henkilääkärin Mopon poikaa. Mopo uskotteli, että leijona surmasi nuorukaisen tämän vuoriston läheisyydessä, ja Chaka tahtoo tietää, onko todellakin niin käynyt."
"Nuorukaisesta emme tiedä mitään", sanoi päällikkö. "Mutta mitä te oikein tahtoisitte hänestä?"
"Eipä juuri mitään", vastasi Chakan mies. "Me vain tappaisimme hänet."
"Toisella kerralla, kuomaseni", ajatteli Umslopogaas.