"Mikä tuo Mopo on oikein miehekseen?" kysäisi päällikkö.
"Pahantekijä, jonka kuningas on tuhonnut taloineer päivineen ja kaikkine vaimoineen ja lapsineen", vastasi joukon johtaja.
XV.
KUNINKAAN MIESTEN KUOLEMA.
Kun Umslopogaas kuuli nuo sanat, synkistyi hänen mielensä, ja suuri viha leimahti hänen sydämessään, sillä hän luuli, että minä, Mopo, olin myös tuhoutunut kotini keralla, ja hän rakasti minua. Mutta hän ei sanonut mitään, vaan pujahti tilaisuutta vaanien kenenkään näkemättä majasta ja kiiruhti mahdollisimman nopeasti takaisin Kummitusvuorelle. Joukon johtaja tiedusteli sillä aikaa kylän päälliköltä, tiesikö tämä mitään nuorukaisesta, jota he etsivät. Päällikkö kertoi silloin hänelle Susi-Galazista, mutta sanoi, ettei se ollut sama henkilö, koska Galazi oli jo oleskellut useita kuukausia Kummitusvuorella.
"On täällä toinenkin nuorukainen", sanoi silloin päällikkö, "eräs muukalainen, kookas ja vahva ja hurjan näköinen, jonka silmät säihkyvät kuin keihäänkärjet. Hän on parhaillaan täällä majassa; hän istuu tuolla varjossa."
Soturi nousi katsomaan, mutta Umslopogaas oli mennyt.
"Nuorukainen on paennut", sanoi päällikkö, "eikä kuitenkaan kukaan nähnyt hänen menevän. Ehkäpä hänkin on noita! Olenhan todellakin kuullut, että niitä on nyt kaksi tuolla Kummitusvuorella. Niiden sanotaan metsästelevän siellä öisin kummitussutten keralla, mutta minä en tiedä, onko noissa puheissa mitään perää."
"Haluaisinpa totisesti iskeä nyt sinut hengiltä", ärjyi soturi vihan vimmassa, "kun sallit tuon nuorukaisen paeta! Hän oli varmasti Umslopogaas, Mopon poika."
"Syytön minä olen", sanoi päällikkö. "Nuo nuorukaiset ovat noitia, jotka voivat tulla ja mennä miten itse haluavat. Mutta sen sanon sinulle, kuninkaan mies, että jos aiot nousta Kummitusvuorelle, niin saat mennä sinne yksinäsi soturiesi keralla, sillä täälläpäin ei tohdi kukaan astua jalallaankaan tuolle vuorelle."