"Ken olet?" kysyi hän. "En pelkää sinua, olitpa kuka hyvänsä."
"Sitten olet väärässä, tyttöseni, sillä kaikki ihmiset pelkäävät minua, ja syystä kylläkin. Olen toinen Susi-veikko, joista olet kyllä kuullut puhuttavan; olen eräs Kummitusvuoren noita. Ole hiljaa nyt, tahi tapan sinut. Eikä hyödytä mitään huutaa väkeäsi apuun, sillä olen jaloiltani heitä nopeampi."
"En aiokaan huutaa apua, susimies", vastasi tyttö. "Ja tapettavaksi olen liian nuori ja kaunis."
"Aivan niin, tyttö", sanoi Umslopogaas katsellen häntä. "Mutta mitä puhelit äsken Jikizasta ja jostakin Masilosta? Sanoissasi oli tulta ja terästä, ja ne miellyttivät minua."
"Näyttää siltä, että kuulit ne", vastasi tyttö. "Mitäpä hyödyttää toistaa ne."
"Eipä mitään, tyttöseni. Kerrohan asiasi, niin ehkäpä minä keksin jonkun keinon auttaakseni sinut pulasta."
"Se on pian kerrottu", sanoi tyttö. "Vanha juttu. Nimeni on Zinita, ja Jikiza Voittamaton on isäpuoleni. Minussa ei ole tippaakaan hänen vertaan. Nyt hän naittaisi minut Masilolle, eräälle vanhalle ja lihavalle miehelle, jota minä vihaan ja joka tarjoaa minusta runsaasti karjaa."
"Onko joku toinen, jonka kanssa tahtoisit mennä naimisiin, tyttö?" kysyi Umslopogaas.
"Ei", vastasi Zinita, katsoen häntä silmiin.
"Eikö ole mitään keinoa, jolla voisit päästä Masilosta?"