"On yksi, susimies — kuolema. Jos kuolen, olen kokonaan vapaa, jos Masilo kuolee, olen vapaa, vaikka vain lyhyemmän ajan, sillä minut naitetaan jollekin toiselle. Mutta jos Jikiza kuolee, niin silloin on kaikki hyvin. Miten on sutten laita, susimies? Eivätkö ne ole nälkäiset?"
"En voi tuoda niitä tänne", vastasi Umslopogaas. "Eikö ole muuta keinoa?"
"On kyllä, jos joku tohtisi koettaa sitä", vastasi Zinita, luoden Umslopogaasiin paljon sanovan silmäyksen, joka sai tämän sydämen kiivaasti sykkimään. "Kuulehan, tiedätkö, kuka kansaani hallitsee? Tappara Itkuntekijän haltija, ja joka voittaa taistelussa tapparan häneltä, on oleva päällikkömme. Mutta jos tapparan haltija kuolee voittamattomana, ottaa hänen poikansa paikan, jota tappara seuraa. Ja niin on ollut jo neljän sukupolven ajan, sillä Itkuntekijän pitäjät ovat aina olleet voittamattomat. Mutta minä olen kuullut, että Jikizan isoisän isä voitti tapparan viekkaudella sen silloiselta omistajalta. Hän kaatui nimittäin heti maahan, kun kirves oli vain hiukan hipaissut häntä, ja tekeytyi kuolleeksi, jolloin hänen vastustajansa, tapparan omistaja, purskahti nauruun ja kääntyi mennäkseen. Mutta silloin ponnahti Jikizan esi-isä äkkiä ylös, ja lävisti miehen takaapäin keihäällään, ja siten hänestä tuli kirveskansan päällikkö. Sentähden iskee Jikiza nyt päät poikki kaikilta, jotka hän kaataa tapparallaan."
"Hän tappaa siis paljonkin?" kysyi Umslopogaas.
"Viime vuosina on niitä ollut vain muutamia", sanoi tyttö, "sillä kukaan ei tahdo antautua taisteluun hänen kanssaan — ei mistään hinnasta. Itkuntekijän haltijana hän on voittamaton, ja antautua taisteluun hänen kanssaan on samaa kuin varma kuolema. Viisikymmentäyksi uskalikkoa on ollut ja Jikizan majan edessä on kasassa viisikymmentäyksi valkoista pääkalloa. Ja huomaa tarkoin, että tappara täytyy voittaa taistelussa; jos se varastetaan tahi löydetään, on se arvoton kapine, joka tuottaa haltijalleen vain häpeää, jopa kuolemankin."
"Voiko siis päästä otteluun Jikizan kanssa ja miten?" kysyi
Umslopogaas.
"Kyllä. Kesällä ensimmäisen uuden kuun ensimmäisenä päivänä pitää Jikiza päällikköineen joka vuosi suuren neuvottelun. Hänen täytyy silloin nousta ja haastaa kaikki taistosille tapparasta ja heimon päällikkyydestä. Jos nyt joku halukas ilmaantuu, mennään karja-aitaukseen, jossa asia ratkaistaan, ja kun vastustaja on joutunut päätään lyhyemmäksi, palaa Jikiza neuvotteluun, joka jatkuu niinkuin ei olisi mitään tapahtunut. Neuvotteluun on kaikilla vapaa pääsy, ja Jikizan täytyy tapella jokaisen halullisen kanssa, olipa tämä sitten kuka hyvänsä."
"Ehkäpä olen silloin saapuvilla", sanoi Umslopogaas.
"Nyt piakkoin pidettävän neuvottelun jälkeen minut luovutetaan Masilolle", sanoi tyttö. "Mutta jos Jikiza voitettaisiin, tulisi voittajasta päällikkö, ja hän voisi naittaa minut kenelle hän tahtoisi."
Umslopogaas käsitti nyt tytön tarkoituksen ja tiesi päässeensä tämän suosioon, mikä huomio lämmitti ja liikuttikin häntä, sillä naiset olivat hänelle jotakin outoa ja tuntematonta.