Kun kaikki olivat asettuneet paikoilleen, lausui Jikiza ympärilleen mulkoillen: "Tämä on asia, minkä luovutan nyt ratkaistavaksenne, neuvonantajat. Olen päättänyt naittaa tytärpuoleni Zinitan tälle Masilolle, mutta emme ole vielä sopineet lahjasta, jonka hän on velvollinen antamaan minulle. Vaadin sata nautaa, sillä tyttö on kaunis ja virheetön, todellinen kaunotar, ja sitäpaitsi minun tyttäreni, vaikkakaan ei minun vertani, mutta tämä Masilo tarjoaa vain viisikymmentä päätä, minkätähden minä nyt pyydän teitä ratkaisemaan kysymyksen."
"Pyyntösi täytämme, oi tapparan herra", vastasi eräs päällikkö, "mutta ensin, oi voittamaton, sinun täytyy tämän vanhan tavan mukaan julkisesti haastaa kaikki taisteluun Itkuntekijästä ja kirveskansan päällikkyydestä."
"Kerrassaan joutava ja harmillinen tapa", murisi Jikiza, "niinkuin en olisi sitä jo kyllin selvästi osoittanut. Nuorempana tapoin viisikymmentä ja kolme, saamatta itse naarmuakaan, mutta nyt en ole moneen, moneen vuoteen saanut mitään vastausta haasteeseen, jonka olen kaikille kuuluttanut, kiekaissut kuin kukko tunkiolta.
"Kuulkaa siis kaikki! Onko täällä ketään, joka rohkenee astua esiin taistelemaan minun, Jikizan, kanssa suuresta Itkuntekijä-tapparasta? Voittaja pitäköön tapparan, jota myös kirveskansan päällikkyys seuraa."
Hän sanoi sanottavansa hyvin nopeasti kuin henkilö, joka höpisee rukouksia jollekin hengelle, johon hän ei lainkaan luota, ja alkoi sitten jälleen puhella Masilon karjasta, ja Zinita-tytöstä. Mutta samassa hypähti Umslopogaas ylös ja huudahti katsoen häneen kilpensä yli: "Täällä on eräs, oi Jikiza, joka haluaa otella kanssasi Itkuntekijä-tapparasta ja asetta seuraavasta päällikkyydestä."
Kaikki purskahtivat nauruun, ja Jikiza tuijotti häneen ihmeissään.
"Astu esiin kiipesi takaa", sanoi hän, "ja sano minulle nimesi ja sukusi, niin että tiedän, kuka tahtoo otella Jikiza Voittamattoman kanssa tästä vanhasta tapparasta."
Umslopogaas astui silloin lähemmäksi antaen kilpensä vaipua ja nuoruudestaan huolimatta hän oli niin tuima katsannoltaan, ettei ketään enää naurattanut.
"Mitäpä nimeni ja sukuni sinuun kuuluvat, Jikiza", sanoi hän, "älä huoli tiedustella niitä, vaan laittaudu kiireesti otteluun, johon sinun täytyy antautua vanhan tavan mukaan, sillä minä palan halusta saada pidellä Itkuntekijää, istua istuimellasi ja ratkaista tuon Masilo-sian karjakysymyksen. Kun olen tappanut sinut, otan nimen, jota ei ole kenelläkään vielä ollut."
Läsnäolijat nauroivat jälleen, mutta Jikiza ponnahti seisoalleen raivosta suunniltaan.