Galazia vastaan syöksyvä mies hyökkäsi hurjasti keihäs koholla, mutta Galazi oli taitava tappelija. Astuen askeleen eteenpäin hän heilautti nuijansa takaisin antaen sen sitten pyörähtää valtavassa ympyrässä hyökkääjää kohti. Jikizan poika kohotti kilpensä väistääkseen iskun, mutta kilpi oli Vartijalle yhtä keveä vastus kuin lehti tuulenpuuskalle. Nuija osui keskelle kilpeä, niin että kumahdus kaikui ympäriinsä; kilpi taittui kuin tuore vuota ja sen kantaja suistui runneltuna maahan.
Jikizan pojista oli nyt vain neljä jäljellä, jotka häärivät hetkisen kumppanusten ympärillä, kaukaa uhkaillen mutta tohtimatta kertaakaan tulla tapparan tahi nuijan ulottuville. Eräs heitti tosin keihäänsä Umslopogaasia ja Galazia kohti ja vaikka Umslopogaas katkaisi syrjään hypätessään keihään varren taitavalla iskulla, singahti sen kärki kuitenkin sellaisella voimalla eteenpäin että se haavoitti Galazia lanteeseen. Aseettomaksi joutunut heittäjä kääntyi pakoon toisten seuratessa nopeasti esimerkkiä, sillä heidän rohkeutensa oli mennyt, eivätkä he tahtoneet enää jatkaa taistelua noita kahta vastaan.
Siten taistelu päättyi kestettyään alusta loppuun saakka tuskin niin kauan kuin mies laskee hitaasti sataan.
"Näyttääpä siltä kuin ei olisi ketään jäljellä tapettavaksemme, Galazi", sanoi Umslopogaas nauraen. "Ah miten taitavasti tappelimmekaan! Hoi, te voittamattoman pojat jotka juoksette niin nopeasti, pysähtykäähän! Suon teille rauhan, saatte kaitsea majojani ja kyntää peltojani heimon muiden akkojen keralla. Ja te, neuvonantajat taistelu on päättynyt, menkäämme päällikön majalle, jossa Masilo odottaa meitä", ja hän kääntyi ja poistui Galazin kanssa väkijoukon seuratessa häntä vaieten ja ihmeissään.
Saavuttuaan perille istui Umslopogaas paikalle, jossa Jikiza oli aamulla istunut, ja Zinita-tyttö tuli hänen luokseen ja pesi ja sitoi keihään iskemän haavan. Umslopogaas kiitti häntä, ja tyttö olisi hoidellut Galazinkin haavaa, joka oli syvempi, mutta tämä sanoi töykeästi tahtovansa olla rauhassa; naisilla ei ollut mitään tekemistä hänen haavojensa kanssa. Galazi ei kärsinyt ylimalkaan milloinkaan ketään naisia, mutta Zinitaa hän vihasi eniten.
Sitten Umslopogaas kääntyi Masiloon, joka istui hänen edessään pelosta kalpeana, lausuen: "Näyttää siltä, oi Masilo, että olet tahtonut naida tämän Zinitan, vieläpä vastoin hänen tahtoaan. Olin jo päättänyt surmata sinut hänen vihansa lepyttämiseksi, mutta tänään on jo kyllin verta vuodatettu. Häälahja sinun on kuitenkin annettava tytölle, jonka aion itse naida; sanokaamme sata päätä. Sitten poistut ainiaaksi kirveskansan asuinsijoilta, tahi muuten sinun käy huonosti, Masilo-sika."
Masilo nousi ja meni kasvot vihreinä pelosta. Hän luovutti karjan paeten sitten Chakan kylää kohti. Zinita näki hänen menevän ja oli iloinen erittäinkin sentähden, että Tappaja oli aikonut ottaa hänet vaimokseen.
"Nytpä pääsin Masilosta", sanoi hän ääneen Galazin kuullen, "mutta paljon tyytyväisempi olisin ollut, jos olisin nähnyt hänet kuolleena edessäni."
"Tuolla naisella on paha sydän", ajatteli Galazi, "eikä hän saata mitään hyvää Umslopogaas-veljelleni."
Kirveskansan ylimykset, päälliköt ja soturit kunnioittivat nyt häntä, jolle he olivat antaneet nimen Tappaja, tervehtimällä häntä heimon päällikkönä ja tapparan haltijana, tervehtien samalla myös tapparaa. Siten Umslopogaasista tuli tuon suuren heimon päällikkö ja hänelle karttui paljon karjaa ja vaimoja, eikä kukaan tohtinut häntä vastustaa. Aika-ajoin uskalsi joku harva antautua otteluun hänen kanssaan, mutta kukaan ei kyennyt voittamaan häntä, ja jonkun ajan kuluttua ei kukaan tohtinut jäädä Itkuntekijän tielle, kun se kohosi iskuun.