Galazista tuli myös mahtava henkilö, mutta metsiä ja vuoria rakastaen hän viihtyi sangen huonosti ystävänsä luona, ja usein nähtiin hänen kirmaavan öisin, kuten ennenkin, kummitussutten ulvonnan seuraamana metsien ja tasankojen poikki.
Mutta Umslopogaas Tappaja metsästi enää vain harvoin sutten keralla; hän nukkui yönsä Zinitan vieressä, joka rakasti häntä hellästi ja synnytti hänelle lapsia.
XVIII.
BALEKAN KIROUS.
Nyt, isäni, pyörtää kertomukseni takaisin kuin joki lähteitään kohti, ja minä selostan sinulle hiukan tapauksia jotka sattuivat kuninkaan kylässä Gibamaxegun luona, jota te valkoiset sanotte Gibbeclackiksi, ja jota mainitaan myös nimellä "Vanhojen surma", sillä siellähän Chaka murhasi kaikki sotaan kykenemättömät vanhukset.
Niin, oltuani kuninkaan puheilla, joka antoi minulle, Mopolle, uudet vaimot, majoja asuakseni ja paljon karjaa, koottiin Unandin, suuren äiti-elefantin, Taivaiden äidin, luut majojeni tuhasta, ja kun ei kaikkia löydetty, pantiin tilalle muutamia vaimojeni luita, niin että luku oli täysi, mutta siitä ei Chaka tiennyt mitään.
Kun työ oli valmis, haudattiin luut järjestykseen ladottuina suureen hautaan, eikä vain luut. Niiden ympärille oli sidottu kaksitoista tyttöä, jotka olivat palvelleet Unandia, ja nuo tytöt peitettiin myös multaan ja jätettiin kuolemaan hautaan, Unandin, heidän haltijattarensa luiden ympärille. Sitäpaitsi muodostettiin kaikista hautajaisissa läsnäolleista yksi rykmentti, joiden täytyi vartioida hautaa vuoden ajan saamatta hetkeksikään poistua. Ja niitä oli paljon, isäni, mutta minä en ollut niiden joukossa.
Chaka antoi myös määräyksen, ettei sinä vuonna saanut kylvää jyvääkään, maito piti kaataa maahan, ja naisia kiellettiin synnyttämästä lapsia yhteen vuoteen. Jos joku siitä huolimatta tohti synnyttää, surmattiin hänet ja hänen miehensäkin. Ja kun pari kuukautta oli kulunut, vallitsi maassa suuri kurjuus, isäni.
Sitten oli vähän aikaa rauhallista. Chaka oli synkkä kuin ukkospilvi ja itki usein, ja me, jotka olimme hänen luonaan, itkimme myös, niin että vihdoin saatoimme itkeä monta tuntia taukoamatta. Nainenkaan ei voi itkeä niinkuin me silloin itkimme, isäni. Nuo viisikymmentä soturia lähetettiin myös silloin Umslopogaasia etsimään, sillä Chaka ei uskonut aivan kokonaan minun ja seuralaisteni kertomusta nuorukaisen joutumisesta leijonan hampaisiin, vaikka hän ei sanonutkaan minulle mitään. Olen sinulle jo kertonut, miten Umslopogaas ja Susi-Galazi väkineen sotureista selvisivät. Ainoakaan ei palannut. Myöhemmin kerrottiin kuninkaalle noiden soturien joutuneen eksyksiin ja nääntyneen, mutta hän vain nauroi ja sanoi, että leijona, joka oli syönyt Umslopogaasin, mahtoi olla oikein aika peto, ja oli varmaankin syönyt soturitkin.
Vihdoinkin tuli tuo odotettu uuden kuun ilta, tuo hirmuinen ilta, jota vielä kamalampi aamu seurasi. Istuin Chakan luona, joka kiersi kätensä kaulani ympärille valittaen ja itkien äitinsä kuolemaa, jonka hän oli murhannut, ja minä valitin myös, mutta en itkenyt, sillä oli pimeä, ja aamulla minun piti itkeä niin paljon kuninkaan ja kaikkien nähden. Säästin sentähden kyyneleitäni, etten joutuisi pulaan niitä tarvitessani.