"Suurenmoinen surujuhla todellakin, oi kuningas", sanoin minä, "surujuhla, johon kaikki uskolliset alamaisesi voivat olla tyytyväiset, mutta joka ei ole varmastikaan noitien ja roistojen mieleen. Luulenpa, että kärsimyksesi on kostettu, oi kuningas, niin sinun kuin minunkin."
"Ei suinkaan, Mopo", vastasi kuningas, "tämä on vasta alkua. Päivä oli todellakin onnistunut, mutta huominen on oleva vielä parempi."
"Huomenna, oi kuningas, on surijoita jäljellä vain muutamia harvoja; ympärilläsi on autiota ja kuollutta."
"Kuinka niin, Mopo Makedaman poika? Eihän tänne kokoontuneesta monituhantisesta joukosta ole vielä montakaan kuollut. Lue jäljellä olevat, niin saat nähdä, että kaikki ovat aamulla tallella."
"Totta on, oi kuningas, että keihään ja nuijan tappamia on verraten vähän, mutta jano ja nälkä lopettavat keihään alkaman työn. Nuo ihmiset eivät ole vuorokauteen syöneet tahi juoneet ja vuorokauden he ovat itkeneet ja valittaneet. Katsohan ulos, oi Musta, siellä ne makaavat suurissa kasoissa kuolleiden kanssa sekaisin, ja huomenna aamun sarastaessa ovat hekin heittäneet henkensä tahi kuolemaisillaan."
Chaka punnitsi sanojani ja huomasi menevänsä liian pitkälle. Jos hän täyttäisi suunnitelmansa, jäisi hänelle vain kourallinen väkeä hallittavaksi.
"Onhan kovaa, Mopo", sanoi hän, "että sinun ja minun täytyy yksinämme murheitamme kantaa, kun nuo koirat tuolla juhlivat ja ilakoivat, mutta sydämeni laupeuden tähden tahdon minä olla jälleen lempeä heitä kohtaan. Mene, Makedaman poika, ja käske lasteni syödä ja juoda, jos heillä on siihen sydäntä, sillä tämä surujuhla saa nyt loppua. Äitini Unandi voi tuskin nukkua rauhallisesti nähdessään niin vähän verta haudallaan — hänen henkensä ahdistelee minua varmasti unissani — mutta sydämeni lempeyden tähden minä julistan surujuhlan päätetyksi. Lapseni syökööt ja juokoot, jos heillä on todellakin siihen sydäntä."
"Onnellinen kansa, jolla on sellainen kuningas", vastasin minä ja menin ilmoittamaan Chakan sanat päälliköille ja sotureille, jolloin ne, joilla oli vielä hiukankin ääntä jäljellä, ylistivät riemuhuudoin kuninkaan hyvyyttä. Kastehelmien nuoleminen sauvoista taukosi heti, ja kaikki ryntäsivät joelle kuin viisi päivää erämaassa vaeltanut karja ja joivat vatsansa täyteen. Muutamia tallattiin vedessä kuoliaaksi.
Sitten menin levolle, mutta nukuin huonosti, isäni, sillä minä tiesin, ettei Chakan verenhimo ollut vielä tyydytetty.
Aamulla lähtivät monet kotimatkalle saatuaan siihen luvan kuninkaalta, ja toiset korjasivat kentällä viruvat ruumiit luukuopille. Toisista muodostettiin joukkoja, jotka lähetettiin surmaamaan surujuhlasta poisjääneet. Päivällisen jälkeen Chaka sanoi haluavansa lähteä kävelylle käskien minun ja parin päällikön ja palvelijan seurata häntä. Käyskentelimme vaitiollen ja kuningas nojasi olkapäähäni kuin sauvaan.