"Itke, langenien heimo, anna valitustesi kohota pilviin saakka ja hajoittaa ne!"
"Ja parkukoon koko maailma: Voi! Voi! Voi!"
Niin tuo vanhus, isäni Makedama, lauloi kuilun syvyydessä seisoen. Hänen äänensä kantautui ylös ohuena ja heikkona, mutta kun hänen ylhäällä olevat tuhannet heimolaisensa toistivat sanat lause lauseelta, kaikui huuto ukkosena pilviin saakka, ja vuoret vavahtelivat äänen voimasta. Synkät sadepilvet olivat sillävälin pimittäneet taivaanlaen ja noiden tuhansien ihmisten valitushuudot panivat ilman niin kiivaaseen liikkeeseen, että äkkiä alkoi sataa rankasti, ikäänkuin taivaskin olisi itkenyt. Sade toi mukanaan ukkosen; pitkäisen tuli leimahteli ja valtava jyrinä kiiri kauas ympäriinsä.
Chaka kuunteli, ja suuret kyyneleet vierivät hänen pnoskilleen, sillä laulu liikutti hänen sydäntään. Sade jymisi raskaasti peittäen koko tienoon harmaaseen utuverhoon, mutta huuto kaikui sateesta huolimatta voittaen ukkosenkin.
Samassa kuului omituista melua ja katsahdin oikealle. Siellä häilyi väentungoksen yläpuolella kukkulan laella lukematon joukko soturien töyhtöjä ja välkkyvä keihäsrivi. Katsahdin vasemmalle; siellä näin myös sateen läpi hämärästi häämöittävät töyhdöt ja keihäsrivin. Katsahdin eteeni halkeaman toiseen päähän, ja näin saman näyn: töyhdöt ja keihäät.
Rinteiltä kohosi samassa kaamea huuto, joka oli aivan toisenlainen kuin äsken; nuo ihmisraukat huusivat nyt kauhusta ja tuskasta.
"Ah, nyt on heidän surunsa vilpitön", sanoi Chaka korvaani, "nyt suree heimosi sydämestään eikä vain huulillaan, Mopo."
Hänen vielä puhuessaan huojahtivat kansanjoukot kuilun molemmin puolin äkkiä eteenpäin, painautuivat takaisin huojahtaakseen jälleen yhä rajummin eteenpäin ja alkoivat soturien säälimättömien keihäiden pakottamina pudota koskena, miehet, naiset ja lapset, kuilun synkkiin syvyyksiin.
* * * * *
Suo anteeksi kyyneleeni, isäni, jotka tipahtelevat sokeista silmistäni; olen hyvin vanha, tullut uudestaan lapseksi ja lapsethan itkevät. Niin, tarkemmin en voi kertoa — käännyin poispäin. Vihdoin melu hiljeni, ja valitukset vaikenivat — työ oli tehty.