"Suo minulle anteeksi, Nyleptha", lausui hän hiljaa. "Tarkoitatko, että tahdot vielä nytkin mennä kanssani naimisiin?"
"En tiedä; sanokoon herrani", vastasi Nyleptha nopeasti. "Jos hän tahtoo, niin pappi on täällä ja alttari on tuolla", ja hän osoitti käytävää, joka vei pieneen yksityiskappeliin. "Herrani tahto on minunkin tahtoni. Viikon kuluttua sinun täytyy lähteä sotaan joukkojani johtamaan ja sodassa miehet — välistä kaatuvat. Sentähden tahtoisin minä omistaa sinut kokonaan nämä muutamat päivät, vaikkapa vain muistonkaan tähden", ja suuret kyyneleet alkoivat vieriä hänen suloisista silmistään kuin kirkkaat kastehelmet.
"Voihan niinkin käydä", jatkoi hän, "että menetän kruununi ja sen mukana henkenikin. Sorais on vaarallinen ja katkera vihollinen, joka ei säästä meitä kumpaakaan, jos hän voittaa, ja eihän kukaan voi sanoa, niitä tulevaisuus mukanaan tuopi. Onni on harvinainen lintu, joka lentää nopeasti ja kauas ja häipyy pian näkyvistämme. Sentähden meidän täytyy koettaa saada se viihtymään luonamme hetkinen, jos se sattumalta kädellemme istahtaisi. Poimikaamme siis onnemme kukka, ennenkuin auringon helle sen kuihduttaa, sillä huomenna se voi olla myöhäistä, ja älkäämme laiminlyökö hetkeäkään tuntemattoman tulevaisuuden tähden", ja kohottaen suloiset kasvonsa hän katsoi hymyillen lemmittyynsä.
Omituinen mustasukkaisuuden tunne kouristi jälleen sydäntäni ja minä käännyin poispäin. Heille oli aina aivan yhdentekevää, olinko läsnä vai en, ja luultavasti he ajattelivat, että olin vanha hupakko, josta ei tarvinnut välittää sitä eikä tätä, ja uskon heidän Olleenkin oikeassa.
Menin omalle puolellemme ja istahdin ikkunan ääreen miettimään tilannetta yleensä. Vanha Umslopogaas istui ulkopuolella teroittaen tapparaansa kuin nokkaansa hiova korppikotka.
Noin tunnin kuluttua syöksyi Curtis huoneeseen ja selitti kiihtyneesti ja säteilevin silmin, että hän tahtoi Goodin, minun ja Umslopogaasinkin olemaan läsnä avioliittonsa vahvistustilaisuudessa. Suostuimme tietysti mielihyvällä ja menimme yhtä kyytiä kappeliin, jossa Agon jo odotti meitä. Hän oli hyvin synkän näköinen, kuten ylimmäisen papin sopiikin, ja pian ilmenikin, ettei hän ollut oikein tahtonut mukautua Nylepthan mielipiteisiin. Hän oli yksinkertaisesti kieltäytynyt vihkimystä toimittamasta eikä aikonut myöskään sallia kenenkään muunkaan papin sitä tehdä, mutta silloin oli Nyleptha vihastunut ja sanonut, että hän, kuningatar, oli pappein päämies, jota täytyi totella. Kun hän kerran tahtoi mennä naimisiin, niin siinä ei ollut kenelläkään mitään mutisemista ja Agonin täytyi vihkiä hänet tahtoipa tahi ei! Kun hän oli vielä vastustellut, oli Nyleptha sanonut:
"No hyvä. Ylimmäistä pappia en voi mestata, koska se olisi vastoin lakia, enkä voi häntä vangitakaan, koska se aiheuttaisi koko valtakunnassa sellaisen metelin, että tähdetkin putoaisivat taivaalta, mutta minä voin jättää hänet katselemaan tätä auringon alttaria, koska se kuuluu hänen tehtäviinsä. Ellet vihi minua, oi Agon, niin saat jäädä tähän alttarin eteen ruoatta ja juomatta asiaa miettimään."
Nyt sattui niin, että Agon oli kiiruhtanut Soraiksen mukaan ehtimättä syödä aamiaista, ja ollen siis jo jotensakin nälissään hän oli myöntynyt heti, mutta oli sanonut myös olevansa vapaa kaikesta vastuunalaisuudesta.
Sitten oli Nyleptha mennyt pukeutumaan ja hetkisen kuluttua hän saapuikin kahden kamarineitosensa seurassa yllään lumivalkoinen puku ilman mitään koristeita, mikä näyttää olevan tapa kaikissa maissa tällaisissa tilaisuuksissa.
Punastuen ja alaspainunein päin hän tervehti Curtista notkistaen syvään polviaan ja vei hänet sitten alttarin eteen ja lausui harvakseen ja kirkkaalla äänellä seuraavat sanat: