Lohkareet oli pian kiskottu syrjään ja apujoukon seuraamana horjui vanha Umslopogaas sisään verestä punaisena. Hirvittävä, mutta samalla uljas olento. Hän oli aivan haavojen peitossa ja hänen hurjien silmiensä ilme oli omituisen tuijottava. Näin heti, että hän oli kuolemaisillaan. "Keshla"-rengas hänen päänsä ympärillä oli kahtena kappaleena ja eräs isku oli osunut juuri tuon merkillisen reiän kohdalle, joka oli hänen päälaessaan ja josta vuoti nyt runsaasti verta hänen kasvoilleen. Kaulassa oli syvä haava, jonka Agonin keihäs oli tehnyt, ja vasempaan käsivarteen oli aivan teräspaidan hihan alapuolelle osunut ankara isku. Oikeassa kyljessä oli kuusi tuumaa pitkä ammottava haava, jonka Nastan terävä miekka oli leikannut teräspaidan läpi tunkeutuen.
Kirves kädessään hän horjui eteenpäin, tuo kammottavan näköinen uljas soturi, ja naiset tervehtivät häntä sydämellisin tervehdyshuudoin unhottaen pyörtyä verta nähdessään. Mutta hän ei pysähtynyt, vaan meidän kaikkien seuraamana hän horjui eteenpäin pihan läpi johtavaa ruhjotuilla simpukankuorilla peitettyä leveää käytävää pitkin, marmorilohkareiden ohi, suoraan suuren sisäänkäytävän läpi, valtaistuinsaliin, jonne asestettuja miehiä alkoi tunkeutua sivukäytävistä. Veriset jäljet osoittivat hänen tietänsä ja hoippuessaan aina vain suoraan eteenpäin hän saapui viimein pyhän kiven luo, joka oli salin keskellä. Hänen voimansa näyttivät pettävän ja hän pysähtyi kirveeseensä nojaten. Sitten hän huudahti äkkiä kaikuvasti:
"Minä kuolen — mutta olipa ottelukin sen veroinen. Missä ovat nyt ne, jotka ryntäsivät portaita ylös? Minä en näe heitä enää. Oletko vielä täällä, Macumazahn, vai oletko jo mennyt varjojen maahan minua odottamaan? Veri sokaisee silmäni — päätäni huimaa ja korvissani kohisee vetten pauhu; Galazi kutsuu minua!"
Samassa hän näytti muistavan jotakin ja kohottaen veristä tapparaansa hän suuteli sen punaista terää.
"Hyvästi, Inkosi-kaas. Miten voin sinusta erota, uskollisin ystäväni! Ei, ei, menkäämme yhdessä, sillä me emme voi erota, sinä ja minä. Olet minun ja kukaan muu ei saa sinua pidellä.
"Heilahda kerran vielä! Iske kauniisti ja kohdalleen! Iske lujasti!" Ja oikaisten itsensä täyteen pituuteensa hän alkoi molemmin käsin pyörittää tapparaa päänsä ympäri niin vinhasti, että terä muodosti yhtenäisen välähtelevän renkaan. Äkkiä hän päästi kaikuvan, tärisyttävän huudon ja iski aseensa hirveällä voimalla pyhään kiveen. Kimppu säkeniä lennähti ilmaan, ja iskun melkein yli-inhimillinen voima oli niin suuri, että tuo tukeva marmorilohkare halkesi pariinkymmeneen palaseen Inkosi-kaasista jäädessä jäljelle vain muutamia terässiruja ja lyhykäinen sälöytynyt varrenpätkä.
Pyhän kiven kappaleet sinkoilivat joka taholle ja kuin taittunut puu kaatui Umslopogaas kuolleena marmorilattialle Inkosi-kaasin varren nuppi vielä kädessään.
Niin kuoli sankari Umslopogaas.
Läsnäolijat seisoivat hämmästyksestä ja ihmetyksestä sanattomina.
Sitten huudahti joku juhlallisesti:
"Ennustus! Ennustus! Hän on lyönyt pirstoiksi pyhän kiven!"