Good ratkaisi pulman. "Tuossahan on vettä", sanoi hän viitaten Tana-jokeen, "ja eilen näin joukon alkuasukkaita ahdistelevan virtahevosia suurissa kanooteissa. Herra Mackenzien lähetysasema on tietääkseni tämän joen rannalla. Miksi emme siis istu kanootteihin ja meloskele jokea ylös?"
Lienee tarpeetonta sanoa, että tämä nerokas ehdotus hyväksyttiin riemuhuudoin, ja minä ryhdyin heti hankkimaan sopivia kanootteja läheisiltä alkuasukkailta. Kolmen päivän kuluttua minulla oli kaksi jostakin hyvin kevyestä puusta tehtyä tilavaa kanoottia, joihin kumpaankin mahtui kuusi henkeä ja matkatavarat. Näistä kahdesta kanootista minun täytyi maksaa melkein koko jäljellejäänyt kangasvarastoni ja paljon muuta tavaraa.
Seuraavana päivänä jatkoimme matkaamme. Good, Curtis ja kolme wakwafia asettuivat toiseen kanoottiin ja Umslopogaas, kaksi wakwafia ja minä toiseen. Kun meidän oli pyrittävä vastavirtaa, piti kummassakin kanootissa olla neljä melaa koko ajan liikkeessä, joten meidän kaikkien, Goodia lukuunottamatta, täytyi raataa kuin kaleeriorjain. Melominen olikin sangen raskasta työtä. Kuten sanoin Good ei ryhtynyt soutajain tehtäviin, sillä vesitse matkatessamme hän oli luonnollisesti koko retkikunnan päällikkö ja ottikin heti kaiken vastuun niskoilleen. Totisesti hän huolehtikin, ettei meiltä työ loppunut.
Good on maissa hyväluontoinen, säveäkäytoksinen ja leikkisä mies, mutta heti veneeseen päästyään hän alkoi riehua kuin pahahenki olisi mennyt häneen. Asianlaita oli nähkääs siten, että hän tiesi pilkulleen koko purjehdustaidon, kun taas me olimme vain tavallisia maamyyriä. Me emme tienneet mitään, mutta hän oli todellinen viisauden kaivo kaikkiin vesikulkuneuvoihin nähden, torpeedoista aina afrikkalaisen kanootin melomiseen saakka. Hän pani heti toimeen mitä ankarimman järjestyksen. Maissa tuo kuninkaallisen laivaston upseeri ei kyennyt meihin nähden paljoakaan leventelemään, mutta nyt hän maksoi monikertaisesti kaikki vanhat kalavelat. Kaikesta huolimatta minun täytyy myöntää, että hän onnistui venekuntamme päällikkyydessä aivan ihmeellisen hyvin.
Toisena päivänä hän pystytti kumpaankin kanoottiin jonkinlaiset purjelaitteet, jotka helpottivat työtämme tuntuvasti. Virta oli kuitenkin niin vahva, että parhain saavutuksemme oli päivässä vain parikymmentä penikulmaa. Lähdimme matkaan aina päivän sarastaessa ja meloimme levähtämättä noin puoli kymmeneen saakka, jolloin helle kävi niin rasittavaksi, että työskenteleminen oli mahdotonta. Silloin ohjasimme kanootit maihin ja söimme aamiaisen, jonka jälkeen nukuimme tahi kulutimme aikamme jotenkin muuten noin kolmeen asti, jolloin jatkoimme matkaamme. Meloimme sitten iltaan saakka ja auringon laskussa pysähdyimme yötä viettämään.
Päästyämme iltaisin maihin alkoi Good wakwafein avulla heti valmistaa "linnoitusta" tahi pientä suojusta okaisista pensaista ja kyhäsi nuotion. Curtis, Umslopogaas ja minä lähdimme pyydystämään jotakin pataan pantavaa, mikä oli tavallisesti sangen helppoa, sillä Tanan rannoilla aivan vilisi kaikenlaista riistaa. Curtis ampui kerran giraffin, jonka liha on hienointa herkkua, ja eräänä iltana minä yhytin sorean metsävuohen, jonka kaadoin yhdellä laukauksella, ja Umslopogaas, joka on taitava pyssymies kuten useimmat zulut, oli sangen tyytyväinen, kun hän onnistui kerran saamaan muhkean antiloopin hänelle lainaamallani martini-kiväärillä. Metsät olivat täynnä lintuja, joita välistä ammuimme vaihteluksi, ja kun kyllästyimme lihaan, pyydystimme kaloja, joita Tana-joessa näytti olevan tavattoman runsaasti ja jotka ovat luullakseni krokodiilein tärkein ravinto. Kolmantena päivänä sattui eräs omituinen tapaus. Vedimme juuri kanoottejamme maihin asettuaksemme kuten tavallisesti yöteloillemme, kun samassa huomasimme erään olennon, joka seisoi pienellä kunnaalla noin neljänkymmenen kyynärän päässä meistä ja seurasi tarkoin puuhiamme. Näin ensi silmäyksellä — vaikka en tuntenutkaan heimoa lähemmin — että olento oli masai-elmoran eli nuori masai-soturi. Ellen olisi ollut varma asiastani, olisivat epäilykseni heti hälvenneet, sillä samassa kajahti wakwafi-seuralaistemme huulilta kauhistunut huudahtus "masai". Hehän polveutuvat masai-heimosta, kuten muistelen jo ennemmin sanoneeni.
Kuinka omituisen näköinen hän olikaan seisoessaan siinä täydessä sota-asussaan! Olen viettänyt melkein koko elämäni villikansojen keskuudessa, mutta julmempaa ja peloittavampaa olentoa en ole milloinkaan ennen nähnyt. Mies oli tavattoman pitkä, aivan yhtä pitkä kuin Umslopogaas, mutta hiukan solakampi, ja minun täytyy sanoa, että kauniimpaa vartaloa olen harvoin nähnyt, mutta kasvot olivat kerrassaan pirulliset. Hänellä oli oikeassa kädessään noin kuuden jalan mittainen keihäs, jonka kärki oli pari jalkaa pitkä ja noin kolme tuumaa leveä. Varren päässä oli noin jalan pituinen terävä rautapiikki. Vasemmassa kädessään hän kantoi puhvelinnahasta tehtyä soikeaa kilpeä, joka oli koristettu luultavasti heimon perinnäisillä tunnusmerkeillä. Päässä hänellä oli hanhen sulista laitettu pääkoriste, joka ulottui hartioille saakka, ja kaulan ympärillä "naibere" eli noin seitsemäntoista jalan pituinen ja puolentoista jalan levyinen pumpulivaate, jonka keskellä oli heleän kirjavia juovia. Parkitusta vuohennahasta tehty lyhykäinen hame, joka on masai-soturin ainoa ruumiin verho rauhanaikana, oli nyt kiedottu hänen vyötäisilleen kireän vyön tavoin, johon oli pistetty lyhyen miekan tapainen leveäteräinen veitsi puisine tuppeineen. Peloittava kyhmynuija riippui myös vyössä.
Silmiinpistävin hänen asussaan oli haukan sulista tehty pääkoriste, joka oli kiinnitetty leuan alle ja ympäröi hänen pirulliset kasvonsa kuin kirjava kehys. Nilkkojen ympärillä oli mustat turkisripsut ja pohkeisiin oli kiinnitetty teräviä piikkejä kuin kannuksia ja kiiltävän mustia apinankarvatöyhtöjä.
Tämmöinen oli puuhiamme tarkastelevan masai-soturin juhla-asu, joka pitäisi nähdä, ennenkuin siitä saa täydellisen käsityksen. Tuolla hetkellä minä en tietystikään voinut nähdä hänen asuaan näin yksityiskohtaisen tarkasti, sillä minä katselin vain koko hänen omituista olemustaan aarniometsän synkkää taustaa vasten, mutta myöhemmin minä olin monta kertaa tilaisuudessa tekemään mahdollisimman tarkkoja huomioita.
Ollessamme siinä kahden vaiheella mitä olisi paras tehdä ojentautui masai-soturi täyteen pituuteensa, heristi uhkaavasti keihästään meitä kohti, kääntyi ja katosi kunnaan taakse.