"Niin sanomme mekin", lisäsin minä.
"Hyvä on", sanoi herra Mackenzie. "Olette miesten miehiä ja turvallinen tuki vaaran hetkellä. Ja nyt, rakkaat ystäväni — niin mustat kuin valkoisetkin — polvistukaamme tähän tähtitaivaan alle Jumalan armoistuimen eteen ja rukoilkaamme nöyrästi, että Hän, jonka kädessä me kaikki olemme ja joka on elämän ja kuoleman herra, armossaan vahvistaisi käsivartemme ja siunaisi yrityksemme, johon aiomme ryhtyä ennen päivän koittoa."
Hänen esimerkkiään noudattivat kaikki paitsi Umslopogaas, joka jäi seisomaan Inkosi-kaasin varteen nojaten. Tuolla vanhalla, jäykällä zulu-soturilla ei ollut luultavasti muuta Jumalaa kuin hänen rakas tapparansa.
"Ikiaikojen Jumala!" aloitti lähetyssaarnaaja rukouksensa liikutuksesta värähtelevällä äänellä, joka kajahti juhlallisesti illan hiljaisuudessa; "sinä sorrettujen suojelija, turvattomien holhooja, orpojen isä ja turvamme vaaroissa, kuule nöyrä rukouksemme! Sinuun turvaudumme suuressa murheessamme, rakas taivaallinen isämme. Kuule rukouksemme! Rakas lapsemme, jonka meille annoit — viaton lapsemme, jonka olemme opettaneet sinua pelkäämään ja rakastamaan, on joutunut julmain ihmisten käsiin, jotka uhkaavat lopettaa hänen nuoren elämänsä. Ole hänen kanssaan, oi isä, ja lohduta häntä! Pelasta hänet! Sinä, joka määräät kuolevaisten kohtalot, ole kanssamme koetuksemme hetkellä. Tee meidät väkeviksi, että voittaisimme julman vihollisemme. Hajoita henkäykselläsi hänen laumansa, tee hänet voimattomaksi ja saata hänen ylpeytensä häpeään. Varjele meitä vaaran hetkellä; voimasi kilvellä suojele meitä ja älä unhota meitä tässä suuressa surussamme. Auta meitä nyt, etteivät nuo julmurit saa murskata rakasta lastani kiviin! Kuule rukouksemme! Ole armollinen niille meistä, jotka päivän koitossa iäksi lähtevät tästä maailmasta. Tee heidät puhtaiksi; oi Jumala; huuhdo pois heidän syntinsä Karitsan veressä, ja saata heidät ikuiseen iloosi, kunniasi kirkkauteen. Seuraa meitä taisteluun, kuten muinoin Israelin lapsia! Amen!"
Hän vaikeni ja hetken hiljaisuuden jälkeen me kaikki nousimme ja ryhdyimme valmisteluihin. Umslopogaas sanoikin jo, että "nyt on jo aika tehdä muutakin kuin puhella". Jokaiseen eri ryhmään tarvittavat miehet valittiin mitä suurimmalla huolella ja jokaiselle teroitettiin moneen monituiseen kertaan mitä kunkin oli tehtävä. Perinpohjaisen harkinnan jälkeen päätettiin, ettei Goodin johtamille kymmenelle miehelle, joiden oli hyökättävä leiriin, annettaisi ampuma-aseita, sillä päättelimme kolmelta taholta suunnatun ristitulen voivan käydä vaaralliseksi omille miehille. Olimme kaikki yksimieliset, että heidän tehtävänsä onnistuisi kaikista parhaiten vain kylmän teräksen avulla — Umslopogaas kävi jo aivan kaunopuheliaaksi esittäessään "kylmän teräksen" hänen mielestään monia ja korvaamattomia etuja. Masai-puukon, jonka olin ottanut kanootissa murhatun palvelija parkamme rinnasta, annoin Goodille. Hänellä oli myös revolverinsa ja hän olikin joukossaan ainoa, jolla oli ampuma-ase. Meillä oli paitsi neljää winchester-kivääriämme kuusi martini-kivääriä. Itse otin winchesterin — omani —, joka oli erinomainen pikaista tulta vaadittaessa ja jossa oli sitäpaitsi oma laittamani erittäin käytännöllinen tähtäin. Toisen annoin herra Mackenzielle ja jäljelläolevat parille hänen miehelleen, jotka olivat tunnetusti tarkkoja ampujia. Martini-kiväärit ja herra Mackenzien muutamat luodikot jaettiin runsaiden ampumavarojen kera miehille, joiden oli kahdessa ryhmässä asetuttava ketjuun aitauksen molemmin puolin ja aloitettava kiihkeä tuli nukkuvaan masai-joukkoon.
Umslopogaasilla oli aseensa — Inkosi-kaas, niinkuin kaikki tiedämme, ja muistettanee, että hänelle, Curtikselle ja vahvimmalle wakwafille oli uskottu suuren sisäänkäytävän puolustaminen masaiden hurjaa rynnistystä vastaan. Ampuma-aseiden käyttö ei luonnollisesti tullut siinä kohden kysymykseenkään, joten Curtis ja wakwafi päättivät valmistaa itselleen Umslopogaasin tapparan tapaiset aseet. Sattuikin niin hyvin, että herra Mackenziella oli varastossaan erinomainen valikoima parhaita englantilaisia kirveenteriä. Curtis valitsi kohtalaisen painavan hyvin leveäteräisen kirveen ja wakwafi otti hiukan pienemmän.
Valitsimme sitten herra Mackenzien varastosta kolmen jalan ja kuuden tuuman pituiset, jostakin erittäin sitkeästä puulajista tehdyt kirvesvarret, joihin terät kiinnitettiin mahdollisimman lujasti. Umslopogaas korjaili hiukan varsien muotoa ja vuoltuaan kummankin varren päähän kohtalaisen suuren pyöreän pahkan estämään asetta luiskahtamasta kädestä hän teroitti tapparat teräviksi kuin partaveitsi. Sitten hän upotti ne vesisankkoon turpoamaan, etteivät terät pääsisi päästään irti. Kun ulkona oli kaikki valmistukset tehty, menin minä huoneeseeni ja otin esille pienen puulaatikon, jota en ollut aukaissut Englannista lähdettyäni. Olimme varustautuneet mahdollisimman hyvin kaikkien yllätysten varalta ja tuossa laatikossa minulla oli neljä pienen pienistä teräsrenkaista tehtyä panssaripaitaa.
Viimeisellä Afrikan retkellämme olimme Kukuana-maassa nähneet alkuasukkailla teräksisiä rengaspaitoja ja olimmepa kokeilleetkin niillä muutamissa vaarallisissa seikkailussa, joista emme olisi ilman niitä hengissä selvinneetkään. Muistaen tämän minä olin jo tätä matkaa suunniteltaessa ehdottanut kumppaneilleni, että teettäisimme tuommoiset panssaripaidat jossakin asetehtaassa tuntemattomien tapausten varalta. Tämmöinen teollisuus on tosin Euroopassa melkein kokonaan unhottunut, mutta Birminghamin takomoissa tehdään melkeinpä mitä hyvänsä asesepän töitä, kun tarkat selitykset seuraavat tilausta eikä tingitä hinnasta. Sieltä saimmekin aikanaan siroimmat teräspaidat mitä toivoa voi. Työ oli kerrassaan erinomainen ja nuo tuhannet ohuet, pienet renkaat, joista kutomus oli tehty, olivat parhainta terästä.
Näissä korkeakauluksisten villapaitojen tapaisissa teräspaidoissa, jotka eivät olleet kirkkaat, vaan sinertivät kuin pyssyn piippu, oli pehmoinen säämiskävuori. Minun oli niin kevyt ja sopi niin hyvin, että olisin voinut pitää sitä vaikka viikon ihon lainkaan hankautumatta. Curtiksella niitä oli kaksi. Toinen oli samanlainen kuin minunkin, mutta toinen oli valmistettu hänen erikoisen tilauksensa mukaan ja ulottui aina polviin saakka — paita ja housut yhdessä kappaleessa. Näihin teräspaitoihin kuuluivat matkailulakin tapaiset päähineet jotka olivat kotoisin samasta tehtaasta ja joiden teräskutomus kykeni torjumaan ankaratkin iskut.
Tuntuu melkein naurettavalta puhua rengaspaidoista tällä ampuma-aseiden aikakaudella, sillä niitä vastaan ne eivät luonnollisesti merkitse mitään, mutta alkuasukasten teräaseita kuten keihäitä ja kirveitä vastaan ne ovat erinomaiset. Olen usein ajatellut, että jos Englannin hallitus olisi siirtomaasodissaan ja etenkin zulu-sodassa pukenut sotilaansa keveihin teräspaitoihin, niin monet, jotka silloin kaatuivat, eläisivät vieläkin.