"Lahjoitan paidan sinulle", sanoi Curtis lyhyesti. "Olet totisesti urhoollinen mies."
"Suuri päällikkö!" vastasi zulu kohteliaasti iloiten sekä lahjasta että
Curtiksen tunnustuksesta. "Sinä, Incubu, taistelit myös miehen lailla,
mutta minun täytyy antaa sinulle hiukan opetusta tapparan käytössä.
Sinä et osaa säästää voimiasi."
Mackenzie kysyi samassa Flossieta, ja me olimme kaikki iloiset kuullessamme, että eräs mies oli nähnyt hänen kiiruhtavan henkensä edestä hoitajineen taloa kohti. Vieden mukanamme haavoittuneet, joita voitiin heti liikutella, me poistuimme hitaasti tuosta kamalasta paikasta. Voiton tietoisuus täytti sydämemme ilolla ja karkoitti kaikki ikävät tunnelmat. Olimme pelastaneet suloisen lapsukaisen julmasta kuolemasta ja antaneet samalla tuolle verenhimoiselle ja ryöstelevälle masai-heimolle opetuksen, jota he eivät unhottaisi kymmeniin vuosiin. Mutta olihan hintakin ollut kallis!
Vaivalloisesti taivalsimme rinnettä ylös, josta olimme vain noin tunti sitten hiipineet alas aivan toisenlaisten olosuhteiden vallitessa. Rouva Mackenzie odotti meitä vallituksen ovella. Nähdessään meidät hän painoi kädet kasvoilleen ja huudahti tuskaisesti, eikä hänen pelkonsa suinkaan vähentynyt, kun hän huomasi rakkaan puolisonsa lepäävän paareilla. Mutta kuultuaan, ettei haava ollut vaarallinen, hän rauhoittui vähitellen. Minä selitin muutamin sanoin taistelun vaiheet (joista Flossie oli jo tiennyt hiukan kertoa) ja rouva Mackenzie suuteli minua kunnioittavasti otsalle.
"Jumala siunatkoon teitä, herra Quatermain", sanoi hän liikutuksesta värähtelevällä äänellä, "olette pelastaneet lapseni hengen."
Poistuimme sitten vaihtamaan vaatteitamme ja hoitelemaan haavojamme. Iloitsen voidessani sanoa, ettei minulla ollut ainoaakaan, ja Goodin, ja Curtiksen vammat olivat myös sangen mitättömät, jotka sidottiin pian muutamilla laastarilapuilla. Nuo teräspaidat olivat suorastaan verrattomat. Mackenzien haava oli kylläkin vakavaa laatua, mutta onneksi ei keihäs ollut vioittanut valtimoita. Kylvettyämme puimme puhtaat vaatteet yllemme ja menimme ruokailuhuoneeseen, jossa aamiainen odotti meitä kuten tavallisesti. Oli vallan omituista istuutua runsaasti katettuun pöytään juomaan teetä ja aterioimaan yhdeksännentoista vuosisadan tapojen mukaan tapeltuamme vähää ennen henkemme edestä oikein keskiaikaiseen malliin. Good sanoikin, että yölliset tapaukset tuntuivat hirmuiselta painajaiselta eikä julmalta todellisuudelta. Lopetellessamme syöntiämme avautui ovi ja pikku Flossie tuli sisään hyvin kalpeana ja väsyneenä, mutta muutoin täysin terveenä. Hän suuteli ja kiitti meitä kaikkia. Minä onnittelin häntä osoittamansa mielenmaltin johdosta, kun hän ampui masai-soturin pelastaen siten henkensä.
"Oi, älkää puhuko siitä!" huudahti hän purskahtaen hermostuneeseen itkuun. "Minä en voi milloinkaan unhottaa hänen kasvojansa — en milloinkaan. Ne ovat nytkin silmäini edessä."
Kehoitin häntä menemään levolle, minkä hän heti tekikin heräten vasta illalla täysin toipuneena, mutta vieläkin hiukan väsyksissä. Minusta oli hyvin omituista, että tyttö, jolla oli kyllin mielenmalttia ampua hänen kimppuunsa keihäs koholla syöksyvä musta roisto, ei voinut myöhemmin suhtautua tapaukseen yhtä tyynesti. Mutta sehän on hänen sukupuolelleen ominaista.
Flossie-parka! Minä pelkään, ettei masai-leirissä 'vietetty yö mene moneen vuoteen hänen mielestään. Hän kertoi minulle myöhemmin, että kauheimmat olivat olleet nuo tunnit, kun hän odotti aamun koittoa tietämättä, oliko ryhdytty mihinkään toimenpiteisiin hänen pelastamisekseen, eikä hän ollut oikeastaan tohtinut mitään toivoakaan, kun vihollinen oli niin voimakas. Masait olivat katselleet häntä suu auki ja monet, jotka eivät olleet ennen nähneet valkoihoisia, olivat likaisilla käsillään tunnustelleet hänen tukkaansa ja hienoa hipiäänsä. Hän sanoi myöskin päättäneensä ampua itsensä heti auringon ensimmäisten säteiden sattuessa aitaukseen, ellei apua kuulunut, sillä hoitajanainen oli kuullut Lygonanin sanovan, että heidät surmataan kauheilla kidutuksilla heti auringon noustua, ellei valkoista miestä luovuteta heidän tilalleen. Päätös oli epätoivoinen, jonka tyttönen olisi kuitenkin minun luullakseni empimättä toimeenpannut, ellei yrityksemme olisi onnistunut. Vaikka hän olikin vasta iässä, jolloin tytöt pidetään Englannissa vielä visusti koulun seinien sisällä, niin tällä "erämaan lapsella" oli enemmän rohkeutta, neuvokkuutta ja mielenlujuutta kuin monella täysikasvuisella.
Aamiaisen jälkeen menimme kaikki nukkumaan ja nousimme vasta päivälliselle, jonka syötyämme me lähdimme miehissä — kaikki liikkeelle kykenevät miehet, naiset, pojat ja tytöt — aamullisen teurastuksen näyttämölle. Aioimme haudata kuolleemme ja heittää vihollisten ruumiit Tana-jokeen, joka virtasi noin viidenkymmenen kyynärän päässä. Juhla-aterialle kokoontuneet tuhannet korppikotkat pakenivat kirkuen meidän saapuessamme.