Alphonse hyväksyi ehdot mielihyvällä.
Kello seitsemän aamulla olimme sitten valmiit lähtemään ja eronhetki oli hyvin vaikea. Minä ja pikku Flossie olimme mitä parhaat ystävät ja keskustelimme usein pitkät tovit — mutta lapsiparka ei ollut enää entisensä kaltainen tuon kauhean yön jälkeen, jonka hän oli viettänyt noiden verenhimoisten masaiden leirissä.
"Oi, herra Quatermain!" huudahti hän kiertäen kätensä kaulani ympärille ja purskahtaen itkuun, "minun on niin sanomattoman vaikea erota teistä. Kohtaammekohan enää milloinkaan?"
"Kukapa sen tietää, rakas lapsi", vastasin minä. "Minä olen jo vanha ja taipaleeni taivaltanut, ja sinä olet vasta matkasi alussa. Minulla on vain lyhyt aika jäljellä, mutta minä toivon sydämestäni, että tulevaisuus on sinulle varannut monen monta ihanaa ja onnellista vuotta. Sinusta kehittyy vähitellen kaunis nainen, Flossie, ja koko tämä erämaan kesytön elämä on oleva sinusta kuin utuinen uni, mutta minä toivon, ettet milloinkaan unhota vanhaa ystävääsi, vaikka emme enää kohtaisikaan toisiamme, ja muistat aina, mitä nyt sinulle sanon. Koeta aina olla hyvä ja tee mikä on oikein, vaikka se ei välistä olisikaan niin helppoa, sillä hyvyys ja onni ovat toistensa seuralaiset, sanokoot ivalliset ihmiset mitä hyvänsä. Älä ole itsekäs, lapseni, vaan auta lähimmäistäsi milloin vain voit. Maailma on täynnä kärsimyksiä, joiden lieventäminen on jalointa mitä voimme tehdä. Kun pelkäät Jumalaa, mihin ikinä joutunetkin, ja koetat kärsivien murheita keventää, niin voit olla varma, ettet ole elämääsi turhuudessa tuhlannut, kuten lukemattomat naiset tekevät. Niin, olen nyt antanut sinulle joukon oikein vanhan kansan neuvoja, mutta aion antaa sentään hiukan muutakin. Näet tämän paperiliuskan, joka on niin sanottu pankkiosoitus. Anna se isällesi tämän kirjeen ohella meidän mentyämme — ei ennen, muista se. Sinäkin, pikku Flossie-kultaseni, menet kerran naimisiin ja tuolla paperiliuskalla sinä ostat morsiuspukuusi jonkun ihanan jalokivikoristeen, jota sinä ja sinun tyttäresi, jos Jumala sinulle sellaisen suo, pidätte metsästäjä Quatermainin muistoksi."
Pikku Flossie itki katkerasti ja antoi minulle muistoksi kullankeltaisen hiuskiharansa, joka on vieläkin hallussani. Antamani pankkiosoitus oli tuhannen punnan arvoinen. Neuvoin kirjeessäni hänen isäänsä sijoittamaan rahat valtion arvopapereihin ja kun lapsi tulisi täysi-ikäiseksi tahi menisi naimisiin, ostamaan hänelle kauneimman timanttikaulakoristeen, minkä summalla voi saada. Timantit ovat mielestäni arvokkaimmat jalokivet, sillä niiden hinta ei voi laskeutua etenkin kun tiesin, että kuningas Salomonin kaivokset oli ihmiskunnalta iäksi suljettu. Timanttien arvo päinvastoin nousi vuosi vuodelta ja Flossie saattoi, jos niin tarvittiin, myydä ne tulevaisuudessa monikertaisella hinnalla.
Vihdoin lähdimme monien hartaiden kädenpuristusten jälkeen jälleen liikkeelle. Hatut heiluivat, alkuasukkaat ampuivat yhteislaukauksen kunniaksemme ja helläsydäminen Alphonse vuodatti hereitä kyyneleitä isäntäväestään erotessaan. Ero rakkaista ystävistään on aina vaikea ja minä koetinkin jouduttautua tielle mahdollisimman nopeasti. Oli suorastaan liikuttavaa nähdä Umslopogaasin kasvoilla kuvastuvaa haikeata surua, kun hän sanoi hyvästi Flossielle, joka oli vähitellen kokonaan valloittanut tuon vanhan ja jäyhän soturin sydämen. Hän tapasi sanoa, että tyttönen oli suloinen kuin taivaan tähtönen, ja toisti usein miten onnellinen hän oli kun oli surmannut tuon Lygonanin, joka oli röyhkeästi rehennellen kehunut murhaavansa lapsen.
Herra Mackenzien lähetysasema — tuo todellinen erämaan kosteikko ja eurooppalaisen sivistyksen yksinäinen, mutta suloinen edustaja — häipyi vähitellen näkyvistämme. Olen usein muistanut sen herttaisia asukkaita ja ihmetellyt, mahtoivatko he lähteä heti rannikolle ja pääsivätkö onnellisesti Englantiin ja joutuvatkohan nämä rivit milloinkaan heidän luettavakseen? Pikku Flossie! Miltähän mahtaa elämä tuntua sinusta maassa, jossa ei olekaan mustaihoisia käskyjäsi täyttämässä ja jossa et näekään aamuin noustessasi Kenia-vuoren pilviäpitelevää, auringon kultaamaa lumipeitteistä huippua? Hyvästi, Flossie! Ajatukseni viivähtävät usein luonasi, sinä suloinen lapsi.
* * * * *
Sivuutimme kenenkään ahdistamatta Kenia-vuoren, jolle masait ovat antaneet nimen "Dongo Egere" (kirjava vuori), koska sen mahtavassa huipussa on mustia läikkiä. Ne ovat äkkijyrkkiä kallioseinämiä, joissa lumipeite ei voi pysyä. Sitten sivuutimme aution Daringo-järven, jonka rannalla toinen wakwafimme astui käärmeen päälle ja kuoli hetkisen kuluttua kaikista ponnistuksistamme huolimatta. Kuljettuamme sitten noin sata viisikymmentä penikulmaa me saavuimme Lekakisera-nimisen mahtavan lumihuippuisen vuoren juurelle, jossa ei ollut minun tietääkseni kukaan eurooppalainen vielä käynyt. Paikkaa en käy kuitenkaan tässä sen tarkemmin kuvailemaan.
Lepäiltyämme siellä pari viikkoa suuntasimme matkamme Elgumi-nimisen alueen tiettömiin ja asumattomiin aarniometsiin. En ole missään nähnyt niin paljon elefantteja kuin noissa metsissä. Niitä ei hätyyttänyt kukaan ja niiden lisääntymisen rajoitti vain luonnon järkkymätön laki, joka huolehtii siitä, ettei eläinten lukumäärä kasva suuremmaksi kuin alue, johon ne ovat asettuneet, voi elättää. Lienee tarpeetonta sanoa, ettemme ampuneet niitä montakaan, koska ampumavaramme olivat huvenneet arveluttavan vähiin. Erään virran poikki pyrkiessämme hukkui yksi ampumatarpeilla lastattu aasi kuormineen päivineen. Emme myöskään voineet kuljettaa norsunluutaakkaa mukanamme ja metsästäminen vain surmaamisen tähden on mielestäni väärä ja tuomittava teko. Nuo mahtavat eläimet saivat siis olla rauhassa meidän puolestamme; vain oman turvallisuutemme tähden ammuimme pari.