Jyrisevä kaiku vastasi heti kallioseinistä toistaen hänen sanansa monet monituiset kerrat.
"Huimaa päätäni — ho-ho-ho! — päätäni, ho-ho-ho!" jyrähteli kaameasti joka taholta ja kaiku kiiri yhä ylemmäksi herättäen siellä toiset äänet, kunnes koko kuilu oli täynnä sekavaa melua ja karmivia naurunhohotuksia, jotka taukosivat yhtä äkkiarvaamatta kuin olivat alkaneetkin.
"Oi Jumalani!" kiljaisi Alphonse kauhusta suunniltaan.
"Jumalani! Jumalani! Jumalani!" vastasi heti tuo hirvittävä kaiku ärjyen ja valittaen kaikissa mahdollisissa äänilajeissa.
"Tämähän on pirujen pesä", virkkoi Umslopogaas rauhallisesti. "Huomaan sen kaikesta. Paikka on totisesti sen näköinenkin."
Koetin selittää hänelle, että melun aiheutti merkillisin ja mieltäkiinnittävin kaiku mitä milloinkaan on kuultu, mutta hän ei ottanut puhettani kuuleviin korviinsakaan.
"Kaiun minä kyllä tunnen", sanoi hän. "Eräs sellainen asusti vastapäätä majaani kotona Zulu-maassa ja intombit (tytöt) tapasivat ilakoida hänen kanssaan, mutta se oli vain poikanen tähän verraten, jos tämä nyt sitten on kaiku, mitä en kuitenkaan usko. Ei, ei — pirut täällä peliään pitävät, mutta niistä minä vähät välitän", lisäsi hän ottaen tyynesti hyppysellisen nuuskaa. "Matkia meitä he kyllä osaavat, mutta eivät voi puhua omasta aloitteestaan eivätkä uskalla näyttää naamaansakaan." Hän vaikeni eikä näyttänyt enää kiinnittävän vähintäkään huomiota sellaisiin raukkamaisiin vihollisiin.
Tämän jälkeen keskustelimme vain kuiskaten, sillä oli sietämätöntä kuulla jokaisen sanansa kimpoilevan seinästä seinään lukemattomat kerrat.
Kuiskauksemmekin aiheuttivat kuilussa salaperäisen hyminän, joka haihtui vähitellen kuin pitkään huokaukseen. Kaiku on kylläkin huvittava ja runollinenkin ilmiö, mutta tuossa kaameassa paikassa me saimme siitä enemmän kuin tarpeeksemme.
Kotiuduttuamme hiukan rannan pyöreille kiville me aloimme hoidella palohaavojamme. Öljyä oli juuri niin paljon kuin tarvitsimme lyhtyymme, joten sitä ei liiennyt tähän tarkoitukseen, mutta joutsenista saamamme rasva kävi aivan täydestä. Soviteltuamme tavaramme uudelleen kanoottiin otimme eväät esille, ja lienee tarpeetonta sanoa, että meillä kaikilla oli hiukaiseva nälkä. Olimme olleet tainnoksissa monta tuntia ja kellojemme mukaan oli päivä jo puolessa.