"Good on siinä tapauksessa verraton tulkki", arveli Curtis.
Rypistin kulmiani, sillä minä en voinut sietää Goodin julkeuksia, minkä tämä kyllä tiesi aivan hyvin, ja muutin puheen aihetta.
"Mielestäni on aivan selvää", sanoin minä, "että tuo mies palaa ennen pitkää joukko heimolaisiaan mukanaan, joten olisi parasta neuvotella miten otamme heidät vastaan."
"Meidän tarvitsee ottaa vain huomioon, miten he meitä kohtelevat; muusta ei voi olla kysymystäkään", huomautti Curtis.
Goodilla ei ollut mitään sanomista. Hän oli meidän puhellessamme hakenut käsiinsä pienen tinalevylaatikon, joka oli ollut koko matkan hänen erikoisen huolenpitonsa alainen. Olimme usein olleet kyllissämme Goodille tuon laatikon takia, joka oli niin mahdottoman hankala kantaakin, mokoma, mutta Good ei luopunut siitä mitenkään eikä puhunut sen sisällöstäkään sanaakaan. Hän tuumi vain salaperäisen näköisenä, että laatikon sisältöä saatettaisiin jonakin kauniina päivänä kipeästi tarvita.
"Mitä ihmettä aiot nyt tehdä, Good?" kysyi Curtis nähdessään Goodin puuhailevan salaperäisen laatikkonsa kimpussa.
"Mitäkö tehdä!" huudahti Good; "muuttaa pukua tietysti, kun kerran ihmisten ilmoille tullaan. Et suinkaan ole niin pöhkö, että luulet minun aikovan esiintyä näissä ryysyissä?" Ja hän osoitti yllänsä olevaa tahriintunutta ja kulunutta matkapukua, joka oli meidän muiden vaatteisiin verraten tavattoman siisti ja jonka kaikki repeämät oli huolellisesti paikattu.
Meillä ei ollut siihen mitään sanomista. Seurasimme vain hartaalla mielenkiinnolla hänen hommiaan. Ensiksikin hän velvoitti Alphonsen, joka oli täysi mestari sillä alalla, kähertämään ja sukimaan hänen tukkansa ja partansa. Minä luulen, että hän olisi mielellään ajellut pois koko parran, jos käsillä olisi ollut lämmintä vettä ja saippuaa. Sitten hän ehdotti, että laskisimme purjeen ja ottaisimme järvessä perusteellisen kylvyn, minkä heti teimmekin Alphonsen suureksi hämmästykseksi. Ranskalainen nosti molemmat kätensä päänsä yläpuolelle ja huudahti ihmetellen, että nuo englantilaiset olivat todellakin kummallista väkeä. Umslopogaas, joka rakasti suuresti puhtautta, kuten kaikki ylhäisemmät zulut, ei uinut milloinkaan vapaaehtoisesti aivan tuntemattomissa vesistöissä, ja senpätähden hän ei nyt seurannutkaan esimerkkiämme. Kanootin perässä istuen hän katseli hilpeästi hymyillen pärskytystämme.
Kylmä vesi vaikutti sangen virkistävästi ja kanoottiin noustuamme me emme kiiruhtaneet pukeutumaan, vaan istahdimme huolettomasti paikoillemme ja annoimme auringon kuivata seuraten samalla Goodin puuhia. Hän oli aukaissut laatikkonsa ja otti ensin esiin kauniin lumivalkoisen paidan, joka oli niin sileä ja puhdas, että olisi **luullut sen juuri tulleen Lontoon jostakin höyrypesulaitoksesta. Sitten ilmestyi laatikosta muutamia vaatekappaleita, jotka oli kääritty kolmeen eri käärepaperiin. Päällimmäisen ruskean paperin alla oli valkoinen ja viimeisenä oli hieno hopeapaperi. Katselimme ja ihmettelimme. Good aukaisi käärön kerrallaan taittaen jokaisen paperin huolellisesti kokoon ja laatikkoon tallettaen ja vihdoin kimalteli hämmästyneiden silmäimme edessä Britannian kuninkaallisen laivastoupseerin upea univormu kaikessa loistossaan. Kultaiset olkalaput, punonnaiset ja napit sädehtivät auringon paisteessa, miekka, kolmikolkkainen hattu ja kiiltävät saappaat olivat moitteettomassa kunnossa. Olimme suoraan sanoen aivan tyhmistyneet kaiken tämän komeuden edessä.
"Mitä!" änkytimme me, "mitä ihmettä sinä oikeastaan tarkoitat? Aiotko pukea puvun päällesi!"