"Totta kai", vastasi hän rauhallisesti. "Ensimmäisen kohtauksen vaikutus on hyvin tärkeä, etenkin kun on naisia saapuvilla, kuten äsken oli laita", lisäsi hän. "Ainakin yhden joukostamme pitää olla säädyllisesti puettu."
Emme sanoneet enää mitään, loisto oli meidät täydellisesti masentanut ja me tunsimme itsemme niin pieniksi. Ihmettelimme vain miten taitavasti Good oli osannut kaikki nämä kuukaudet salaisuutensa säilyttää. Yhden ehdotuksen rohkenimme kuitenkin tehdä — että hän panisi teräspaitansa ihoa lähimmäksi. Hän pelkäsi puvun, joka oli nyt levitetty auringon paisteeseen suoriutumaan, menettävän siinä tapauksessa hienon mallinsa, mutta lopulta hän kuitenkin myöntyi tähän varokeinoon. Hauskinta oli seurata Umslopogaasin kasvojen ilmeitä hänen katsellessaan Goodin ihmeellistä muutosta, ja puvun loisto oli vallan hurmannut Alphonse-paran. Kun Good oli vihdoinkin valmis, kaikki kunniamerkit rinnassaan ja kuvasteli itseään järven tyynessä pinnassa, ei tuo vanha zulu voinut enää vaieta.
"Bougwan! Bougwan!" sanoi hän, "minä olen aina pitänyt sinua pienenä rumana miehenä, joka on lihava — lihava kuin vanha lehmä vasikoimisen aikaan, mutta nyt näen kokonaan erehtyneeni. Olet kuin pyrstöään levittelevä sininärhi. Koreutesi häikäisee vanhat silmäni, Bougwan."
Good ei pitänyt siitä, että hänen lihavuuteensa kiinnitettiin huomiota, mutta nyt ei puhe häntä lainkaan närkästyttänyt, sillä hän oli tällä haavaa todellakin jotensakin hoikka. Monet kärsimykset olivat karistaneet hänestä liiat lihat, joten Umslopogaasin tunnustus miellytti häntä joka tapauksessa. Alphonse oli aivan haltioissaan zulun sanat kuultuaan.
"Ah!" huudahti hän, "kuinka mainiosti puku sopii teille, herra. Olette kerrassaan sotilaallisen näköinen ja rannalle päästyämme hurmaatte kaikki naiset, saadaanpa nähdä. Teitä ihaillessani muistan elävästi sankarillisen iso—".
Lopetimme tässä hänen muistelmansa.
Katsellessamme Goodin ihanuuksia valtasi meidät kilpailuhalu, ja me aloimme kohennella asuamme parhaamme mukaan. Meillä oli jokaisella jonkinlainen metsästyspuku, jotka olivat jokseenkin siistit, ja puhdistettuamme niitä vielä sieltä täältä me puimme ne teräspaitojemme päälle. Minä olen nyt kerta kaikkiaan semmoinen, ettei maailman hienoinkaan puku kykene minua kaunistamaan, olen aina yhtä kumara ja mitätön, mutta Curtiksen laita oli toisin. Hän oli aina yhtä komea ja ryhdikäs, ja puettuaan nyt yllensä melkein uuden jahtipuvun säärystimineen ja siroine kenkineen hän oli todellakin muhkea mies. Alphonse seurasi esimerkkiä ja taivuttipa vielä suuret viiksensäkin entistä mahtavampaan kaareen. Vanha Umslopogaaskin, joka ei juuri välittänyt ruumistaan kaunistella, otti nyt hiukan öljyä lyhdystä villatukkoon ja kirkasti päärenkaansa, joka oli hänen päällikköarvonsa merkki, yhtä hohtavan kirkkaaksi kuin Goodin kiiltonahkasaappaat. Sitten hän veti Curtiksen antaman teräspaidan päällensä, kiinnitti "moochan" eli vyötäisverhon uumilleen, puhdisti hiukan Inkosi-kaasin välkkyvää terää ja oli valmis kohtaamaan kenet hyvänsä.
Olimme nostaneet purjeen heti uintimme lopetettuamme ja olimme pukeutumispuuhiemme kestäessä purjehtineet aika vauhtia rantaa tahi oikeammin suuren joen suuta kohti. Noin puolitoista tuntia sen jälkeen kuin vene oli poistunut luotamme me näimme äkkiä suuren joukon veneitä lähtevän liikkeelle jokisuulta tahi satamasta meitä kohti. Eräässä huomasin olevan kaksitoista paria airoja, mutta suurin osa lähestyi purjehtien. Näimme pian kaukoputkellamme, että tuo suuri airojen kuljettama vene oli sota-alus, koska sen miehistöllä oli jonkinlaiset univormut ja korkealla keulakannella seisovalla vanhalla miehellä oli miekka vyöllään. Tuo kunnianarvoisan näköinen vanhus oli ilmeisesti veneen komentaja ja hänen muhkea valkoinen partansa heilui tuulessa. Toisissa veneissä oli kaikesta päättäen vain uteliaisuuden paikalle houkuttelemaa väkeä, jotka kiiruhtivat kepeissä veneissään meitä kohti mahdollisimman nopeasti.
"Mitäs nyt!" huudahdin minä. "Mahtaakohan noilla olla paha mielessä?".
Kukaan ei voinut vastata kysymykseeni ja me olimme kaikki verraten huolestuneet nähdessämme miekkamiehen sotaisen asun.