Katsahdin jälleen Nylepthaan ja näin hänen tuijottavan kuparilattiaan meidän edessämme.
"Varuillanne!" huudahdin minä äänekkäästi ja näin samassa Agonin kumartuvan eteenpäin ja koskettavan alttariin. Punertava valo leimahti temppeliin punaten kaikkein kasvot ja ylhäältä kuului kuin syvä huokaus. Nyleptha kumartui eteenpäin ja painoi aivan kuin tahtomattaan kädet silmilleen Soraiksen kääntyessä sanomaan jotakin henkivartijajoukon päällikölle. Samassa kuului heikkoa ritinää ja kuparilattia, jonka rajalla seisoimme, vaipui äkkiä syvyyteen. Edessämme ammotti melkein äkkijyrkkä, sileäseinäinen marmorikäytävä, joka päättyi alttarin kohdalla leimuavaan hirvittävään tulipätsiin, jonka kuumuus olisi kyennyt raudankin sulattamaan.
Hypähdimme kauhusta huudahtaen edemmäksi, mutta Alphonse oli niin kauhun lamauttama, että hän olisi suistunut pätsiin, ellei Curtis olisi aivan viime hetkellä saanut häntä niskasta kiinni.
Syntyi hirmuinen hälinä ja me neljä asetuimme selitysten Alphonsen yrittäessä epätoivon hurjuudella päästä piiloon meidän jalkojemme turviin. Meiltä oli kyllä viety kaikki aseet palatsista lähtiessämme, mutta revolverimme olimme kätkeneet vaatteiden alle, niin ettei kukaan niitä huomannut. Umslopogaas ei ollut myöskään luopunut tapparastaan, jota hän nyt pyöritteli päänsä yläpuolella kiljaisten zulusoturien uhmailevan sotahuudon, niin että marmoriseinät kajahtelivat. Papit tointuivat kuitenkin pian hämmästyksestään ja vetäen kaapujensa alta pitkät miekat he kävivät raivoisasti kimppuumme. Ei ollut muuta neuvoa kuin tapella. Kiskaisin vyöstäni revolverin ja ensimmäinen hyökkääjä — eräs pitkä ja roteva pappi — kaatui heti lävistetyin rinnoin suoraan aukkoon ja liukui hirmuisesti rääkkyen tulipätsiin, joka oli meitä varten kuumennettu.
Hyökkäys pysähtyi, ja minä en tiedä, oliko siihen syynä kaatuneen hätähuudot, suurireikäisen pistoolin hirvittävä pamaus vai laukauksen salamannopea vaikutus. Ennenkuin he jälleen ehtivät tointua, huusi Sorais jotakin ja silmänräpäyksessä oli kuningatarten henkivartijajoukko ympäröinyt meidät. Papit epäröivät vielä ja kansanjoukko oli kuin säikähtynyt lammaslauma, joka ei ymmärrä mitään eikä kykene mihinkään.
Pätsiin suistuneen papin valitukset vaimenivat vähitellen ja syvä hiljaisuus seurasi äskeistä mellakkaa.
Ylimmäinen pappi Agon kääntyi silloin meihin päin ja hänen kasvonsa olivat kuin pirun kasvot.
"Antakaa uhrin tapahtua, älkääkä häiritkö pyhää toimitusta!" huusi hän kuningattarille raivoisasti. "Tahdotteko te, Zu-Vendis-maan hallitsijat, suojella näitä pahantekijöitä? Eikö jumalaamme ole jo tarpeeksi loukattu? Eivätkö auringolle pyhitetyt eläimet ole kuolleet ja eivätkö nämä kirotut muukalaiset, jotka ilmestyivät maahamme kuin taivaasta pudoten kenenkään tietämättä mistä ja ketä he oikein ovat, surmanneet noituudellaan yhden auringon pyhän palvelijan? Varokaa, oi kuningattaret, loukkaamasta jumalan pyhää majesteettia ja älkää häväiskö hänen alttarinsa kunniaa! On voimia, jotka ovat teitä mahtavammat, ja lakeja, jotka ovat teidän lakienne yläpuolella. Varokaa nostamasta kättänne niitä vastaan! Älkää estäkö uhritoimitusta, oi kuningattaret!"
"Puhut totta, oi Agon, ja puhut sydämesi kyllyydestä", vastasi Sorais syvällä, sointuvalla äänellään, jossa oli aina hieman pilkallinen sävy, "mutta kuitenkin olet väärässä. Juuri sinä olet jumalallesi uppiniskainen ja kohotat jumalattoman kätesi häntä vastaan. Keskipäivän uhrihan on jo toimitettu ja tällä kerralla vaati aurinko uhrikseen yhden pappisi."
Tätä ei ollut kukaan tullut ajatelleeksikaan ja kansanjoukko yhtyi heti kuningattareen.