"Ajattelehan hiukan, oi Agon. Ketä ovat nämä miehet? He ovat muukalaisia, jotka tavattiin järvellä. Kuka oli heidät sinne opastanut ja mistä he sinne pääsivät? Onko minulla mitään takeita, etteivät he ole auringon palvelijoita yhtä hyvin kuin sinäkin? Tämäkö on vierasvaraisuuttasi: heittää tuleen vieraat, jotka sattumalta maahamme joutuvat? Häpeä, Agon, häpeä! Eikö meidän pidä olla ystävälliset vieraille ja muukalaisille ja kohdella heitä hyvin? Eikö meidän pidä sitoa heidän haavansa, valmistaa heille pehmoiset vuoteet ja ruokkia heitä hyvin? Sehän on vieraanvaraisuutta, joka on sitäpaitsi laissamme säädetty. Kuinka olet puolestasi tätä lakia noudattanut, Agon? Tulisen pätsin tarjoat näille muukalaisille vuoteeksi ja savuun tukehtumisen ruoaksi. Minä sanon vielä kerran: häpeä, Agon, häpeä!"
Hän vaikeni nähdäkseen minkä vaikutuksen hänen puheensa oli tehnyt kansanjoukkoon, ja kun mieliala näytti olevan hänelle suosiollinen, huudahti hän käskevästi:
"Tietä! Tietä kuningattarille ja heidän turvateilleen, sanon minä!"
"Jospa minä teenkin vastarintaa, oi kuningatar?" sähähti Agon hampaidensa välistä.
"Silloin raivatkoot henkivartijani meille tien", kuului kylmä vastaus. "Paikka on pyhä, mutta turvattimme viemme täältä vaikkapa pappiesi ruumiiden yli, jos niin tarvitaan."
Agon kalpeni raivosta. Hän katsahti kansanjoukkoon miettien ilmeisesti, kannattaisiko pyytää apua siltä taholta, mutta huomasi heti, että yleinen mielipide oli aivan häntä vastaan. Zu-Vendis-maan asukkaat ovat hyvin uteliasta ja tiedonhaluista väkeä, ja vaikka he olivatkin meitä kohtaan hyvin närkästyneet virtahevosten surmaamisen takia, eivät he olleet lainkaan mielissään, että ainoat todelliset ja elävät muukalaiset, mitä he olivat milloinkaan nähneet, tuomittiin heti tulen ruoaksi. Sitenhän ei meistä saataisi tietää tämän taivaallista ja salaisuutemme olisimme vieneet mukanamme. Agon huomasi tämän ja epäröi, jolloin Nyleptha puuttui asiaan ensi kerran.
"Ajattelehan toki, Agon", lausui hän suloisella äänellään, "että nämä miehet voivat olla myöskin auringon palvelijoita, kuten sisareni sanoo. Itse he eivät voi puhua puolestaan, sillä heidän kielensä ovat kahleissa. Odottakaamme kunnes he ovat oppineet kielemme. Eihän ketään voida kuulematta tuomita. Kun nämä miehet osaavat puhua puolestaan, niin silloinhan sopii viedä heidät oikeuden eteen!"
Nyt oli kunniallinen peräytyminen mahdollinen ja tuo vanha kostonhimoinen pappi käytti tilaisuutta hyväkseen, vaikkakin vastenmielisesti.
"Tapahtukoon niin, oi kuningattaret", vastasi hän. "Menkööt miehet rauhassa ja puhukoot sitten puolestaan, kun ovat oppineet kielemme. Tahdon nöyrästi rukoilla tässä alttarin edessä, ettei maatamme rangaistaisi ruttotaudeilla tämän pyhyyden loukkauksen johdosta."
Kansanjoukosta kuului hyväksyvää mutinaa ja hetkisen kuluttua astelimme temppelistä henkivartijajoukon keskellä. Käsitimme täydellisesti, miten vaikea oli ollut saada meidät pelastetuksi Zu-Vendis-maan papiston julmasta otteesta, papiston, jonka rinnalla kuningattaretkin olivat melkeinpä voimattomat. Meidät olisi surmattu jo eilispäivänä, mutta suurin ponnistuksin saivat kuningattaret tuomion muutetuksi. He koettivat voittaa mahdollisimman paljon aikaa ja olivat vihdoin olleet myöntyvinään siihen, että meidät uhrattaisiin auringolle seuraavana päivänä, missä tilaisuudessa he olivat päättäneet meidät pelastaa hinnalla millä hyvänsä.